Lutherin katekismuksessa kymmenen käskyn asema kristillisen uskon esityksessä ilmaisee Jumalan tahtoa. Jumala vaatii ihmiseltä tiettyä elämäntapaa ja -asennetta. Käskyjä seuraa uskontunnustus eli Jumalan pelastushistorian vaiheissa aikaansaama koko maailmaa koskeva pelastus. Usko Jeesukseen Kristukseen, joka evankeliumin sanassa lahjoittaa syntien anteeksiantamuksen ja jonka uskon Jumalan Pyhä Henki kirkastaa, on kristillisen uskon ydin. Evankeliumi vapauttaa syntisen ihmisen lain kirouksesta, joka kymmenen käskyn rikkojaa odottaa.
Lutherin tapa painottaa kymmentä käskyä suhteessa uskontunnustukseen oli riippuvainen 1500-luvun kirkollisesta ja yhteiskunnallisesta tilanteesta. Lutherin aikana kristillinen arvomaailma edellytettiin yhteiskunnassa itsestään selvyytenä. Ongelmaksi muodostui se, millä tavalla tämä kristillinen arvomaailma pääsi todelliseksi yksityisen kristityn ihmisen elämässä. Kuten Luther Vähän Katekismuksen esipuheessa asiaa ruotii – yllättävän ajankohtaisella tavalla:
”Äskeisillä tarkastusmatkoilla havaitsemani valitettava ja onneton hätätila on suorastaan pakottanut minut tekemään tästä katekismuksesta eli kristinopin esityksestä lyhyen, suppean ja yksinkertaisen. Voi hyvä Jumala sitä surkeutta, minkä olen saanut nähdä! Tavallinen kansanmieshän ei varsinkaan maaseudulla tiedä kristinopista yhtään mitään, ja valitettavasti myös monet papit ovat jokseenkin taitamattomia ja kyvyttömiä opettamaan. Kaikkien heidän kuitenkin pitäisi olla kristittyjä, kastettuja ja pyhän ehtoollisen sakramentin nauttijoita, vaikka eivät osaa Isä meidän -rukousta, uskontunnustusta eivätkä kymmentä käskyä. He antavat elämänsä kulua niin kuin tyhmän karjan ja järjettömien sikojen elämä kuluu. Evankeliumin tultua nyt julki he ovat silti oppineet todella mestarillisesti väärinkäyttämään kaikkea vapautta. Voi teitä piispoja! Mitä vastattavaa teillä tosiaankaan voi koskaan olla Kristukselle, kun olette näin häpeällisesti jättäneet kansan omiin oloihinsa ettekä ole silmänräpäyksen vertaa tehneet totta virastanne? Kunpa välttäisittekin kaiken onnettomuuden! Te huolehditte siitä, että sakramentti nautitaan ainoastaan yhdessä muodossa ja pakotatte noudattamaan ihmissäädöksiänne, mutta olette sitä vastoin täysin välinpitämättömiä siitä, osaavatko ihmiset Isä meidän -rukouksen, uskontunnustuksen, kymmenen käskyä tai yhtään Jumalan sanaa. Voi teitä, myllynkivi kaulaanne!”
Lutherin tapa tehdä eron lain (kymmenen käskyä) ja evankeliumin (uskontunnustus) välillä oli tehokas tapa nostaa esille Jumalan sanan toiminta kristillisessä yhteiskunnassa.
Tänä päivänä tilanne on toinen kuin Lutherin aikana. Yhteiskunta on muuttunut tunnuksettomaksi ja kristillinen arvomaailma ei ole enää valtiovallan tukema. Kristitty ihminen on uuden tilanteen edessä ja siksi on tärkeä uudelleen miettiä, millaisessa tilanteessa Jumalan kymmenen käskyä alkujaan annettiin, ja millä tavalla ensimmäiset kristityt välittivät ne kristillisen elämän ohjeeksi. Näin saamme tarvittavaa taustaa ymmärtää, miksi kymmenen käskyn opettaminen kaikille kristityille oli niin tärkeä Lutherille.
Mooseksen kirjat ja vasallisopimukset
Tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että Mooseksen kirjojen esitystapa muistuttaa muinaisen Lähi-idän vasallisopimuksissa noudatettua kirjallista kaavaa. Kirjallisia sopimuksia on säilynyt aina 2500 eKr. alkaen ja ne voidaan jakaa kolme tärkeään pääryhmään: (1) Turkin Boghazköysta (muinainen Heetin pääkaupunki: Hattusas) löydetyt vasallisopimukset Heetin kuninkaiden ja heidän vasalliensa välillä (n. 1450-1200 eKr.). (2) Syyriasta 800-luvulta eKr peräisin olevat arameankieliset sopimukset. (3) Assyrian valtakunnan vasallisopimukset (800-600 eKr.).
Heettiläisissä vasallisopimuksissa esiintyvä kaava muistuttaa paljon Mooseksen kirjoissa esitetyn Siinain liiton esitystapaa. Näissä vasallisopimuksissa on erotettavissa kuusi kohtaa:
- Esittely: Liiton solmijan (=kuningas) nimi, tittelit ja kunnianimi sekä sukuluettelo.
