Joitakin näkökulmia kirkolliseen uudistukseen Lutherin Invocavit-viikon saarnoissa ja aikamme kirkollisessa tilanteessa
Luther piti 9.-16.3.1522 Wittenbergissä kahdeksan saarnan sarjan, jonka tunnemme nimellä Invocavit-viikon saarnat. Nimi tulee 1. paastonajan sunnuntain latinankielisestä nimestä Invocavit (hän huutaa minua), jolloin oppi-isämme sarjansa aloitti. Saarnat olivat vastaus Karsltadtin kaupungissa toimeenpanemiin hurmahenkisiin uudistuksiin. Kirkollista taidetta tuhottiin ja ihmiset pakotettiin toimimaan omaatuntoansa vastaan. Yhteiskunta ajautui kaaokseen. Lutherin kahdeksan saarnan sarja palautti kaupunkiin järjestyksen. Mitä voisimme siitä oppia?
Kirkollinen uudistus Lutherin saarnoissa
Luther aloitti Invocavit-viikon saarnansa muistuttamalla kuulijoitaan kuoleman ja synnin todellisuudesta: “Meidän kaikkien on pakko kuolla, eikä kukaan voi kuolla toisen puolesta” (Luther, s. 373, 1). Kuoleman todellisuus on ikään kuin kangas, jolle oppi-isämme teologiansa maalaa.
Kuolemasta Luther siirtyy lakiin: “Ensiksi meidän tulee tietää, että kaikki olemme vihan lapsia ja että kaikki meidän tekomme, mielemme ja ajatuksemme ovat tyhjän arvoisia” (Ibid., s.373, 1). Laki osoittaa syntimme ja kadotuksen alaisen tilamme.
Lain murtamille syntisille uskonpuhdistajamme saarnasi evankeliumia: “Toiseksi. Jumala on lähettänyt ainokaisen Poikansa, että me häneen uskoisimme, ja joka luottaa häneen, tulee vapaaksi synnistä, ja Jumalan lapseksi” (Ibid., s.373, 1). Kristus on voittanut synnin ja kuoleman. Hänessä on armo ja anteeksiantamus, jonka saamme uskolla omistaa.
Jumalan Sana – laki ja evankeliumi – on kaiken lähtökohta. Kirkollinen uudistus on Sanaan sidottua, sillä Sana luo uskon, jota seuraa rakkaus. Luther kirjoittaa: “Kolmanneksi meillä täytyy olla myös rakkaus, ja meidän tulee rakkaudessa tehdä toisillemme, mitä Jumala uskossa on tehnyt meille” (Ibid., s.373, 3).
Sanaan sidottu uudistus on aina kahtalaista: taipumatonta ja joustavaa. Oppi-isämme kirjoittaa ensimmäisessä saarnassaan seuraavasti: “…uskon tulee aina pysyä sydämessämme puhtaana ja horjumattomana emmekä me saa siitä väistyä, mutta rakkaus taipuu ja mukautuu aina ymmärtämään ja seuraamaan lähimmäistä” (Ibid., s. 375, 7-8). Tähän tiivistyy kristillisyys. Kristityn elämä on uskoa ja rakkautta. Usko kohdistuu Jumalaan, rakkaus lähimmäisiin.
Uudistukset on sidottava siis Jumalan kirjoitettuun tahtoon, kuten Luther kolmannessa saarnassaan toteaa: “Sillä kaikkien tekojen ja asioiden tulee olla niin kuin Jumala on käskenyt tai kieltänyt ja hänen korkea majesteettinsa järjestänyt” (Ibid., s. 380, 21). Tämä pätee aina ja kaikkialla.
Ehdonvallan asiat sen sijaan on jätettävä vapaiksi: “Minkä Jumala on tehnyt vapaaksi, sen tulee olla vapaata. Mutta jos joku sen sinulta kieltää, niin kuin paavi, tuo antikristus, on tehnyt, niin ei sinun pidä häntä seurata” (382, 24). Vain Jumalan ilmoitettu tahto on sitovaa. Sama vapaus pätee väärinkäytön vuoksi ongelmiksi muodostuneisiin asioihin, esimerkiksi kuviin. Väärinkäyttö kun ei kumoa oikeaa käyttöä. (Ks. ibid., s. 383-384; 385, 33-34.)
