1. Johdannoksi
Muistan hämärästi lukeneeni silloisen keskikoulun uskonnonkirjan ylistävän esityksen Jeesuksen vertauksista. Maailma on Jeesuksen ajasta muuttunut, sanottiin, mutta vertauksen avulla annettu opetus on säilyttänyt ajankohtaisuutensa. Eikä oppikirjan ylistys ole ainoa, mihin olen sattunut törmäämään. Joskus on tosin kyselty, puhuttelevatko maatalouden piiristä otetut vertaukset kaupunkilaisia. Silti en muista teologisissa opinnoissani sen paremmin kuin kirkollisen elämän piirissäkään milloinkaan törmänneeni kehenkään, joka vähättelisi Jeesuksen vertauksia. Jostakin syystä kokonaan toinen on tilanne niiden kertomusten kohdalla, jotka puhuvat Jeesuksen ihmeistä. Kun etsitään Jeesuksen varsinaista sanomaa ja evankeliumin ydintä, harva päätyy hakemaan sitä ihmekertomuksista, joita useimmat tutkijat näyttävät vähättelevän. Tavallisen raamatunlukijan ongelma tahtoo olla, että yksittäiset ihmekertomukset lipuvat silmien ohi: Mitä meille enää merkitsee se, että joku sai näkönsä Jerikon ulkopuolella?
Kokonaan toisella alueella liikkuu nykypäivän ihmeistä käytävä keskustelu, jonka laineet lyövät usein korkealle. Järjestetään suuria parannuskokouksia. Toisille ne ovat hyvin tärkeitä, toiset torjuvat ne kokonaan ja eivätkä usko ihmeisiin. Toivon tämän illan tuovan selvyyttä kaikkiin nyt esille nostamiini ongelmiin. Käytämme kuitenkin ensin valtaosan esityksestä siihen, että etsimme avaimia Raamatun ihmekertomusten oikeaan ymmärtämiseen.
2. Raamatun ihmeet
2.1.
Ihmekertomuksiin on suhtauduttu torjuvasti niin kauan kuin niitä on kerrottu, myös antiikin aikana. Erityisesti tämä torjuva suhtautuminen nosti päätään silloin, kun kristillinen yhtenäiskulttuuri pian uskonpuhdistuksen jälkeen murtui ja maailma alkoi voimakkaasti muuttua. Varsin selvästi ajatuksensa muotoilee 1600-luvulla filosofi Spinoza. Koetamme seurata hänen ajatuksenkulkuansa:
Jumala on luonut koko maailman ja asettanut kaiken hyvään harmoniaan. Luonnonlait ovat hänen hyvän harkintansa tulos. Jos nyt tapahtuu jotakin, joka ei noudata näitä lakeja vaan päin vastoin sotii niitä vastaan, ei tapahdu ainakaan mitään hyvää. Ihme, mikäli sellainen olisi edes mahdollinen, olisi syvästi Jumalan viisauden vastainen asia. Näin ihme siis – toisin kuin kirkollisessa elämässä olemme tottuneet ajattelemaan – ei suinkaan vahvista uskoa, vaan koituu päinvastoin sen esteeksi.
Spinoza oli panteisti, eli hänelle Jumala ja luonto olivat itse asiassa yksi ja sama asia. Näistä lähtökohdista käsin hän muotoilee ajatusrakennelman, jossa ihmeillä ei ole minkäänlaista sijaa. Luonnonlait ovat saavuttaneet Jumalasta riippumattoman aseman. Ihmeitä ei voi tapahtua ja jos niitä tapahtuisi, ne olisivat uskon kannalta katsottuna syvästi vastenmielinen asia.
Jokainen ajatteleva ihminen joutuu esittämään kysymyksen: Mikä tila tässä opetuksessa jää Raamatun elävälle Jumalalle? Hänelle, joka vihaa ja rakastaa, kaataa ja tukee, lymyy ja ilmestyy taas? Eikö tässä Jumala ole kutistettu luonnonlaiksi ja luonnonlaki korotettu Jumalaksi? Ei ole tilaa kärsivän ihmisen painille Jumalan kanssa eikä Jobin huudolle: “Mutta kaikki tämä antaa vain aavistuksen hänen mahdistaan, me kuulemme hänestä vain hiljaisen kuiskauksen. Kuka voisi tajuta hänen koko mahtinsa pauhun?” (Job 26:14).
