Sley vastasi kutsuun: työ Indonesiassa alkaa

 

Evankeliumiyhdistyksen syksy avautuu Indonesian uuden lähetyskenttäsopimuksen, Myanmarin uudistetun sopimuksen ja ensi vuoden talousarvion laadinnan parissa.

Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys on saanut Indonesiassa toimivalta luterilaiselta BKPN-kirkolta kutsun aloittamaan työtä kirkon piirissä. Sley kutsutaan tekemään teologista koulutustyötä Kaakkois-Aasian saarivaltioon. Kirkon lähetystyön toimikunta on hyväksynyt yhteistyön ja Sley solmii BKPN-kirkon kanssa vuoden mittaisen yhteistyösopimuksen.

– Tahdomme viedä työtämme sinne, missä kristittyjä on vähän. Indonesiassa kristinusko on maan toisiksi suurin uskonto, mutta silti kristittyjä on vain 10 % maan väestöstä. Saimme kutsun työhön Indonesiaan jo runsaat kaksi vuotta sitten, ja näinä vuosina sinne on tehty kaksi opetusmatkaa. Nyt yhteistyö syvenee, lähetysjohtaja Ville Auvinen kertoo.

Toivaset lähtivät alun perin työhön Myanmariin, mutta joutuivat vetäytymään alueelta etäämmälle sotilasvallankaappauksen vuoksi. Sleyn toinen viisivuotinen yhteistyösopimuskausi Myanmarin luterilaisen kirkon kanssa on tulossa päätökseensä ja vaikeista oloista huolimatta sopimus uudistetaan seuraavaksi viideksi vuodeksi.

– Säännöllistä koulutustoimintaa Myanmarissa ei nyt voi tehdä, mutta yksittäiset koulutusseminaarit ovat mahdollisia. Lisäksi tuemme yhteistyökirkon orpo- ja evankelioimistyötä, Auvinen jatkaa. 

Sleyn talouspäällikkö Anna-Liisa Markkulan apuna talousasioita suunnittelemassa työskentelee hallituksen nimittämä taloustyöryhmä. Talouspäällikkö Markkulan lisäksi taloustyöryhmään ovat kuuluneet hallituksen jäsenet Eveliina Känsälä ja Timo Punkeri. Taloustyöryhmään on valittu mukaan hallituksen edustajat Jussi Auvinen ja Timo Vehviläinen.

Talouspäällikkö ja johtoryhmä ryhtyvät suunnittelemaan budjettia, eli talousarviota vuodelle 2024. Hallitus linjasi, että budjetin yhdistetty toiminnallinen ja varainhankinnan alijäämä saa olla enintään 600 000 euroa.

– Kuluvan vuoden talousarviossamme toiminnallinen ja varainhankinnallinen alijäämä arvioitiin noin 700 000 euroksi. Tänä vuonna vastaanotamme tavanomaista enemmän kertaluonteisia tuloja, mikä on helpottanut raameissa pysymistä.  Ensi vuodelle ei tässä vaiheessa ole tiedossa vastaavaa, joten tavoite on haastava, yhdistyksen toiminnanjohtaja Tom Säilä kertoo.

Sleyn hallitus kokoontuu seuraavan kerran lokakuun 26. päivänä.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: