Jumala otti sivulliset omikseen
Siirtyminen nykyajasta Raamatun maailmaan käy monien kysymyksien kohdalla nykyajan ihmiseltä edelleen vaikeuksitta. On kuitenkin joitakin asioita, joita nykyajan ihminen ei tule yksinkertaisesti ajatelleeksi. Oma kokemuspiirimme on hyvin toisenlainen kuin Raamatun ajan ihmisten. Yksi tällainen suuri asia on Jeesuksen aikoihin vallinnut ero juutalaisten ja pakanoiden välillä. Se oli syvästi arkipäivää jäsentävä asia, joka on meidän elämäntilanteellemme täysin vieras.
Liiton kansa ja pakanat
Kirjoitukset tuntevalle juutalaiselle asia oli ja on edelleen hyvin selkeä. Jumala loi koko maailman, myös ihmisen. Ihminen kuitenkin käänsi selkänsä Luojalleen ja lankesi syntiin. Ensimmäinen Mooseksen kirja kertoo siitä, miten Jumala puhui aluksi koko ihmiskunnalle. Tämä vaihe päättyi vedenpaisumukseen ja Nooan kanssa tehtyyn liittoon. Tämän jälkeen Jumala alkoi puhua Abrahamille. Hänestä Jumala loi itselleen uuden kansan, jolle hän ilmoitti tahtonsa. Näin Jumala siis siirtyi puhumaan vain yhdelle kansalle, Israelille, jonka hän valitsi omakseen. Sen kanssa hän solmi liiton ensin Abrahamin ja sitten Mooseksen kautta ja teki siitä oman silmäteränsä. Muut kansat ovat pakanoita ja sivullisia. Suomalaisen on hyvä nähdä, että me kuulumme tähän joukkoon.
Näin muodostui siis tilanne, jossa yksi ainut kansa palveli Elävää Jumalaa ja oli hänen omaisuuskansansa. Kaikki muut ihmiset maailmassa olivat osattomia liitosta ja Jumalasta. Tämä hätkähdyttävän suoraviivainen totuus jää helposti huomaamatta. Kuitenkin se elää Raamatun lehdillä. Sen hahmottaminen avaa Jumalan ilmoituksen uudesta näkökulmasta.
Tarkka raja
Mooseksen laki kielsi israelilaisia ehdottomasti sekaantumasta toisiin kansoihin. Vanhan testamentin profeettojen aikana kuilu Israelin ja pakanoiden välillä oli voimakkaasti esillä. Pääosiltaan profeettojen julistus on puhetta Jumalan kansalle, ei muille. Jeesuksen aikaan juutalaisia asui eri puolilla maailmaa. He muodostivat omat kiinteät yhteisönsä. Hurskaat juutalaiset eivät avioituneet pakanoiden kanssa, eivät syöneet samoja ruokia, eivät vierailleet pakanoiden luona eivätkä palvoneet samoja jumalia. Kaikkialla maailmassa he herättivät kummastusta ja usein vihaa sillä, että heillä oli omat tapansa, oma juhlakalenterinsa ja oma jumalanpalveluksensa.
Erityisesti nykytutkimus on syystä korostanut, ettei tilanne edes Palestiinassa ollut näin yksioikoinen. Suuri osa juutalaista sivistyneistöä oli oppinut vuosisatojen aikana paljon perikreikkalaisia tapoja. Palestiinassa asui paljon pakanoita. Moni juutalainen suhtautui Mooseksen lakiin hyvin suurpiirteisesti. He olivat maallistuneita juutalaisia samoin kuin monet suomalaiset ovat maallistuneita luterilaisia. Sen sijaan hurskaat juutalaiset – Paavali ennen kääntymistään ja epäilemättä myös Jeesuksen lähipiiri – pitivät hyvin tarkasti kiinni Israelin erityisasemasta ja rajasta juutalaisten ja pakanoiden välillä.
Sittenkin kaikille?