Sittemmin valistusfilosofit ja heidän seuraajansa käsittelivät ihmekertomuksia aivan vastaavasta näkökulmasta kuin Spinoza. Ihmekertomusten selittäminen merkitsi yritystä hävittää kertomuksesta ihme. Jeesus ei kulkenut veden päällä, vaan rantakivillä; Jeesus ei monistanut leipiä eikä kaloja, vaan opetti ihmiset jakamaan omastaan; Jeesus ei parantanut sokeaa vaan sai kerjäläisen palaamaan yhteiskuntaan. Tietämättömät opetuslapset – mutta ei tietenkään Jeesus – ymmärsivät kaiken ihmeiksi. Näin Jeesus on ikäänkuin pelastettu älykkäiden ihmisten ja suurten opettajien joukkoon: hän ei ollutkaan ihmeidentekijä, vaan kaikki oli opetuslasten oppimattomuuden syytä. Tämän selitysmallin takana on rajaton kehitysoptimismi: 2000 vuotta sitten oltiin täysiä typeryksiä, 1000 vuotta sitten elettiin vielä pimeää keskiaikaa, mutta nyt ihmiskunta kulkee kohti suurta valkeutta ja kasvavaa ymmärrystä.
Tässä kuviossa voidaan hyvin tunnustaa, että tapahtuu asioita, joita emme voi selittää. Ihmeestä ei ole kuitenkaan kysymys, ajateltiin, vaan asiasta, jota ihmiskunta ei ole vielä kyennyt selvittämään. Eräs ajattelija ilmaisee tämän näin: “Olen sitä mieltä, että ihmeiden taustalla ovat aivan samat lainalaisuudet kuin muidenkin asioiden takana. Me emme vain näe niitä.”
Useat tämän kaavan mukaiset ihmekertomusten selitykset ovat yksinkertaisesti naurettavia. Pyhän Raamatun selittäjät ovat kieltäytyneet ottamasta vangiksi omaa järkeänsä ja ovat joutuneet nöyrtymään järjettömiin selityksiin säilyttääkseen oman viisautensa. Eiköhän näille selityksille ole makeimmin nauranut hän, joka kouraansa vangitsee viisaat? Lisäksi antiikin ajan ihmiset eivät olleet typeryksiä, vaan elämä oli silloin yhtä rikas ja runsas kuin nytkin; oli herkkäuskoisia ja oli epäilijöitä, oli taiteilijoita ja oli moukkia, oli älykköjä ja oli yksinkertaisia. Kun antiikin pakanoita pidetään erotuksetta typeryksinä, olen loukkaantunut ihailemieni antiikin suurmiesten puolesta. Niin voi ajatella vain sivistymätön ihminen, joka ei tunne Vergiliuksen syvällisyyttä, joka ei ole ihaillut Horatiuksen uskomatonta ihmistuntemusta, joka ei ole syventynyt Catulluksen rakkausrunojen rajuuteen. Ja kuka on sanonut, että ihmiskunta kulkee kohti suurempaa viisautta? Hitlerin, Stalinin, Ceausescun ja Saddamin työt osoittavat ennemminkin että jokaisen uuden joukkomurhan uhrien lukumäärään lisätään perään nolla tai kaksi. Maailmamme ja luomakuntamme tila osoittaa tyhjäksi katteettoman kehitysoptimismin, joka on ihmekertomusten järkiperäisen tulkinnan taustalla.
2.2. Oliko Jeesus pakanallisten ihmeidentekijöiden kopio?
Tuskin vailla siteitä kaikkeen edelliseen on se, että myös tämänhetkisessä tieteellisessä raamatunselityksessä suhtaudutaan ihmeisiin kriittisesti. Ihmekertomuksia pidetään osoituksena siitä, että ensimmäiset kristityt olivat pakanallisten vaikutteiden alaisia. Koska oli paljon pakanallisia ihmeidentekijöitä, oli kerrottava ihmeitä myös Jeesuksesta. Muuten Kristus ei olisi ollut kilpailukykyinen. Näin evankeliumien Jeesuksesta tuli pakanallisten ihmeidentekijöiden kopio.