Heikon veljen tähden vapaudesta voi tinkiä, kuten Luther neljännessä saarnassaan kirjoittaa: “Heitä [heikkoja] kohtaan meillä tulee olla kärsivällisyyttä, niin että pidättäydymme omasta vapaudestamme, kun se ei tuota meille vahinkoa eikä vaaraa, ei ruumiin eikä sielun puolesta” (Ibid., s. 387, 38).
Uudistusten toteutuminen on jätettävä Jumalalle. Kirkon tehtävä on saarnata Sanaa, joka vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen. Lutherin saarnoja edelsi Karlstadtin Wittenbergissä alulle panemat uudistukset, jotka olivat aiheuttaneet runsaasti levottomuutta. Wittenbergiläiset olivat esimerkiksi määränneet molemmissa muodoissaan jaettavan ehtoollisen pakolliseksi ja kieltäytyneet ottamasta vastaan Herran ruumista suoraan papin kädestä vapauteensa vedoten. Näitä epäkohtia Luther kritisoi viidennessä saarnassaan. Hänen mukaansa wittenbergiläiset olivat menetelleet väärin, vaikka Ehtoollinen olisikin parasta nauttia molemmissa muodoissaan ja sakramenttiin käsin koskeminen on sallittua. Pakko ja tahallinen pahennuksen aiheuttaminen asioissa, joista voi heikkojen seurassa pidättäytyä kärsimättä vahinkoa, eivät palvele ketään. Siksi hän kehotti kaupunkilaisia sallimaan Ehtoollisen nauttimisen yhdessä muodossa ja pitäytymään perinteiseen tapaan ottaa vastaan Herran ruumis papin kädestä. (Ibid., ss. 388-391.)
Lutherin mukaan pakko ja rakkaudeton välinpitämättömyys ovat ehdottomasti väärin. On luotettava Jumalan Sanan voimaan. Hän tiivisti ajatuksiaan esimerkiksi toisessa Invocavit-viikon saarnassaan: “Messu on siis paha asia, ja Jumala on sen vihollinen, koska se tapahtuu kuin se olisi uhri ja ansiollinen teko; sen tähden se on poistettava. Tässä ei ole mitään kyselemistä tai epäilemistä, enempää kuin sinun on kyseltävä, onko Jumalaa palveltava. Siitä asiasta olemme yhtä mieltä, että yksityismessut on poistettava, niin kuin olen kirjoittanut ja niin kuin soisin, että ne poistettaisiin koko maailmasta ja pidettäisiin vain yhteistä evankelista messua. Kuitenkaan ei rakkaus saa tässä menetellä ankarasti eikä väkivalloin repiä rikki. Mutta tulee saarnata, kirjoittaa ja julistaa, että messu sillä tavoin pidettynä on syntiä; kuitenkaan ei ketään saa tukasta vetää eikä repiä siitä, vaan tulee asia jättää Jumalan huomaan ja antaa hänen sanansa yksin vaikuttaa ilman meidän apuamme ja tekoamme. Miksi? Sen tähden ettei minulla ole vallassani eikä käsissäni ihmisten sydämiä, niin kuin savi savenvalajalla, niin että voisin niille tehdä oman mielihaluni mukaan. En voi päästä pitemmälle kuin korviin saakka, sydämeen en voi päästä. Koska en voi vuodattaa uskoa sydämeen, en voi enkä myöskään saa ketään siihen pakottaa enkä vaatia, sillä sen tekee yksin Jumala ja vaikuttaa, että hän elää edeltä käsin sydämessä. Sen vuoksi meidän on jätettävä sana vapaaksi eikä lisättävä sitä omalla teollamme. meillä on ius verbi mutta ei executionem. Meidän tulee saarnata, mutta seuraukset on jätettävä Jumalan varaan.” (Ibid., ss. 377-378, 14-15.)