Toisaalta Vanha testamentti sisälsi myös aivan toisenlaisen näkökulman. Vaikka Jumala oli ilmoittanut tahtonsa vain yhdelle kansalle, se ei tarkoittanut muiden kansojen hylkäämistä. Päinvastoin, juuri Israelin kautta Jumala puhui muille kansoille. Israel oli kuin pappi kansojen joukossa (2. Moos. 19:6). Psalmit kehottavat kaikkia pakanoita ylistämään Herran nimeä. Erityisesti Jesaja ja Sakarja puhuvat ajasta, jolloin kaikki pakanakansat kääntyvät palvelemaan Israelin Jumalaa. Rinnakkain kapean linjan kanssa kulkee siis laaja – valitsemalla yhden kansan Jumala kääntyy uudelleen luomansa ihmiskunnan puoleen. Uusi testamentti näkee tämän tapahtuneen Jeesuksessa.
Juuri tässä on monille uusi ja tuore näkökulma Jeesuksen pelastustyöhön. Sen havaitsemista haittaa harmillisesti se, että uusi raamatunkäännös ei juuri käytä sanaa ”pakana”, vaan korvaa sen muilla ilmaisuilla. Kun suomalainen kristitty ei arkisessa elämässä näe eroa pakanoiden ja juutalaisten välillä, hän joutuu ajattelemaan asian mutkan kautta. Kun koko sanaa ei ole Raamatussa, hän joutuu kuvittelemaan toisenkin mutkan. Se on monille liikaa – mutta silti asiaa kannattaa tutkia!
Jeesus ja pakanat
Milloin Jeesus kohtasi pakanoita? Milloin hän keskusteli heidän kanssaan? Kulkiessaan Palestiinassa hän ei voinut välttyä tapaamisilta. Evankeliumit kertovat kuitenkin vain muutamasta harvasta kohtaamisesta ja niistä useimmissa Jeesus oli jo sidottu ja avuton. Hän ei vieraillut Kapernaumin sadanpäällikön luona; tämä piti aivan mahdottomana, että juutalainen parantaja tulisi hänen kotiinsa (Matt. 8:5-13). Hän torjui tylysti ja loukkaavasti keskustelun pakananaisen kanssa, joka pyysi apua tyttärelleen (Mark. 7:24-30). Molemmat nämä pakanat nousevat kyllä evankeliumeissa uskon esikuviksi. Silti he osoittavat tarkkaavaiselle Raamatun lukijalle, miten Jumala toteutti suunnitelmansa: Vielä ei ollut pakanoiden evankeliumin aika.
Muurit alas!
Uuden testamentin kirjeet tuovat kirkkaasti ja selkeästi esille sen, mitä Jeesuksen elämä todella merkitsi. Oikea helmi nyt puheena olevassa asiassa on Efesolaiskirje, jonka ensimmäiset luvut kannattaa lukea tarkoin. Jumala itse oli Kristuksessa ja toimitti ristillä suuren lunastustekonsa. Näin hän hajotti maahan muurin, joka erotti toisistaan juutalaiset ja pakanat. ”Niin te ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan pyhien kansalaisia”. Kristuksessa syntyi uusi yhteys, eikä kukaan ole enää sivullinen.
Lähettäessään oman Poikansa maailmaan Jumala yhdisti kaksi Vanhan testamentin suurta linjaa. Toimiessaan yhden kansan kautta hän lähestyi koko syntiin langennutta ihmiskuntaa. Kun Kristus kuoli ja nousi kuolleista hän otti pois koko maailman synnin. Nyt Jumalan armo ei rajoitu vain juutalaisiin. Se on tarkoitettu kaikille, joka ainoalle ihmiselle.
Kulkiessaan maan päällä Jeesus kielsi opetuslapsiaan menemästä pakanoiden luo (Matt. 10:5). Ylösnousseena hän seisoi samojen opetuslasten edessä ja antoi lähetyskäskynsä. ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.”
Railo juutalaisten ja pakanoiden välillä ja sen silloittuminen Kristuksessa on tärkeä evankeliumien taustalla oleva tekijä. Vielä enemmän tämä näkökulma opettaa ymmärtämään Roomalaiskirjettä, Galatalaiskirjettä, Efesolaiskirjettä … Se opettaa näkemään Raamatun kokonaisuutena luomiskertomuksesta Ilmestyskirjan viimeiseen lukuun.
Kristuksen työ loksahduttaa Raamatun suuret palaset paikoilleen. Samalla se antaa valtavan tehtävän, joka on edelleen kesken: Evankeliumi kuuluu jokaiselle luodulle, minulle, mutta myös kaikille kansoille!
