Kaste on pyhä
Kasteen perusteluna on ylösnousseen Jeesuksen kaste- ja lähetyskäsky (Matt 28:18-20; Mark 16:15-16). Kasteella on siis mitä suurin arvovalta: jos pidämme sitä vähäarvoisena, pidämme oikeastaan vähäarvoisina Herramme sanoja, jotka hän lausui juuri ennen taivaaseenastumistaan. Siksi emme voi koskaan työntää kastetta syrjään ainakaan hurskaisiin syihin vedoten. Pikemminkin meillä on joka päivä syytä käyttää kastettamme. ”Jos me näet aiomme pysyä kristittyinä, meidän on harjoitettava sitä tekoa, joka on tehnyt meidät kristityiksi”, opettaa Luther Isossa katekismuksessaan.
Kaste on armoa
”…Hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta. Hän pelasti meidät pesemällä meidät puhtaiksi, niin että synnyimme uudesti ja Pyhä Henki uudisti meidät.” (Tit 3:5). Kasteemme perusta on Jumalan pelastavassa työssä (1 Piet 3:21) ja Kristuksen kastekäskyn sanoissa, ei meidän teoissamme tai edes uskossamme. Raamattu ei missään opeta kastetta ihmisen kuuliaisuudentekona Jumalaa kohtaan, ei edes Matt 3:15, johon lapsikasteen hylkääjät usein vetoavat. Kohta puhuu ainoastaan synnittömästä Jeesuksesta, joka ei omasta puolestaan tietenkään tarvitse Johanneksen suorittamaa parannuksen kastetta. Ottaessaan kasteen Johanneksen vastusteluista huolimatta Jeesus osoittaa liittävänsä itsensä kohtalonyhteyteen syntisen ihmiskunnan kanssa, jonka syntivelkaa hän näin konkreettisesti kantaa; viaton kastetaan tässä parannukseen! Ja kun Jeesus oli sitten saanut sovitustyönsä päätökseen, hän asetti kristillisen kasteen. Siinä syntinen ihminen puolestaan liitetään Jeesuksen kanssa pelastavaan kohtalonyhteyteen (lue Room 6:1-5). Jälleen ihmeellinen vaihtokauppa!
Kaste on horjuvan uskon tuki
Usko nojaa kasteeseen eikä kaste uskoon. Jumala itse on sanassaan liittänyt kasteeseen valtavat lupauksensa pelastuksesta, uudestisyntymisestä, anteeksiantamuksesta, Pyhästä Hengestä ja Kristuksen vanhurskaudesta (Mk 16:16; Joh 3:5; Apt 2:38; Room 6:5; 1 Kor 12:13; Gal 3:27; Kol 2:11-12; Tit 3:5; 1 Piet 3:21 jne). Arka syntinen tekee täsmälleen oikein, kun hän uskoo eli omistaa ne autuudekseen. Nämä lupauksethan ovat varmoja ja ne ovat muuttumatonta Jumalan sanaa.
Mutta onko lupauksissa sittenkin pieni varaus? Monissa kohdinhan uskosta puhutaan ikään kuin kasteen armon ehtona? Kasteen armo on kuitenkin aivan ehdoton, ovathan Kristuksen pelastusteko ja hänen sanansakin ehdottomia. Siksi kastettu voi olla varma siitä, ettei hänen kasteessaan ole mitään vikaa, vaikka hän olisikin vastaanottanut sen epäuskoisena. Kokonaan toinen asia on, omistaako ihminen tällä hetkellä kasteessa saamansa armon uskossa vai hylkääkö hän sen epäuskossa. Tästä syystä kasteesta ja uskosta kuuluukin puhua yhdessä. Mutta uskohan ei ole mikään ansiollinen suoritus tai ihmisteko, vaan Jumalan lahjan nauttimista, sen omistamista ja vastaanottamista. Siksi usko ei ole mikään vaatimus, vaan se on suurenmoista evankeliumia: saat uskoa, omistaa, vastaanottaa ja olla autuas Jumalan lapsi — siitä vakuuttaa kasteesi!