Voimme tiivistää Lutherin uudistusohjelman kolmeen pääkohtaan:
- Uudistukset on sidottava Sanaan.
- Uudistuksia ei saa toteuttaa väkipakolla vaan…
- …Jumalan Sana vaikuttaa kaiken.
Nämä perusperiaatteet leimaavat koko Invocavit-viikon saarnasarjaa. Lutherin ajattelussa korostuvat Jumalan Sanan arvovalta, voima ja lähimmäisen paras.
Kirkollinen uudistus aikamme tilanteessa
Miten voisimme soveltaa Lutherin ajatuksia aikamme kirkolliseen tilanteeseen?
Ensiksi. Jumalan Sanan tulee olla meidänkin lähtökohtamme. Uudistukset on sidottava ilmoitussanaan. Lutherin oli irrottauduttava kirkkonsa epäraamatullisista opeista ja käytännöistä. Tämä on myös aikamme Kirkon velvollisuus. Emme voi hyväksyä Jumalan Sanaa vastaan sotivia oppeja.
Mistä siis irrottaudumme? Torjumme Kirkkoon levinneet triniteetti-opilliset, kristologiset, soteriologiset, sakramenttiteologiset ja muut heresiat. Sanoudumme irti eettisistä harhoista. Torjumme väärän virkateologian. Kirkon on jatkuvasti reformoitava itseään Sanan valossa.
Irrottaudumme myös kirkkomme johdon kaitsennasta, mikäli meitä vaaditaan mukautumaan harhaoppeihin. Tunnustuskirjoistamme löytyy tilanteeseemme sopiva linjaus: “Olemme (…) selvillä siitä, että isät ovat hyvässä ja hyödyllisessä tarkoituksessa panneet toimeen kirkollisen järjestyksen sillä tavoin kuin vanhat kirkolliset säännökset kuvaavat. Piispat kuitenkin joko pakottavat meikäläisiä pappeja hylkäämään ja kiroamaan sen opinmuodon, johon olemme tunnustautuneet (…) Nämä syyt estävät meidän pappejamme tunnustamasta tuollaisia piispoiksi. Piispojen julmuutta saadaan näin ollen syyttää siitä, että paikka paikoin höltyy kirkollinen järjestys, jonka me hartaasti halusimme säilyttää.” (Apol. XIV, 1-2.) Jumalan Sana on kaiken opin ja käytännön ylin ohje ja normi.
Lutherin toinen periaate muistuttaa meitä siitä, ettemme voi pakottaa ketään. Mitä se käytännössä tarkoittaa? Ajattelen, että voimme soveltaa Lutherin menettelymallia esimerkiksi messuyhteisöihimme. Meidän ei tule vaatia messuihimme tulevilta sellaista opillista selkeyttä, johon heillä ei ole resursseja. Emme voi esimerkiksi edellyttää, että jokainen messuvieraamme ymmärtäisi oikein virkakysymyksen. He ovat saaneet väärää opetusta, eikä mikään laiva käänny hetkessä. Näinhän Lutherkin toimi. Hän ei vaatinut ihmisiä ottamaan vastaan Herran Ehtoollista molemmissa muodoissaan. Ottakaamme vastaan ja sulkekaamme rakkauteen myös heikot ja tietämättömät veljemme ja sisaremme!
Kolmanneksi: Jumalan Sana ei tyhjänä palaa! Saamme luottaa sen voimaan. Saarnatkaamme ja opettakaamme. Näin Jumala hoitaa lapsiaan ja rakentaa Kirkkoaan. Kun Jumala saa tehdä työnsä, silmät avautuvat. Silloin ihmiset vapaaehtoisesti, ilman pakkoa, torjuvat harhat ja harhaopettajat ja etsiytyvät oikeiden alttareiden ja saarnatuolien äärelle.
KIRJALLISUUS
Evankelis-luterilaisen kirkon Tunnustuskirjat. Jyväskylä, 1990.
Luther, Martti: Invocavit-viikon saarnat. – Valitut teokset III, ss. 371-398. Toim. Lennart Pinomaa. Juva, 1983.