Olen koettanut viimeiset 12 vuotta elämästäni etsiä jälkiä niistä pakanallisista ihmeidentekijöistä, joiden kopio Jeesus kuulemma on. Toivoisin jonkun mainitsevan minulle esimerkiksi viiden sellaisen pakanallisen ihmeidentekijän nimet, jotka elivät elämäänsä välillä sata vuotta ennen tai sata vuotta jälkeen Jeesuksen syntymän. Ihmeisiin on kylläkin uskottu aina ja ihmekertomuksia on kerrottu varmaan kaikkialla. Jo Mooses sai vastaansa sen kokemuksen, että Faraon noidat tekivät hänen perässään melkein kaikki samat ihmeet mitkä Jumala vaikutti hänen kauttaan. Ei ole kuitenkaan olemassa mitään sellaista ihmeidentekijän tyypillistä mallia, joka tutkimuksessa on edellytetty. Näin koko kopioteoria seisoo savijaloilla ja on pelkkä saippuakupla.
2.3. Miten UT:n ihmekertomukset on ymmärrettävä?
Kuten useimmiten, niin tässäkin tapauksessa UT:n ymmärtäminen alkaa Vanhan testamentin puolelta. VT kertoo useasta suuresta ihmeidentekijästä, joista merkittävimmät ovat Mooses, Elia ja Elisa. Erityisesti Elian ja Elisan suuret teot on UT:n tulkinnassa usein aivan turhaan unohdettu, aina näihin päiviin asti. Avainkohta on Jes 35: “Silloin aukenevat sokeiden silmät ja kuurojen korvat avautuvat, rampa hyppii silloin kuin kauris, mykän kieli laulaa riemuaan. Lähteitä puhkeaa autiomaahan, vuolaina virtaavat purot arolla.” Samaan yhteyteen kuuluvat myös Jes 33:23-24 ja Jer 31:8. Erämaa ja ihmeet kuuluvat yhteen.
Nämä raamatunkohdat olivat Jeesuksen aikana täyttä todellisuutta. Juutalaiset odottivat pelastuksen aikaa, jolloin Jumalan ihmeet kertautuisivat. Tunnemme useita juutalaisia, joiden toiminta liittyi näihin odotuksiin. Jo ennen juutalaissotaa oli ihmisiä, jotka saivat kansan lähtemään erämaahan nähdäkseen siellä “pelastuksen ihmeitä”. Pelastuksen ihmeitä lupasi kansalle myös Jerusalemin kohtalonkellojen soidessa temppeliin rynnännyt profeetta, jonka toiminta johti silloin temppelin polttamiseen. Kun temppeli oli valloitettu, selootit eivät edes yrittäneet puolustaa yläkaupunkia, sillä kun yksi lupauksin siunauttu paikka, temppeli, oli menetetty, oli vielä jäljellä toinen, nimittäin erämaa. Ja kun koko tragedia oli jo melkein ohi, sai vielä v. 73 Jonathes-niminen mies suuren joukon kyreneläisiä innostumaan ja lähtemään erämaahan nähdäkseen siellä tunnustekoja. Näin tarjoutui roomalaiselle sotilaskomentajalle Catullukselle mahdollisuus aseettoman väkijoukon teurastamiseen, minkä hän myös halukkaasti teki.
Näin siis ikiaikojen ihmeiden odotettiin kertautuvan lopunaikana. Vanhan testamentin niitä koskevat lupaukset olivat Jeesuksen ajan juutalaisuudessa läsnäolevaa todellisuutta. Myös roomalaiset ymmärsivät, miten lopunaika ja ihmeet kuuluivat yhteen, ja murskasivat armotta ihmeistä puhuvat liikkeet.
Nyt voimme tarkastella Jeesuksen ihmeitä uudesta ja samalla vanhasta näkökulmasta. Avainkohta on Matt 11:2-6. Johannes Kastaja esittää kysymyksen: “Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?” Jeesus vastasi: “Kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette: Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma. Autuas se, joka ei minua torju.” Näin siis Jeesus vastaa viittaamalla ympärilleen: Katsokaa ympärillenne ja nähkää, miten VT:n (Jes 35) ennustukset toteutuvat – siinä on teille kylliksi vastausta kysymykseen, olenko minä VT:n lupaama Messias vai en.
Edellä kuvattu Jeesuksen ihmeiden ymmärtäminen merkitsee avainta lukemattomiin ihmekertomuksiin. Tärkeää on sekin, että sokea sai näkönsä (Mark 8:22-26) ja halvaantunut liikuntakykynsä (Mark 2:1-12) tai että kuuromykkä sai kuulonsa ja puhekykynsä (Mark 7:31-37); vaikuttavaa on ajatellakin tuhansien sikojen mäjähtelevän jyrkänteeltä veteen (Mark 5:1-20) ja koskettavaa ajatella iloa Jairoksen perheessä (Mark 5:21-43). Vielä enemmän kuitenkin merkitsee se, että Jumalan valtakunta on käsillä ja siitä osoituksena “aukenevat sokeiden silmät ja kuurojen korvat avautuvat, rampa hyppii kuin kauris, mykän kieli laulaa riemuaan”. Kun tuhannet demonit tottelevat armoa rukoillen Jeesuksen käskyjä ja kun kuoleman valta on murskattu – eikö silloin Jumalan ole valtakunta, voima ja kunnia? Näin jokainen yksittäinen ihmekertomus on kuin mosaiikin kivi, joka yhdessä muiden kanssa muodostaa upean kuvan: Jeesuksen toiminnassa toteutuvat ikivanhat Jumalan lupaukset ja Jumalan valtakunta on käsillä. Näin ihmekertomukset yhdistävät molemmat testamentit ja avaavat Jeesuksen seuraajille oven Jumalan valtakuntaan. Ihmekertomukset ja evankeliumi kuuluvat yhteen.
3. Ihmeet ja nykyaika
3.1. Meidän aikanamme tehtäviin ihmeisiin suhtaudutaan ainakin kolmella tavalla:
a) Ihmeitä ei (enää) tapahdu. Kaikelle on luonnollinen selityksensä; oli Jeesuksen aikana ja on nyt. Emme ehkä pysty selittämään kaikkea, mutta materia on materiaa eikä ole olemassa mitään salattua voimaa, joka voisi tehdä ihmeitä. Tähän malliin yhtyy tietenkin jokainen ateisti, mutta varmaan myös sellainen kristitty, joka on kadottanut näyn elävästä Jumalasta.
b) Ihmeitä korostetaan voimakkaasti. (Jätän tässä huomiotta ei-kristilliset ihmeparantajat, joita jokainen kristitty karttaa ensimmäisen käskyn perusteella). Järjestetään suuria kokouksia, joissa etukäteen uskotaan tapahtuvan ihmeitä, ennen kaikkea ihmeparanemisia. Moni etsii apua saarnaajilta, joiden ihmeistä kohistaan.
Näitä ihmekokouksia lyövät ateistit siinä määrin, että mieleni ei tee yhtyä kuoroon. Silti on otettava selkeästi esiin muutama ongelma.
- Usein ihmiset näyttävät ajattelevan, että ihme tekee uskon tarpeettomaksi. “Suomalainen ei usko ennen kuin näkee – nyt näkee ja siis uskoo.” Tämä on epäraamatullista ja epäluterilaista järkeisoppia, joka on opittava tuntemaan ja torjumaan. Usko ei ole ihmisen oma teko eikä se seuraa koskaan päättelystä ja järkeilystä. Jumalan sana synnyttää uskon (Hepr 4:12-13). 10 apostolia ja parasta ystävää koetti saada Tuomasta uskomaan Jeesuksen ylösnousemukseen ja tuloksena oli täysi nolla. Jeesuksen sana on ajankohtainen: “Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.” (Joh 20:29).
