1. Vanha testamentti
Mooseksen laki ei puhu paljon avioerosta, mutta yksi kohta nousi myöhemmin keskeiseksi:
”Jos avioliiton solminut mies lakkaa pitämästä vaimostaan havaittuaan hänessä jotakin epämieluista, hän voi kirjoittaa vaimolleen erokirjan ja lähettää hänet luotaan. Jos nainen hänen luotaan lähdettyään menee toisen miehen vaimoksi ja tämäkin mies alkaa vieroa häntä, kirjoittaa erokirjan ja lähettää hänet luotaan tai jos tämä mies kuolee, edellinen aviomies, joka lähetti naisen pois, ei saa ottaa häntä uudelleen vaimokseen; nainen on tullut hänelle saastaiseksi, ja sellainen liitto on Herran silmissä iljetys. Älkää tahratko sellaisella synnillä maata, jonka Herra, teidän Jumalanne, antaa omaksenne. Jos mies on vastikään mennyt naimisiin, hänen ei tarvitse lähteä sotaan eikä häntä saa kutsua muuhunkaan palvelukseen. Hän saa vuoden ajan olla vapaa ja pysyä kotona vaimonsa ilona.” (5. Moos. 24:1-5).
Nykyajan raamatunlukijan on syytä ensimmäiseksi huomata edellytetty tilanne: ”Mies lähettää vaimon luotaan”. Tarkkaan ottaen nyt ei siis puhuta avioerosta, vaan siitä että mies hylkää naisen. Maatalousyhteiskunnassa tämä oli erityisen ankara teko, sillä työpaikkoja kodin ulkopuolella ei juuri ollut. Käytännössä yksinäinen nainen joutui valitsemaan äärimmäisen köyhyyden tai prostituution välillä, ellei hänen oma sukunsa pitänyt hänestä huolta. Kohta näyttää antavan miehelle oikeuden jättää vaimonsa, kunhan antaa hänelle erokirjan. Jos nainen avioituu myöhemmin toisen kanssa, hän ei saa enää palata edellisen miehensä luo. Tämän kohdan tulkinta oli vanha kiistakysymys Jeesuksen ajan juutalaisuudessa ja Jeesuksen opetus siitä tuli normiksi Kirkossa.
Toinen merkittävä kohta on Malakian kirjassa:
”Eikö meillä kaikilla ole sama isä? Eikö yksi ja sama Jumala ole meidät luonut? Miksi me kuitenkin petämme toinen toistamme ja häpäisemme liiton, jonka Jumala teki isiemme kanssa? Juuda on ollut uskoton, iljettäviä tekoja on tehty Israelissa ja Jerusalemissa.
Juudan miehet ovat ottaneet vaimoikseen vieraan jumalan palvelijoita ja näin loukanneet pyhää Jumalaansa, joka rakastaa omaa kansaansa. Ottakoon Herra pois tuen ja turvan jokaiselta Jaakobin heimon mieheltä, joka sellaista tekee. Älköön hänelle jääkö ketään, joka voisi tuoda uhrin Herralle Sebaotille.
Te teette pahaa myös toisella tavalla. Siksi Herra ei katso enää suopeasti uhrilahjaanne eikä halua ottaa sitä vastaan teidän kädestänne, vaikka te peitätte hänen alttarinsa kyynelillä, itkette ja valitatte. Te kysytte: ”Miksi?” Siksi, että olet hylännyt vaimosi, vaikka hän on sinun kumppanisi ja kuuluu liiton kansaan sinun kanssasi. Herra on todistaja teidän välillänne, sinun ja vaimosi, jonka otit jo nuoruudessasi. Ei Jumala luonut vain miestä eikä antanut elämää ja henkeä vain hänelle. Miten mies yksin voisi pyytää jälkeläisiä Jumalalta? Varokaa siis, ettei kukaan teistä hylkää vaimoaan, jonka on ottanut jo nuoruudessaan! – Minä vihaan eroa, sanoo Herra, Israelin Jumala. Joka eroaa, tekee yhtä väärin kuin se, joka tahraa kätensä veriteolla, sanoo Herra Sebaot. Varokaa hylkäämästä vaimoanne!” (Mal. 2:10-16).