- Historiallinen katsaus: Esitetään ne vaiheet, jotka ovat johtaneet liiton solmimiseen. Tässä osassa korostetaan usein myös kuninkaan hyväntahtoisuutta vasalliaan kohtaan.
- Velvoitukset: Vasallin tehtävät ja velvollisuudet suurkuningasta kohtaan määritellään yksityiskohtaisesti.
- Velvoitus laittaa kopio dokumentista näkyviin temppeliin.
- Todistajat: Sopimus solmittiin jumalten edessä ja nämä olivat todistajina vasallia vastaan, mikäli tämä rikkoo sopimuksen.
- Kiroukset ja siunaukset: Mikäli vasalli pitää liiton sopimusehdot, häntä kohtaa siunaus. Jos hän ne rikkoo, hän saa osakseen kirouksen.
Jumalan kymmenen käskyä 2. Moos. 20:n luvussa seuraa yllä esitetyn sopimuskaavan alkua:
- Esittely: ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi …” (j. 2)
- Historiallinen katsaus: ”… joka johdatin sinut pois Egyptistä, orjuuden maasta” (j.2).
- Velvoitukset: 10 käskysanaa.
Muualta Mooseksen kirjoista voidaan löytää monia vastaavuuksia näiden vasallisopimusten teemoihin, kohtiin 4-6. Esim. 2. Moos. 25:16 velvoittaa israelilaisia säilyttämään lain taulut pyhäkössä, arkun sisällä. Edelleen israelilaisia velvoitettiin lukemaan liiton dokumentti säännöllisin väliajoin (5. Moos. 31:10-13; vrt. myös 2. Moos. 24:7). Heetin kuninkaan, Suppiluliuman (1375-1335 eKr.) ja Mitannin vasallin Mattiawazan välisessä sopimuksessa todetaan: ”Jäljennös tästä taulusta on asetettu aurinkojumalan Arinnan eteen … Mitannissa kopio on asetettu Tessubin, Kahatin pyhäkön (kurinnu) herran, eteen.” Tämä sopimus määrittelee edelleen: ”Säännöllisin väliajoin sopimus luettakoon julki Mitannin kuninkaan ja Hurrin maan asukkaiden läsnäollessa.”
Koska Israelin monoteistinen uskonto teki mahdottomaksi sen, että jumalia olisi otettu liiton todistajiksi, kutsuttiin tähän tehtävään ”taivas ja maa.” ”Taivas ja maa ovat todistajinani, kun nyt sanon…” (5. Moos. 4:26; 30:19); ”Kuuntele, taivas, mitä minä puhun, kuulkoon maa minun sanani.” (5. Moos. 32:1). Kirouksia ja siunauksia on lueteltu 5. Moos. 27-28:n lisäksi myös 3. Moos 26:ssa.
Uusassyrialaisissa vasallisopimuksissa korostetaan usein myös liiton solmimisen rituaalia: valan vannomista. Erityisesti Viides Mooseksen kirja muistuttaa monessa suhteessa uusassyrialaisia vasallisopimuksia, erityisesti Assyrian kuninkaan Asarhaddonin (681-669 eKr.) aikaisia sopimuksia. Viidennen Mooseksen kirja voidaan jakaa seuraaviin osiin, jotka muodollisesti muistuttavat assyrialaisen vasallisopimuksen kohtia:
Liiton osapuolten esittely 1:1-6a; 5:6a
Historiallinen johdanto 1:6b-3:29; 5:6b; 9:7-10:11
Kehotus seuraamaan sopimusta 4:1-23; 6:4-7:26; 10:12-22
Säädökset 12-26
Todistajat 4:26; 30:19; 31:28
Kiroukset ja siunaukset 27-28
Valan vannominen 29:9-28
Sopimuksen solmiminen 10:1-5; 31:24-26
Sopimuksen määräaikainen lukeminen 31:9-13
Sopimuksen kopio 17:18-19; 31:25-26
Vastaavalla tavalla 2. Moos. 19-24 voidaan jakaa vasallisopimusta vastaaviin osiin:
Liiton osapuolten esittely 19:3b; 20:2a
Historiallinen johdanto 19:4; 20:2b
Kehotus seuraamaan sopimusta 19:5-6a; 20:3-5a
Säädökset 21-23; 20:7-17
Näin siis Jumalan ja Israelin välinen suhde – niin kuin se Mooseksen kirjoissa on esitetty – vastaa suurkuninkaan ja vasallin välistä suhdetta. Suurkuningas Jahve Sebaot on vapauttanut kansansa Egyptin orjuudesta ja lupaa suojella sitä ja antaa sille siunauksen, kun taas kansan tulee tarkkaan noudattaa Jumalansa antamia säädöksiä. Tottelemattomuuden Jumala lupaa rangaista lähettämällä kansansa päälle kaikkia kirouksia ja erityisesti karkottamalla kansansa pois Luvatusta maasta. Egyptistä pakanamaailman keskuudesta vapautettu Israel saapui Jumalan pelastustekojen seurauksena Kanaanin maahan ja sai sen asuttavakseen. Tässä uudessa maassa päti Jumalan asettama laki. Israelilaiset, jotka olivat päässeet osallisiksi Jumalan armoteoista, saivat lain, jonka mukaan elää. Jumalan kymmenen käskyä oli siis uuden elämän laki Kanaanin maassa.