- Me emme kykene Jumalan Pyhää Henkeä käskemään. Jumala tekee ihmeitä silloin kun hän itse tahtoo. “Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee” (Joh 3:8). Ei ole olemassa ihmeiden tilaustyötä. Siksi vierastan loisteputkia ja sensaatioita.
- Siellä missä ihmeitä korostetaan ja niistä kohistaan, asetetaan keskus usein väärään paikkaan. Opin tuntemaan hyvin tämän tosiasian omassa kotikaupungissani Turussa. On olemassa joukko ihmisiä, joita ihmeet kiehtovat tavattomasti; Uri Geller tai Niilo Yli-Vainio, aina oli oltava paikalla ja mielellään eturivissä. Ihmeissä on sitä jotakin; ne kaihertavat sydänalaa aivan tietyllä tavalla, ovat kamalia ja kuitenkin niin ihania. Juuri tästä syystä ihmisiä kiinnostaa myös Ilmestyskirja. Paha on se, että samalla sivuutetaan uskon ydin, sanoma taivaasta ja helvetistä, synnistä ja armosta, pyhistä sakramenteista ja niiden aikaansaamasta parannuksesta. Lainaan nimenomaan Ilmestyskirjasta: “Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua, mikä todella olet: surkea ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston. Annan sinulle neuvon: osta minulta tulessa puhdistettua kultaa, niin tulet rikkaaksi, osta valkoiset vaatteet ja pue ne yllesi, niin häpeällinen alastomuutesi peittyy, osta silmävoidetta ja voitele silmäsi, niin näet.” (Ilm 3:17-18). Kyllä ihmeet kiinnostavat, mutta eikö se ole usein ihmisen kiinnostumista Jumalasta omilla ehdoillaan? On tungosta ihmekokouksiin, mutta onko ristin juurelle, parannusta tekemään; palaamaan pyhän kasteen armoon ja luopumaan Jumalan sanan vastaisesta elämästä.
c) Ristinteologinen lähtökohta: Useimmiten Jumala salaa tässä maailmassa voimansa ja kätkee sen heikkouteen. Siitä huolimatta, koska uskomme Kaikkivaltiaaseen Jumalaan, uskomme hänen tehneen ihmeitä Raamatun aikana ja tekevän niitä niin halutessaan myös nyt.
Kristus ei luvannut omilleen suurta kunniaa eikä menestystä. Hän kehotti jokaista seuraajaansa ottamaan ristinsä, kieltämään itsensä ja seuraamaan häntä. Sanat toteutuivat hänen apostoliensa kohdalla, jotka joutuivat suuriin vaikeuksiin ja ahdistuksiin Kristuksen nimen tähden. Tänäänkin useimmat Jumalan omat saavat kantaa mukanaan sairautensa ja kipunsa aina hautaan asti. Silti Jumalan kansan kokemus on, että juuri kärsimyksen keskellä orjantappurakruunulla kruunattu Kristus tulee omiaan lähelle. Kärsimyksen keskeltä nouseekin aidoin ja teeskentelemättömin kiitos Jumalalle, joka ei jätä omiaan yksin. Ja kuitenkin Jumala on suuri ja hänellä on kaikki valta: Jos hän hyväksi näkee, ihmeitä tapahtuu yhtä hyvin nyt kuin Jeesuksen aikana.
4. Lopuksi
Tunnustaudun apostoliseen uskoon, joka kestää kriittisen tarkastelun. Siitä huolimatta kysymys ihmeestä on aina uskonasia. Evankeliumien mukaan Jeesuksen ja apostolien ihmeillä oli monta silminnäkijää, jotka jäivät kuitenkin epäuskoisiksi. Luterilaisina tunnustamme nöyrästi: “Minä uskon, että en voi omasta voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä tulla hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut.” Missä Raamatun ihmeet kielletään, kyse ei ole yksittäisestä asiasta, vaan ennemminkin suuren sairauden oireesta. Näitä oireita on useita ja ne kaikki viittaavat yhteen suureen kirkkomme sairauteen: Olemme pahasti luopuneet apostolisesta uskosta ja pyhästä Raamatusta. Tästä sairaudesta meidät voi parantaa vain Jumalan ihme, herätyksen tuli.