Tämä kohta liittyy todennäköisesti Juudan paluun jälkeiseen tilanteeseen, jossa seka-avioliitoilla tavoiteltiin taloudellista hyötyä. Siinä vaiheessa edellinen aviovaimo oli turha taakka ja hän sai lähteä. Jae 15 käännetään jokaisessa käännöksessä eri tavoin, koska heprean teksti on turmeltunut. Silti jakson opetus on selvä: Aviovaimon hylkääminen on Jumalan edessä raskas synti.
2. Jeesuksen ajan juutalaisuus
Jeesuksen ajan juutalaisuudessa avioeroa ei pidetty syntinä. Perinteinen kädenvääntö käytiin siitä, mitä tarkoittaa Mooseksen lain kohta ”jotakin epämieluista”. Myöhemmin koodatun mutta varmasti todellisuutta heijastavan käsityksen mukaan oppineet jakautuivat kahtia. Toisen mukaan (Hillelin koulukunta) syyksi riitti mikä hyvänsä epämiellyttävä asia, kuten lapsettomuus tai vain ruuan polttaminen pohjaan: Tämä antoi käytännössä miehelle vapaat kädet ajaa vaimonsa pois koska hyvänsä. Toisen käsityksen mukaan (Shammain koulukunta) vaadittiin merkittävästi painavampi syy, kuten seksuaalinen hairahdus, ennen kuin avioliiton saattoi purkaa.
Juutalainen historioitsija Josefos, joka edusti oman aikansa juutalaista yläluokkaa, edusti kantaa, jonka mukaan avioeroon riitti mikä syy hyvänsä. Itse hän avioitui kolmesti ja mielenkiintoista on, että yhdessä tapauksessa vaimo oli eron aktiivinen osapuoli.
3. Uusi testamentti
Jeesuksen opetus avioliitosta sisälsi muutamia radikaaleja uutuuksia. Ensimmäinen niistä oli, että hän ei vaatinut ihmisiä avioitumaan, vaan antoi arvon myös naimattomuudelle, joka valittiin Jumalan valtakunnan tähden. Toiseksi ja edellä mainitusta huolimatta avioliitto sai hänen vahvan tukensa, koska se on Jumalan asettama. Kolmas erityispiirre on avioeron tiukka torjunta.
Jeesuksen perusopetus avioliitosta tulee näkyviin Markuksen evankeliumin 10. luvussa:
”Jeesus lähti sieltä ja tuli Jordanin itäpuolta kulkien Juudean alueelle. Hänen kanssaan kulki nytkin suuri joukko ihmisiä, ja tapansa mukaan hän opetti heitä. Hänen luokseen tuli myös fariseuksia, jotka häntä koetellakseen kysyivät, saako mies hylätä vaimonsa. Hän vastasi heille: ”Mitä Mooses on siitä säätänyt?” He sanoivat: ”Mooses antoi meille luvan kirjoittaa erokirjan ja hylätä vaimon.” Silloin Jeesus sanoi: ”Te olette kovasydämisiä, siksi hän laati teille sen säännöksen. Mutta maailman alussa Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” Kun he olivat keskenään, opetuslapset kysyivät uudestaan tätä asiaa. Jeesus sanoi heille: ”Se, joka hylkää vaimonsa ja menee naimisiin toisen kanssa, on avionrikkoja ja tekee väärin vaimoaan kohtaan. Ja jos vaimo hylkää miehensä ja menee naimisiin toisen kanssa, hänkin tekee aviorikoksen.” (Mark. 10:1-12).
