Syksyn satoa

 

Oleniusten lähettikirje 5/2024

4.11.2024

Edellisessä kirjeessämme kerroimmekin, että tämä syksy jää tällä erää viimeiseksemme täällä Virossa. Vielä tulevana keväänä kierrämme meitä tukeneita seurakuntia ja yhteisöjä pitkin Suomea!

Vielä ei ole kuitenkaan aika laittaa pillejä pussiin, vaan painamme töitä loppuun asti. Tässä kirjeessä saat lukea syksymme tapahtumista, joihin liittyvät mm. pyörätuolit, kukat ja kirkkaat valot.

Perhepäivä pyhäinpäivänä

Pyhäinpäivänä oli Põlvan pappilassa hulinaa kun järjestimme jo tavaksi tulleen perhepäivän. Tällä kertaa ”Valo voittaa pimeyden” teemalla järjestettyyn päivään kutsuttiin lapsia ja nuoria osallistumaan vaikkapa koko perheen voimin ja lopulta meitä olikin koolla mukana noin kolmenkymmenen hengen porukka.

Virossa, niin kuin nykyään muuallakin, on pyhäinpäivän seutu pyritty täyttämään kaiken maailman kauhuteemaisilla halloween asioilla ja pidimme tärkeänä kertoa perhepäivässämme maailman valosta, Jeesuksesta Kristuksesta, joka on voittanut kaikki pahan vallat ja jonka kanssa on turvallinen olla. Monien käsitöiden, laulujen ja opetusten kautta lapset ja heidän vanhempansa saivat tästä kuulla.

Perhepäivillämme on sen ilmeisen merkityksen lisäksi ollut myös tärkeä yhteyttä luova vaikutus täällä meidän elinpiirissämme. Perhepäivän monissa vastuutehtävissä oli pyhäkouluopettajia monista eri seurakunnista, jotka tavallisesti työskentelevät omassa roolissaan aika yksin. Yhdessä tekeminen antaa paljon myös tekijöilleen. Lisäksi saimme vieraiksi monet jo ennestään tutut ja muutaman uudenkin vapaaehtoisen Suomesta, jotka halusivat tulla auttelemaan meitä. Iso kiitos myös näille Esikoiset ry:n vapaaehtoisille!

Tunnustusta työllemme

Syksyn aikana saimme sähköposteihimme juhlallisen näköiset kutsut, joissa meidät kutsuttiin Tallinnan tuomiokirkkoon vastaanottamaan tunnustukset. Salome oli valittu vuoden lapsityöntekijäksi ja Olli vuoden nuorisotyöntekijäksi. Kiva, että tekemämme työ on huomattu. Juhlallisessa jumalanpalveluksessa palkittiin monia muitakin kiitoksensa ansainneita.

Toisen roska = toisen aarre?

Pyhäinpäivän iltana toimitimme yhteistyössä Esikoiset ry:n vapaaehtoisten kanssa valtavan määrän rollaattoreita, pyörätuoleja ja muita apuvälineitä virolaisiin vanhainkoteihin. Apuvälineet olivat poistettu käytöstä “vanhentuneina” Tampereella ja ilman muutamaa iso sydämistä vapaaehtoista ne olisivat todennäköisesti päätyneet kierrätykseen.

Ollin arvion mukaan hyväkuntoisia ja täysin käyttökelpoisia apuvälineitä oli useiden kymmenien tuhansien eurojen arvosta. Silmiä avaavaa oli käydä lopulta kierroksella vanhainkodeissa tapaamassa näitä vanhuksia, joille apuvälineet menivät. Meidän tuomamme suomalaisittain “vanhentuneet” apuvälineet olivat useita vuosikymmeniä uudempia ja paljon hyväkuntoisempia verrattuna niihin, mitä vanhuksilla nyt oli käytössä.

Monet vanhukset ilahtuivat suuresti, kun saivat kuulla saavansa uudet elämää helpottavat apuvälineet ja saimme toivottaa heille Jumalan siunausta. Ajatella miten hienoja asioita saadaan aikaan, kun aivan tavalliset kristityt saavat sydämelleen halun auttaa heille täysin tuntemattomia läheisiä. Paljon voi pienikin porukka saada hyvää aikaan, kun Jumala on puolellamme.

Nuorten kanssa tosiasioiden äärellä

Syksyn nuortentyö seurakunnissamme on alkanut tavalliseen tapaan ja ihan mukavasti on mennyt. Syksyn aluksi jouduimme kertomaan nuorillemme, että olemme täällä vielä tämän syksyn, mutta keväällä jo muualla ja tunnelma kävi aika tunteelliseksi. Työllämme on ollut merkitystä.

Tänä syksynä Olli aikoo opettaa nuorille nuortenilloissa niistä kaikista keskeisimmistä aiheista. Toivottavasti monet nuoret saavat näin elämälleen vankan perustan, joka kestää elämän myrskyissä. Oli ilo huomata eräässä nuortenillassa, että edellisvuosien opetus on mennyt perille. Illan aiheen kuullessaan eräs nuori innostui kertomaan lyhyessä muodossa oikeastaan kaiken mitä Olli meinasi seuraavaksi sanoa. Siitä olikin sitten hyvä jatkaa.

Syksyn aluksi Tarton Paavalin seurakunnan nuortenpäivät kokosivat hienon porukan nuoria ympäri Eestiä. Tällä kertaa nuoria tuntui olevan tavallista enemmän myös muistakin kuin luterilaisista seurakunnista. Olli oli kutsuttu isännöimään paneelikeskustelua, jossa nuoret eri kirkkokunnista pohtivat totuuden ja tekojen (käytännön elämän) teemoja. Aika syvälle aiheeseen päästiin.

Kuvauksissa

Yksi tämän vuoden ja oikeastaan koko työkautemme isoimpia juttuja on ollut projektimme, jossa tuotamme seurakunnan vapaaehtoisille nuorisotyöntekijöille koulutusmateriaalin. Olli kirjoitteli kevään ajan työryhmän kanssa käsikirjoitusta tähän videomuodossa julkaistavaan kurssiin ja nyt tuli vihdoin aika kuvata se.

Vietimmekin pitkän, mutta innostavan päivän Tarton Pastoraatissa kuvauskalustoa pystyttyen ja kuvaten mahdollisimman ammattilaatuiset videomateriaalin, jossa virolaiset saavat haltuunsa oikeastaan kaiken sen kokemuksen mikä meillä on olemassa kirkollisesta nuorisotyöstä. Materiaali on tarkoitus julkaista vielä vuoden lopuksi kymmenenä lyhytvideona netissä, jossa ne ovat sitten kaikkien saatavilla. Oman videonsa saavat myös kirkkoherrat.

Videoiden on tarkoitus innostaa ja varustaa virolaisia tekemään itse nuorisotyötä omissa seurakunnissaan. Tällä hetkellä Viron luterilaisessa kirkossa ei ole minkäänlaista koulutusta nuorisotyöhön, mutta toivottavasti tätä materiaalia voitaisiin käyttää lähitulevaisuudessa sellaisen koulutuksen tukena.

Videomateriaalin taustatutkimusta tehdessä Olli vahvahtui itsekin siihen miten tärkeästä asiasta onkaan kyse ihan yleistä lähetystehtävää ajatellen: Suuri enemmistö uskovista on saanut kasteen tai tullut uskoon nimenomaan nuorina. On siis äärimmäisen tärkeää, että juuri nuoret saavat kuulla ilosanoman Jeesuksesta. Jos seurakunnissa ei panosteta nuorisotyöhön, on se kuin parhaimman tilaisuuden haaskaaminen.

Kiitos kun olet ollut tukemassa tekemäämme työtä! Yhteisellä panoksellamme olemme saaneet täällä paljon aikaan ja työ jatkuu, vaikka me pian kotimaahan palaammekin. Sleyn hallitus teki juuri päätöksen, että ensi vuonna Viroon lähetetään uusi lähettipariskunta. Se on hienoa ja tukeanne lähetystyölle tarvitaan jatkossakin! Työ jatkuu siihen asti kunnes Herramme palaa takasin, kuten Hän on luvannut. Siihen asti on meidän aikamme tehdä työtä ja rukoilla.

Rukousaiheita:

– Perheemme terveys ja jaksaminen
– Viron lapsiperheet
– Tulevat nuorisotyöntekijät
– Rauha Ukrainaan

 

Lähetysterveisin,

Salome ja Olli


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: