Soppaindeksi

Kerrotaan, että takavuosina Turun Lutherin kirkon keittiössä oli salainen paperi. Siihen oli listattu allekkain pappeja ja puhujia. Jokaisen kohdalla oli numero. Listasta keittiövuoro tiesi, paljonko väkeä olisi tulossa juhlille ja montako litraa soppaa pitäisi keittää.

Olisi syntynyt pienimuotoista kohinaa, jos tuo puhujien ranking-lista olisi vuotanut esimerkiksi Sanansaattaja-lehdelle. Niinpä sitä ei näytetty edes kirkon pastorille – taisinko kuitenkin kerran nähdä vilaukselta? Mutta keittiöväelle tuo lista oli kätevä työväline.

Kirkkoon ja evankeliumijuhlaan lähdetään kuuntelemaan Jumalan sanaa, ei pappia tai piirisihteeriä. Mutta joidenkin julistajien puhe ja saarna vain koskettaa kuulijaa aivan erityisellä tavalla. Siksi heitä lähtee mielellään kuuntelemaan. Näin pitääkin olla.

Kyse ei ole kauneuskilpailusta tai retorisesta näppäryydestä. Esimerkiksi Lauri Mustajoen ääni ei ollut enkelten laulua, mutta meiltä lähdettiin aina sanankuuloon, kun hän tuli Turkuun. Eikä ollut rutikuivempaa puhujaa kuin Reino Salo, mutta hänen yhdessä saarnassaan oli ajatusta enemmän kuin kymmenessä vauhdikkaassa puheessa. Lauri Koskenniemi ei ollut vetävä showmies, mutta kirkon hän veti täyteen etupenkkiä myöten.

Hyvä pappi puhuu siitä, mikä on kuulijan elämässä olennaista. Tuomme kirkkoon mukanamme pelkoa, epävarmuutta, huolta ja ahdistusta. Joku kaipaa rauhaa, joku uutta innostusta elämään. Yhtä painavat selvittämättömät asiat, toiselta puuttuu näköala eteenpäin. Moni kaipaa lähemmäs Vapahtajaa.

Hyvä saarna tai puhe ei ole asiapitoinen esitelmä tai hauska puolituntinen. Se vastaa siihen, mitä ihmiset ehkä tietämättäänkin kaipaavat. Hyvä puhuja ei esittele hengellisiä tai kirkollisia asioita. Hän tuo rakastavan Vapahtajan syntisten ihmisten keskelle, silmien eteen ja sydämeen.

Jeesuksen vertauksen kelmi taloudenhoitaja ei jaksanut kaivaa eikä kehdannut kerjätä (Luuk. 16:3). Jumalan sanan julistajan tulee olla toista maata. Jos tahtoo koskettaa ihmisiä armon sanalla, on kaivettava alkutekstiä ja kerjättävä voimaa ylhäältä.

Harva puhuja on luonnonlahjakkuus, eikä hyvä saarna synny itsestään. Papit opettelevat lukemaan Raamattua alkukielellä ja tutkivat sen taustoja ymmärtääkseen Jumalan sanaa oikein. He opiskelevat kirkon suurten opettajien ajatuksia tuodakseen näiden varastoista esiin vanhaa ja uutta.

Aivan olennaista on myös opetella retoriikkaa, puhujan ammattitaitoa. Harva kanttorikaan soittaa korvakuulolta ilman opintoja. Lars Levi Laestadius oli huikea saarnaaja, koska hän oli opiskellut vuosia retoriikkaa Ruotsissa. Reijo Arkkila puolestaan opetteli puhetaitoa Yhdysvalloissa.

Saarnastuolissa ei ole peiliä; puhe voi mennä huomaamatta harakoille. Siksi meidän puhujien olisi hyvä saada kriittistäkin palautetta, emme me siitä rikki mene. Jospa sitten seuraavalla kerralla Jeesus pääsisi paremmin ääneen.

En tiedä, onko Lutherin kirkon soppaindeksi vielä käytössä. Mutta on hienoa, että hyviä puhujia riittää yhä sekä Evankeliumiyhdistyksessä että koko kirkossa.

Teksti on julkaistu Sanansaattajassa 2/20.