Tasankojen ja vuorien maa

Itä-Afrikan rannikolla sijaitseva Kenia on Evankeliumiyhdistyksen ensimmäinen lähetyskenttä Afrikan mantereella. Sley on tehnyt lähetystyötä maassa muiden luterilaisten lähetysjärjestöjen ohella, ja työn aloittamisesta on nyt yhteensä 60 vuotta.

Euroopassa elettiin 50–60-luvuilla voimakasta teollisuuden nousua. Samaan aikaan Välimeren takana Afrikassa kuohui: monet maat itsenäistyivät entisistä siirtomaavalloista perustaen uusia valtioita. Tuossa joukossa oli myös Englannin siirtomaa Kenia. Vaikka Kenia kärsikin 50-luvulla väkivaltaisista yhteenotoista, maa itsenäistyi lopulta suhteellisen rauhanomaisesti vuonna 1963 maan ensimmäisen presidentin Jomo Kenyattan johdolla.
Kristinuskon juuret ulottuvat Keniassa kuitenkin Englannin siirtomaa-aikaa kauemmas, vuoteen 1844, kun saksalainen lähetyssaarnaaja Ludwig Krapf saapui Mombasaan, Kenian rannikkokaupunkiin. Krapf muun muassa käänsi Raamatun swahiliksi, jota oli alettu käyttää yhä enemmän yleiskielenä alueella.
Kenian historiaa monien muiden Afrikan maiden ohella värittää arabimaiden ja eurooppalaisten harjoittama orjakauppa. Kun orjakauppa lopulta kiellettiin, eurooppalaiset lähetystyöntekijät alkoivat keskittyä 1860-luvulla pelastettujen orjien auttamiseen ja uudelleensijoittamiseen. Tämä johti myös useiden lähetysyhdistysten saapumiseen maahan.

Luterilaisen työn alku

Vaikka luterilaisia lähetystyöntekijöitä oli ollut Keniassa jo 1800-luvulta lähtien, varsinaisesti Kenian evankelisluterilainen kirkko (ELCK) perustettiin vasta toisen maailmansodan (1939–1945) jälkeen. Ruotsalainen Raamatulle uskolliset -järjestö oli päättänyt jatkaa Afrikan mantereella aloittamaansa työtä Keniassa, kun työ Etiopiassa estyi.
Lähetysjohtaja Axel B. Svensson ja pastori Anton Jonsson saapuivat uuteen maahan helmikuussa 1939 kartoittaakseen uuden kentän mahdollisuuksia. Koska moni järjestö teki jo ennestään Keniassa työtä, he suuntasivat amerikkalaisten lähettien neuvosta ylänköiselle Kisiin alueelle, jossa lähetystyöntekijöitä ei ollut juuri aiemmin käynyt. Siellä alueen viranomaiset luovuttivat lähetysjärjestön käyttöön maapalasen Itieriosta.
Lähetystyöntekijöitä ei kuitenkaan ehditty vielä lähettää, kun toinen maailmansota keskeytti lupaavalta vaikuttaneet suunnitelmat. Vasta sodan loputtua järjestö siunasi ruotsalaisen Lundströmin perheen työhön Keniaan. Kenian luterilaisen kirkon syntynä pidetään heinäkuun 25. päivää vuonna 1948, jolloin Martin Lundström piti Wanjaren toripaikalla ensimmäisen swahilinkielisen saarnansa.
Lähetystyö levisi Itieriosta Matongon kylään, joihin molempiin perustettiin lähetysasemat. Matongoon rakennettiin myös pohjoismaisella tyylillä kirkko, johon mahtui lähes tuhat ihmistä. Alueelle perustettiin myös terveysasema ja koulu pojille. Vuonna 1958 alkunsa sai lisäksi pieni Matongon raamattukoulu.
Lundströmin torisaarnasta oli kulunut kymmenen vuotta, kun ruotsalaisten aloittamana Kenian luterilainen lähetys järjestäytyi virallisesti kirkoksi. Uusi kirkkojärjestys hyväksyttiin 1963. Samana vuonna myös Evankeliumiyhdistyksen sisarjärjestö Evangeliförening (Slef) aloitti työnsä Keniassa pappi Lundströmin rohkaisemana. Heidän työalueekseen valikoitui Maragolia, luo-heimon alue, missä kaivattiin lisää lähetystyöntekijöitä.
Pieni luterilainen kirkko kasvoi monista työhaasteista huolimatta, ja uusia seurakuntia perustettiin. Pastori Lundström oli ensimmäiset vuodet nuoren kirkon johdossa. Ensimmäisen paikallisen johtajan kirkko sai vuonna 1968 James Otete Nchogusta, joka oli lähetetty opiskelemaan Makumiran pappisseminaariin Tansaniaan.

Evankeliumiyhdistys kentälle

Evankeliumiyhdistyksessä alkoi 60-luvun lopulla viritä ajatus uuden kentän avaamisesta Japanissa tehdyn työn rinnalle. Katseet kääntyivät kohti Keniaa, jonka nuori luterilainen kirkko oli pyytänyt lähetysjärjestön apua. Evankeliumiyhdistys lähetti ensimmäiset lähettinsä, Taina Korpivaaran ja Salme Rinta-Komsin, uudelle kentälle 1970, ja yhteistyö Kenian evankelisluterilaisen kirkon kanssa alkoi.
Naislähetit työskentelivät Kenian kirkon terveydenhoitotyössä, ja yhdistyksen lähetystyö kohdistuikin aluksi pitkälti sosiaaliseen apuun. Kentälle kaivattiin kuitenkin pappislähettejä opettamaan raamattukouluun. Tämän lisäksi haaveiltiin työn laajentamisesta Kisumun kaupungissa ja lähetysaseman perustamisesta sinne, mikä onnistuikin Tapio Laitisen ilmoittautuessa Evankeliumiyhdistyksen työhön. Myös useita naislähettejä otettiin töihin Matongon vasta perustetulle synnytysklinikalle.
70-luvun lopussa lähetysinnostus Suomessa oli kasvussa, ja uusia lähtijöitä Keniaan ilmoittautui. Myös Kenian kirkon kaipaama oma pappiskoulutus sai alkunsa, kun teologian tohtori Reijo Arkkila sai tehtäväkseen käynnistää tämän koulutuksen Matongon seminaarissa. Lähettimäärä nousi hurjaa vauhtia, ja maassa oli vuosikymmenen loputtua yhteensä 18 lähetystyöntekijää.
Matongon ja Kisumun ohella Evankeliumiyhdistys aloitti työn syrjäisessä Moniankun kylässä, jossa lähetit pyörittivät sairaanhoitoklinikkaa. Samalla työalue laajeni Kenian kirkon toiveiden mukaisesti maasai-heimon pariin. Tämä kuitenkin keskeytettiin Moniankun haastavan sijainnin takia, ja maasai-työ avattiin uudelleen 90-luvulla Nairobissa.

Jännitteitä ja mahdollisuuksia

Kenian luterilaisen kirkon tämänhetkistä jäsenmäärää on vaikea arvioida, sillä arvioiden hajonta on noin 50 000–100 000 välillä. Valtion taholta kirkko on saanut toimia Keniassa melko vapaasti, vaikka presidenttien vaihtuessa on pelätty myös poliittisia levottomuuksia. Kirkossa on kuitenkin paljon sisäisiä jännitteitä, jotka aiheuttavat haasteita.
– Vaikka haasteita onkin, kirkossa on myös paljon hyviä, kirkkaasti julistavia pappeja ja evankelistoja. On alueita, missä asiat toimivat todella hyvin ja seurakunnat kasvavat, kertoo parhaillaan Kenian kentällä oleva lähetti Jorma Arkkila.
Tällä hetkellä Evankeliumiyhdistys tekee työtä samburu-heimon parissa Pohjois-Keniassa ja Nairobissa naistyötä ei-kristittyjen parissa. Edelleen tuetaan myös Matongon seminaarissa tehtävää työtä. Evankeliumiyhdistyksellä on myös kirkon yhteistyöhankkeita: Credo-projekti tyttöjen ympärileikkauksen ehkäisemiseksi ja CCP-hanke eli orpolapsityö.
– Raamattukoulutustyö on aina kirkon tulevaisuuden kannalta tärkeää, ja Sley tukeekin taloudellisesti Matongon seminaarissa pappis- ja diakonissaopiskelijoita. Orpotyö-projektissa autetaan kaikkein köyhimmistä oloista tulevia, ja mukana on noin 300 lasta. Credo-hankkeessa on puolestaan mukana 40 nuorta naista, joiden koulutusta tuetaan.
Arkkila kertoo, että Keniassa on haasteellisia työkenttiä, mutta hankkeet ovat tuottaneet myös tuloksia.
– Esimerkiksi Samburu-työssä, jossa olen ollut yhteyshenkilönä, vaikeutena on syrjäinen alue, eikä kristinusko ole vielä juurtunut sinne niin vahvasti. Toisaalta esimerkiksi Kisumun kehitysvammaiskoulu on yksi niistä hankkeista, jotka ovat lähtenet Sleyn tukemisesta liikkeelle, ja nyt projekti toimii aika pitkälle omin neuvoin, Arkkila selittää.
Arkkila näkee, että hankkeiden kohdalla on myös tärkeää paitsi tarjota konkreettista apua myös julistaa evankeliumia.
– Kirkossa on paljon mahdollisuuksia evankeliointiin ja opetukseen ja on tärkeää pitää Kristuksen ristiä esillä. Ajattelen, että kun evankeliumia julistetaan ja opetetaan hyvin, se tekee työtä myös sydämissä ja avaa ne näkemään lähimmäisen tarpeet.

Teksti on julkaistu Sanansaattajassa 15/20.