Kymmenen käskyä edellyttävät siis Raamatun esityksessä Jumalan armotekoa ja pelastushistorian vaiheissa annettua suurta lahjaa. Jumala vapauttaa ensiksi Egyptin orjuudesta ja sitten antaa uuden lain, uuden elämäntyylin ja uuden tavan elää todeksi Jumalan tahdon.
Varhaisen kirkon kasteteologia
Siirrytään ajassa eteenpäin kristillisen kirkon aikaan. Uskontunnustus oli alkujaan kastetunnustus. Kastettavalta kysyttiin uskoa Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Varhaisissa kristillisissä kastekaavoissa uskontunnustus on esitetty kysymysten muodossa, ja tätä traditiota seurataan myös Lutherin kastekaavassa. Kasteessa kristityksi kääntynyt sanoutui irti Perkeleestä ja kaikista hänen menoistaan. Lutherin kastekaavassa on säilytetty tämä irtisanoutuminen: Luovutko Perkeleestä ja kaikista hänen menoistaan? Kastettu vapautui pakanamaailman pimeydestä ja Perkeleen vallasta, ja pääsi valoon Jumalan valtakunnan jäseneksi. Taakse jäivät pakanamaailman pimeyden teot ja uusi elämä Kristuksen yhteydessä alkoi. Varhaisessa kristillisessä kasteopetuksessa puhuttiin elämän ja kuoleman tiestä. Maailmassa vallitsi kuoleman tien meno, kun taas kristillinen kirkko kutsui ihmisiä pakanamaailman pimeydestä valoon ja tarjosi kaikille elämän tien kuljettavaksi.
Uusi testamentti kuvaa usein sitä muutosta, jonka kristitty sai elää todeksi hylättyään pakanamaailman ja sen synnillisen menon. Paavali kirjoittaa Tessalonikan seurakunnalle (1. Tess. 1:9-10): ”… kaikki kertovat, mihin meidän käyntimme teidän luonanne johti: te hylkäsitte väärät jumalat ja käännyitte palvelemaan elävää, todellista Jumalaa ja odottamaan taivaasta hänen Poikaansa, jonka hän herätti kuolleista, Jeesusta, joka pelastaa meidät tulevalta vihalta.”
Korinttin seurakuntalaisia Paavali muistuttaa siitä, millä tavalla kasteessa he sanoutuivat irti Jumalan tahdon vastaisista teoista, kun tulivat kristityiksi (1. Kor. 6:9-11): ”Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät. Tällaisia jotkut teistä olivat ennen, mutta nyt teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengen voimasta.”
Jumalan kymmenen käskyä kiteyttää kristityille opetetun rakkauden kaksoiskäskyn (Room. 13:8-10): ”Älkää olko kenellekään mitään velkaa, paitsi että rakastatte toisianne. Joka rakastaa toista, on täyttänyt lain vaatimukset. Käskyt ‘Älä tee aviorikosta’, ‘Älä tapa’, ‘Älä varasta’, ‘Älä himoitse’, samoin kaikki muutkin, voidaan koota tähän sanaan: ‘Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Näin rakkaus toteuttaa koko lain.”
Kristillisessä kasteopetuksessa toteutui Mooseksen kirjojen mukaisesti ensiksi Jumalan armoteko ja sitten Jumalan antama uusi tapa elää Jumalan lapsena. Jumala vapauttaa ihmisen synnin pimeydestä ja Saatanan vallan alaisuudesta jumalan lapsen vapauteen. Tässä vapaudessa kristitty saa elää Jumalan tahdon mukaan. Kymmenen käskyä on siis elämän laki. Se opastaa kristittyä vaeltamaan Jumalan tahdon mukaan.
Tämän päivän Suomessa kristillisen kirkon sisällä on tarjolla elämän ja kuoleman tie. Moni kantaa kristityn nimeä, mutta harva vaeltaa Jumalan tahdon mukaan. Siksi kristityille tulee uudelleen opettaa, mikä ero on elämän ja kuoleman tien välillä. Kymmenen käskyä on Jumalan antama uusi elämän järjestys. Se paljastaa synnin, mutta se on Mooseksen kirjojen ja varhaisen kristillisen kasteteologian valossa Jumalan armotekojen arvokas lahja vapautetulle ihmiselle. Egyptin orjuudesta vapautettu tai pakanamaailman pimeydestä pelastettu saa omistaa Jumalan kymmenen käskyä elämänsä ohjeeksi.