Kun luomakunnalla tarkoitetaan kaikkia Jumalan luomia taivaankappaleita, kiviä ja kallioita, eläimiä ja kasveja, voidaan sanoa, että luonto tulee vastaan jokaisella Vanhan testamentin sivulla. Luonto on kerta kaikkiaan keskeinen osa ihmisen elinpiiriä, niin nyt kuin ehkä vielä suuremmassa määrin Vanhan testamentin aikana. Useimmiten nämä ilmiöt esiintyvät Raamatussa luonnollisessa ja välttämättömässä yhteydessään: saaliina, ruokana, elinehtona. Vanhassa testamentissa on kuitenkin muutamia kohtia, joissa luomakunta nostetaan erityisesti esille teologisista syistä. Tarkastelen seuraavassa esimerkkeinä vain eräitä näistä kohdista.
Runous Tooran tulkkina
Luominen
Aihe “Jumalan luomakunta Vanhassa testamentissa” kutsuu etsimättä esiin Raamatun runouden näkökulman. Raamatun lukijalle saattaa tulla ensimmäisenä mieleen psalmin laulajan haltioitunut ihmettely: Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen – mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen. (Ps 8:4-6). Psalmi jatkuu luomiskertomuksen (1 Moos 1-2) muistelemisella – miten Jumala antoi tälle vaatimattomalle olennolle, ihmiselle, tehtäväksi hallita koko luomakuntaa. Voidaankin sanoa, että luomiskertomus on eräänlainen perusmyytti, Vanhan testamentin kertomus luomakunnasta ja ihmisen paikasta siinä. Vedenpaisumuskertomus (1 Moos 6:5-9:17) on eräänlainen jatko-osa tälle. Se kertoo siitä, miten Jumala päätti puhdistaa luomakuntansa pahuudesta ja käytti tässä apuna vanhurskasta Nooaa. Kertomuksessa kuvataan Jumalan liitto, jonka hän solmi Nooan kanssa, ja jonka merkkinä oli sateenkaari. Tämä liitto solmittiin kaikkia tulevia sukupolvia varten, ja sen sisältönä oli, ettei Jumala lähetä enää vedenpaisumusta hukuttamaan kaikkea elollista. Tähän liittoon puolestaan viittaa Jesaja: Vain tuokioksi, vihani vimmassa, minä käänsin kasvoni sinusta pois, mutta minä armahdan sinua, minun uskollisuuteni on ikuinen, sanoo Herra, sinun lunastajasi. – Minä vannon niin kuin Nooan päivinä. Silloin minä vannoin, etteivät Nooan ajan vedet enää koskaan tulvisi maan yli, ja nyt minä vannon, etten enää sinuun vihastu enkä sinua soimaa. Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi. (Jes 54:8-10).
Laki
Psalmin 19 rakenne on erityisen hieno. Kirjoittaja aloittaa: Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan. Päivä ilmoittaa ne päivälle, yö julistaa yölle. Ei se ole puhetta, ei sanoja, ei ääntä jonka voisi korvin kuulla. Kuitenkin se kaikuu kaikkialla, maanpiirin yli merten ääriin. Hän on tehnyt sinne majan auringolle. Ja aurinko nousee kuin sulhanen hääteltastaan, kuin sankari riemukkaana juoksemaan rataansa. Taivaan äärestä se lähtee ja kaartaa taivaan toiseen ääreen, eikä mikään jää sen paisteelta piiloon. (j. 2-7) Sitten hän jatkaa äkkiarvaamatta: Herra on antanut täydellisen lain, se virvoittaa mielen. Herran ohjeet ovat luotettavat, ne neuvovat taitamatonta. Herran käskyt ovat oikeat, ne ilahduttavat sydämen. Herran määräykset ovat kirkkaat, ne avaavat silmäni näkemään. Herran sana on puhdas ja aito, se pysyy iäti. Herran säädökset ovat lujat, ne ovat oikeita kaikki. (j. 8-10). Herran lakia verrataan tässä siis aurinkoon, jonka paisteelta ei jää mitään piiloon. Kirjoittaja alkaa ylistämällä Jumalan kunniaa luonnossa, pääsee tästä Jumalan täydelliseen lakiin ja lopulta ihmisen syntisyyteen, josta hän pyytää puhdistusta (j. 13-15): Mutta kuka huomaa kaikki erehdyksensä? Puhdista minut rikkomuksistani, niistäkin, joita en itse näe. Varjele minut myös eksyttäjiltä, etten joutuisi heidän valtaansa. Silloin olen viaton ja puhdas, monesta synnistä vapaa. Ota sanani suopeasti vastaan, sanani ja sydämeni ajatukset, Herra, turvani ja lunastajani.
Temppelijuhlat
Psalmien kirja sisältää myös useita temppelissä vietettäviin juhliin ja liturgiaan liittyviä psalmeja, joissa kiitollisuus Jumalan hyvistä lahjoista on keskeinen aihe. Tällaisia ovat esimerkiksi sadonkorjuupsalmi 65, matkalaulut kuten psalmi 84, sekä varsinaiset ylistysliturgiat kuten psalmit 147 ja 148. Lisäksi Herran kuninkuutta ylistävissä psalmeissa keskeinen aihe on hänen ilmestymisensä mahtavien luonnonilmiöiden keskellä (esim. Ps 93, 96, 97, 98). Siteeraan tässä psalmin 29 kokonaisuudessaan: Antakaa Herralle kunnia, te jumalolennot, tunnustakaa Herran kunnia ja voima! Tunnustakaa hänen nimensä kunnia! Kumartukaa hänen pyhän kirkkautensa eteen! Herran ääni kaikuu vetten päällä. Kunnian Jumala jylisee, Herra jylisee suurten vetten päällä. Herran ääni on voimallinen, Herran ääni on mahtava. Herran ääni särkee setrit, Herra murskaa Libanonin setrit. Libanon hyppii niin kuin vasikka, Hermon kuin nuori villihärkä. Herran ääni iskee tulta. Herran ääni saa autiomaan vapisemaan, Herra saa Kadesin autiomaan vapisemaan. Herran ääni saa kauriit poikimaan ja peurat säikkyen vasomaan. Hänen temppelissään kaikki huutavat: “Kunnia hänelle!” Herran valtaistuin on taivaan vesien yllä, hän hallitsee kuninkaana iäti. Herra antaa voiman kansalleen, rauhalla hän kansaansa siunaa.
Ihmisen pienuus ja Jumalan suuruus
Luomakunnan kuvailun tärkeä tehtävä Vanhassa testamentissa on usein se, että ihminen ymmärtäisi oman pienuutensa ja paikkansa. Näinhän osin toimii edellä esitelty psalmi 8 sekä vielä suuremmassa määrin psalmi 90, jonka aiheena on ihmiselämän lyhyys suhteessa Jumalan ikuisuuteen. Tämä teema kuitenkin saa täydellisimmän ilmentymänsä Jobin kirjassa.
Jobin ystävät vetoavat siihen, että Job on varmasti tehnyt jonkin salaisen synnin, kun tämä kyselee kärsimyksensä tarkoitusta. Vastauksissaan ystävät korostavat usein Jumalan luomistyön suuruutta. Näin Elifas heti ensimmäisessä puheessaan: Hän antaa maalle sateen, hän lähettää pelloille veden, alhaiset hän korottaa, murheiset saavat pelastuksen riemun. (Job 5:10-11). Bildad jatkaa myöhemmin: Ei edes kuun loiste ole tahraton, taivaan tähdet eivät ole puhtaat hänen silmissään. Kuinka sitten ihminen, mato, Aadamin poika, tuo toukka? (25:5-6) Ja näin puolestaan Elihu: Kuka on antanut maan hänen hallintaansa? Kuka on uskonut hänen hoitoonsa maanpiirin? Jos hän ajattelisi vain itseään ja vetäisi pois henkensä, elämän henkäyksen, koko luomakunta menehtyisi hetkessä ja ihminen palaisi takaisin maan tomuun. (34:13-15). Job vastaa tietävänsä kyllä Jumalan suuruuden, mutta kiistää syyllistyneensä syntiin.
Luvussa 38 Jumala aloittaa vastauspuheensa Jobille. Siinä hän nimenomaan vetoaa luomistekoihinsa, jotka ovat Jobille käsittämättömät. Oletko käynyt paikassa, jossa minä säilytän lunta, oletko nähnyt rakeiden varastot? Olen täyttänyt ne ahdingon aikoja varten, sodan päiviä, taistelun päivää varten. Tunnetko valon kulkutiet? Mistä nousee polttava itätuuli? Kuka on uurtanut väylän rankkasateelle, kuka on avannut tien ukkosen jylinälle? Kuka antaa sateen asumattomaan maahan, autioon maahan, jossa ei ole yhtään ihmistä? Kuka ruokkii autiomaan, tyhjän maan, niin että se vehmaana viheriöi? (38:22-27). Luvussa 40 tulee vielä ilmi Jumalan suuruus suhteessa tarunomaisiin alkuhirviöihin Behemotiin ja Leviataniin, joita mahtavampi Hän on. Tämä Jumalan viimeinen puhe saa lopulta Jobin vastaamaan: Nyt minä ymmärrän, että kaikki on sinun vallassasi eikä mikään suunnitelmasi ole mahdoton sinun toteuttaa. (42:2). Lopuksi
Jumalan luomistöiden suuruuden kuvaus Vanhassa testamentissa liittyy usein kuivan ja hedelmällisen seudun tai vuodenajan väliseen jännitteeseen. Kasvullisuuden rehevyys ja sadon yltäkylläisyys ovat merkkejä Jumalan hyvyydestä ihmisiä kohtaan. Tämä teema alkaa luomiskertomuksesta ja käy lävitse koko Raamatun runokirjojen, Laulujen laulusta psalmeihin, Jesajaan ja pienempiin profeettoihin saakka. Uudessa testamentissa Ilmestyskirjan kirjoittaja liittyy sitten näihin kuviin kuvatessaan uutta Jerusalemia ja sen keskellä kasvavaa elämän puuta sekä elämän veden virtaa. Meille pohjoisessa maassa asuville voi kevään murtautuminen talven alta antaa sellaisen vertailukohdan, jonka valossa voimme ymmärtää tätä Raamatun väkevää sanomaa. Annetaan Jesajalle viimeinen sana:
Köyhät ja kurjat etsivät vettä, mutta sitä ei ole, heidän kielensä on janosta kuivettunut. Minä, Herra, kuulen heitä, minä, Israelin Jumala, en heitä hylkää. Paljaille kukkuloille minä puhkaisen jokia, notkelmiin lähteitä. Autiomaan minä muutan vesilammikoiksi ja kuivan hietikon lähteiden maaksi. Minä istutan autiomaahan setrejä, akasioita ja myrttejä ja öljypuita, minä kasvatan arolle sypressejä, puksipuuta, vuorimäntyä, kaikkea rinnan, jotta he näkisivät ne ja oppisivat tietämään, jotta he huomaisivat ne ja tajuaisivat, että Herran käsi on tämän tehnyt, Israelin Pyhä tämän luonut. (Jes 41:17-20).