Opetuksen perusta on siis selvä: Jeesus ottaa kantaa edellä lainattuun Mooseksen lain kohtaan. Se ei hänen mukaansa ole avioeron kohdalla keskeinen teksti, vaan ainoastaan Jumalan ihmisten jumalattomuuden vuoksi tekemä tarkennus. Peruskohta on avioliiton asettaminen: ”Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi.” (1. Moos. 2:24).
Koska Jumala on siis yhdistänyt, ihminen ei saa erottaa, ja tämä näyttää tekevän avioeron mahdottomaksi kaikissa tilanteissa. Mooseksen lain kohta on ainoastaan täydennys ja se on tarkoitettu suojelemaan naista, heikompaa osapuolta: Kun miehet jumalattomuudessaan heittävät vaimonsa ulos, heidän tulee edes antaa hänelle mukaan vapaan naisen paperit. Näin vaimolla on jokin mahdollisuus avioitua uudelleen ja karttaa valinta nälkäkuoleman ja prostituution välillä. Siitä huolimatta mies tekee väärin jättäessään vaimonsa, samoin nainen jättäessään miehensä ja ottaessaan toisen. Aivan vastaava on Matteuksen tallentama opetus, kuitenkin muutamin tarkennuksin. Matt. 5:31-32 sanoo näin:
”On myös opetettu, että jos mies tahtoo erota vaimostaan, hänen on annettava tälle erokirja. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden, ajaa hänet aviorikokseen. Ja aviorikoksen tekee myös se, joka nai miehensä hylkäämän naisen.”
Tästä kohdasta on syytä panna merkille kaksi asiaa. Sanoessaan ”ajaa hänet aviorikokseen” Jeesus näyttää edellyttävän, että muuta elämisen mahdollisuutta ei ole. Merkittävämpi on jakeen 32 sana, jonka perusteella miehensä hylkäämän kanssa ei saa avioitua. Varsin paljon päänvaivaa on aiheuttanut Matteuksen tallettama muoto Jeesuksen opetuksesta luvussa 19 (jakeet 3-12):
”Hänen luokseen tuli myös fariseuksia, jotka halusivat panna hänet koetukselle ja kysyivät: ”Saako mies hylätä vaimonsa mistä syystä tahansa?” Hän vastasi heille: ”Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin teki ihmisen mieheksi ja naiseksi?” Ja hän jatkoi: ”Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” Fariseukset kysyivät häneltä: ”Miksi sitten Mooses on säätänyt, että jos mies hylkää vaimonsa, hänen on annettava tälle erokirja?” Hän vastasi: ”Mooses antoi teille luvan hylätä vaimonne, koska te olette niin kovasydämisiä. Mutta alun perin ei ollut niin. Minä sanon teille: se, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden ja menee naimisiin toisen kanssa, tekee aviorikoksen. [Aviorikoksen tekee myös se, joka nai miehensä hylkäämän naisen.”]* Opetuslapset sanoivat: ”Jos avioliitto merkitsee miehelle tätä, on parempi olla menemättä naimisiin.” Mutta hän sanoi heille: ”Se ratkaisu ei sovellu kaikille, ainoastaan niille, joille se osa on annettu. On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia, on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia, ja on niitä, jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon.” (Matt. 19:3-12).
Kaikki muu on kirjoitettu niin kuin Markuksella, mutta lisätty on – kuten jo Matt. 5:31-32 – sanat ”muun syyn kuin haureuden tähden”. Näiden sanojen merkitys ei ole yksiselitteinen. Kirkollinen perinne on ilman muuta ymmärtänyt nämä kohdat aviorikokseksi tai avioliittoa solmittaessa paljastuneeksi esiaviolliseksi sukupuolielämäksi. Ne saattavat kuitenkin myös viitata pakanoiden parissa esiintyneisiin avioliittoihin, jotka oli solmittu liian läheisten sukulaisten kesken. Tällaisesta suhteesta Paavali kirjoittaa tiukasti 1. Kor. 5. Tämän tulkinnan mukaan kristinusko vaati pakanoiden pariin levitessään tällaisten sukulaisavioliittojen purkamista. Mutta toinen ongelma on ehkä vielä suurempi: Antaako kohta oikeuden uuteen avioliittoon ”haureuden” jälkeen? Yksityiskohdista voidaan keskustella, mutta peruslinja on selkeä: Vaikka Jeesuksen ajan juutalainen laki salli avioeron, Jeesus kielsi sen. Matteuksen tallentaman lisäyksen merkitystä ei ole helppo varmuudella määrittää.
Paavalin kirjeiden merkittävin kohta on (Room. 7:1-4 lisäksi) Ensimmäisessä korinttilaiskirjeessä:
”Naimisissa oleville taas annan käskyn, en minä vaan Herra: vaimo ei saa erota miehestään. Jos hän kuitenkin eroaa, olkoon menemättä enää naimisiin tai sopikoon miehensä kanssa. Samoin ei mies saa erota vaimostaan” (1. Kor. 7:10-11).
Opetus on sama kuin evankeliumeissa, kuitenkin sillä erotuksella, että avioero sallitaan vaikka uusi avioliitto kielletään. Paavali ei puhu ”hylkäämisestä”, vaan ”eroamisesta”: Tämä sopii hyvin kreikkalais-roomalaisen maailman tilanteeseen, jossa naisen asema oli merkittävästi toisenlainen kuin heprealaisessa maatalousyhteiskunnassa. Myös jakson jatko on syytä nostaa esille: ”Sitten sanon vielä, en Herran sanana vaan omanani: Jos jollakin veljellä on vaimo, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, miehen ei pidä jättää häntä. Ja jos uskovalla naisella on aviomies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, vaimon ei pidä jättää miestään. Mies, joka ei usko, on uskovan vaimonsa pyhittämä, ja vaimo, joka ei usko, on uskovan miehensä pyhittämä. Muutenhan teidän lapsenne olisivat epäpuhtaita; nyt he kuitenkin ovat pyhiä. Mutta jos se puoliso, joka ei usko, tahtoo erota, niin erotkoon. Uskovaa veljeä tai sisarta ei tällaisessa tapauksessa sido mikään pakko. Jumala on kutsunut teidät elämään rauhassa. Ja mistä tiedät, vaimo, voitko pelastaa miehesi? Tai mies, mistä tiedät, voitko pelastaa vaimosi?” (1. Kor. 7:12-16).
Tässä kohdassa puheena on lähetystilanne, josta ei ilmeisesti ollut olemassa Jeesuksen antamaa opetusta. Paavali korvaa sen omallaan: Jos lähetystilanne jakaa perheen, kristitty osapuoli ei saa jättää toista. Jos toinen sen tekee, kristitty osapuoli on vapaa. Mutta mitä tarkoittaa ”vapaa”? Tarkoittaako se sitä, että hän saa olla hyvällä omallatunnolla koska ei pystynyt eroa estämään? Vai tarkoittaako se, että hän on vapaa solmimaan uuden avioliiton?
4. Kirkollista perinnettä
Kirkollinen perinne kulki vuosisadat Jeesuksen sanojen yksinkertaisen tulkinnan mukaan: Uusi avioliitto ei ollut kristitylle mahdollinen puolison eläessä. Keskiajan katolinen kirkko katsoi voivansa myöntää erivapauksia, joiden perusteella uusi avioliitto oli mahdollinen joissakin erityistapauksissa. Aivan liian usein nämä erityistapaukset koskivat ruhtinaita. Luther kirjoitti uskonpuhdistuksen aikana avioliittoetiikan aivan uudestaan. Osittain se koski myös avioeroa. Hänen kirjoituksensa Kirkon Baabelin vankeudesta (1520) ja Avioelämästä (1522) ovat painava puheenvuoro ja samalla hätähuuto niiden kärsivien ihmisten puolesta, jotka oli sidottu luostariin ja vastoin tahtoaan suljettu avioliiton ulkopuolelle. Luther käy ankarasti keskiaikaisen hurskausihanteen kimppuun ja puolustaa avioliittoa. Samalla hän käsittelee myös mahdollisuutta avioeroon ja uuteen avioliittoon.
Lutherin päälinja on ehdoton: Uutta avioliittoa ei saa solmia toisen eläessä (avioeron hän hyväksyy 1. Kor. 7:10 perusteella). Poikkeukseksi hän katsoo muutaman tapauksen: a) toinen osapuoli on alunperin fyysisesti sukupuolielämään kykenemätön (me puhuisimme tässä tapauksessa avioliiton purkamisesta) b) toinen on syyllistynyt aviorikokseen c) toinen osapuoli ei tahdo täyttää aviovelvollisuuttaan. Aviopuolison sairastuminen ei Lutherin mukaan ole missään tapauksessa avioeron syy. Teoksessa Kirkon Baabelin vankeudesta hän väläyttää mahdollisuutta kaksoisavioliittoon, jolla hän sittemmin yritti purkaa erään herttuan kriisiä. Yritys räjähti silmille ja myöhemmin Luther toivoi Saatanan kylvettävän hornan kuilussa sen, joka tahtoi kokeilla kaksinnaimista ratkaisuna avioliiton kriiseihin. On oikeutettua huvittua uskonpuhdistajan törmäilyistä, mutta reilua ymmärtää hänen tilanteensa: Kun katolisen kirkon auktoriteetti murtui, tavattoman moni asia oli levällään eikä tien löytäminen ollut helppoa. Päälinja oli alusta lähtien takaisin Raamattuun ja sillä tiellä uskonpuhdistaja edelleen vahvistui myöhemmissä teoksissaan.
Ainoa Tunnustuskirjojen maininta avioeron mahdollisuudesta on Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa, joka on Melanchthonin kirjoittama vastaus katolisten tunnustukseen kohdistamaan arvosteluun. Pitkässä listassa on muiden seassa tämä lause:
”Epävanhurskas on sekin säädös, joka avioeron jälkeen estää syytöntä osapuolta menemästä uuteen avioliittoon.”
Lyhyt maininta jättää avoimeksi aivan liian paljon, ennen muuta kysymyksen siitä, kuka perheen hajoamisessa on ”syytön osapuoli”.
5. Joitakin tuumailuja
Perinteisen luterilaisen raamattunäkemyksen mukaan avioeroa on helppo puolustaa (1. Kor. 7), mutta ei uutta avioliittoa puolison eläessä. Matteuksen evankeliumin lisäys ”muun kuin haureuden tähden” ja 1. Kor. 7:15 ” ei … sido mikään pakko” jättävät kuitenkin auki raon. Kuka tohtii ahtautua sisälle siitä raosta?
Meidän kulttuurissamme avioliitot on perinteisesti siunattu kirkollisesti: Valtiovalta ja kirkollinen auktoriteetti ovat olleet yksi ja sama asia ja pastori on ollut vihkivä viranomainen. Tämä on liimannut kirkon ja sen opetuksen kiinni muuttuvaan länsimaiseen yhteiskuntaan. Olemme nyt hyvin sekavassa tilanteessa ja se pahenee jatkuvasti. Toisaalta enää noin puolet avioliitoista vihitään kirkollisesti Helsingin seudulla. Ehkä vallasta riisuminen auttaa Kirkkoa ajattelemaan Herransa sanoja enemmän kuin jäsenkatoa.
En ole huolissani Kristuksen Kirkosta: Se ei katoa koskaan. Sen sijaan erityisesti nuorten, avioliitossaan kariutuneiden kohtaaminen on suuri ja kipeä sielunhoidollinen ongelma.