Rakastamme lapsiamme ja tahdomme heille parasta. Annammeko sitä heille? Parasta ei ole, että tarjoamme lapselle mahdollisuuden harrastaa hyvää harrastusta – niin tärkeitä kuin harrastukset ovatkin. Parasta ei ole sekään, että maksamme lapselle ulkomaanmatkan tai ostamme leikkihuoneeseen kaikki uusimmat lelut. Parasta on usko Jeesukseen.
Usko on Jumalan teko
Me emme saa ketään uskoon, emme edes omaa lastamme. Jumala antaa uskon kenelle antaa. Usko ristiinnaulittuun Herraan ei ole yksi maailmankatsomus muiden joukossa, joka valitaan ja johon lapsetkin käännytetään. Usko on mittaamattoman paljon enemmän. Mutta totta on myös, ettei usko tule jotenkin vain tyhjästä. Jumala luo sen sanallaan. Eikä Jumala tee tätä mitenkään muuten kuin sanallaan. Et voi antaa lapsellesi uskoa, mutta voit antaa hänelle Jumalan sanan. Ja niissä sanoissa, joita puhut – kun luet ja opetat Raamattua – Jumala on ja tekee lapsessasi työtä. Ehkä ne hetket, joissa puhut lapselle Jumalan sanaa, tuntuvat niin vaatimattomilta tai levottomilta, ettet jaksa uskoa tätä. Silti juuri tästä niissä on kyse. Ovatko lapsesi kuulleet Jumalan sanaa?
Mitä usko antaa lapselle?
Meidän Marttia pelotti nukkumaanmeno. Kuulimme vaimoni kanssa pimeästä lastenhuoneesta sanat, jotka sanottiin nelivuotiaan vakavuudella: “Hyvä Jeesus, anna Martti Rankiselle hyvä uni.” Ja aamulla poika kertoi, ettei häntä ollutkaan niin pelottanut. Usko Jeesukseen antaa pienelle ja isommallekin turvallisuutta: on suuri Jumala, joka on kanssani joka tilanteessa ja pitää minusta huolta.
Usko Jeesukseen antaa elämälle tarkoitusta: en ole täällä sattuman oikusta, olen siksi, että Jumala on luonut minut tänne ja antanut minulle elämän. Jos tämän yksinkertaisen asian tietää ja uskoo, elämä ei koskaan ole turhaa. Monet eivät usko eikä sitten ole ihme, että ehkä lapsenkin elämästä on kadonnut mielekkyys.
Usko Jeesukseen opettaa parhaiten oikean ja väärän. Oikein on se, mitä Raamattu käskee tehdä, väärin se, minkä se kieltää. Jos lapsi oppii noudattamaan Raamattua, hän välttää monet katkerat itkut. Ja usko Jeesukseen antaa voimaa noudattaa Raamattua.
Lapsi tuntee syyllisyyttä pahoista teoistaan. Syyllisyys ahdistaa, masentaa ja vie halua elää. Paras lääke syyllisyyteen on usko Jeesukseen. Lapselle ei sanota, ettei mitään syntejä olekaan – hän itsekin tietää, että hän on tehnyt pahaa. Mutta lapsi saa Jeesukselta kaiken mahdollisen anteeksi. Ja siitä saa hyvän omantunnon.
Tässä elämässä ei ole mitään niin tärkeää kuin nämä. Näitä annamme lapsille, jos opetamme heille Jumalan sanaa. Näitä vaille jätämme heidät, jos jätämme heidät vaille sitä sanaa, jolla Jumala synnyttää uskon Jeesukseen.
Tämän elämän jälkeen on ikuisuus ja siinä on taivas ja kadotus. Taivaaseen pääsee vain niin, että uskoo Jeesukseen. Tahdommeko, että lapsemme ovat kerran taivaassa, siitä kertoo, opetammeko heille Jumalan sanaa.
Miksi emme opeta?
Pidämme uskonasioiden opettamista lapsille tärkeänä. Kuitenkin opetamme niitä niin vähän. Ehkä näin on siksi, ettei ole aikaa. Päivät kuluvat nopeasti aamusta iltaan ja on niin paljon muuta. On Paholaisen työtä, että elämä tulee niin kiireiseksi, ettemme ehdi puhua uskonasioista lasten kanssa. Raamattu käskee vastustaa Perkelettä. Vastustaminen on sitäkin, että jättää muun, työn tai siivoukset, vähemmälle ja järjestää aikaa näille tärkeimmille asioille.
Tai emme puhu uskonasioista siksi, että pelkäämme, että lapsi tekee vaikeita kysymyksiä. Varmasti lapset kysyvät vaikeita. Mutta ei tarvitse osata vastata kaikkiin kysymyksiin. Saa sanoa: “En tiedä.” Ja lastakin tulee opettaa kumartamaan suurta Jumalaa, josta emme ymmärrä kaikkea. Uskomme elävään Jumalaan, emme jumalaan, jonka me olemme tehneet ja josta siksi tiedämme kaiken. Tämä taito meiltä usein puuttuu. Emme suostu olemaan niin pieniä kuin olemme. Voisiko tätä opettaa myös murrosikäiselle, joka kapinoi uskonasioita vastaan? Jäämme miettimään, mitä Raamattu opettaa, vaikka emme sitä nyt tajua. Ehkä myöhemmin ymmärrämme vähän enemmän. Jos näin teemme, Raamattu vakuuttaa meidät siitä, että se on totta, tavalla, jota emme osaa selittää.
Ehkä puhumme uskonasioista niin vähän siksi, että pelkäämme, että lapselle tulee ristiriitoja – kaikki hänen kaverinsa eivät usko – tai pelkäämme, että lastamme kiusataan sen takia, että hän uskoo. Näin voi tapahtua. Mutta on hyvä kohdata jo varhain se todellisuus, etteivät kaikki usko ja että uskosta joutuu maksamaan. Joka tapauksessa tämän todellisuuden joutuu jossakin vaiheessa kohtaamaan ja siihen täytyy suostua, jos aikoo kulkea taivaan tietä.
Ei minusta ole
Tunnen usein, ettei minusta ole puhumaan lapsilleni Jumalasta: en ole sellainen kuin pitäisi olla, suutun kotona ja sanon niin pahasti. Silti yritän puhua. Ja ehkä juuri tässä onkin se tärkein opetus, jonka lapseni tajuavat myöhemmin: Ei isä ollut mikään pyhimys, mutta Jeesukseen hän uskoi. Niin minäkin teen ja saan tehdä, vaikka olen syntinen ihminen.
