317 On hyvä veisata Jeesuksesta

1. On hyvä veisata Jeesuksesta, / sielujen suuresta paimenesta, / kun Golgatalla hän uhrillaan / sovitti syntini kokonaan.

2. Kun katson Jeesusta, ristinpuuta, / iloitsen niin etten saata muuta / kuin laulaa, riemuita kiittäen / vain armon suuruutta Jeesuksen.

3. Voin olla oppia suurta vailla, / vaan pääsen luoksensa lapsen lailla. / Voi lapsi tuntea lahjan sen, / ei koskaan viisaus maallinen.

4. Saan olla lapsi ja ’abba’ huutaa, / veljenä Jeesus, en toivo muuta. / Saan vielä taivaassa perinnön, / se vasta onni on ääretön.

5. Ei tässä kaikki, saan kerran olla / Jeesuksen suojassa tuomiolla. / Kun veri virtasi ristillä, / niin pääsin puhtaaksi synnistä.

6. Sen tiedän varmaksi sanastansa, / on aivan kylliksi armossansa. / Nyt kuljen laumassa Jeesuksen, / minäkin mahdoton syntinen.

7. Jeesuksen rakkaus aina riittää. / Ei ihme siis, että tahdon kiittää / jo täällä heikosti päällä maan, / ja kerran taivaassa laulaa saan.

8. Saan nähdä puutetta maailmassa, / ei ole aarteita turvaamassa. / En silti vaihtaisi osaani, / on rikas taivaassa Isäni.

9. Hän kaikki maalliset tarpeet antaa, / vaan vielä suurempaa on kun kantaa / hän minut luoksensa taivaaseen, / ikuiseen onneen ja autuuteen.

Melodia:

Arkkivirsi 1871

Teksti:

säk. 1-7 Anders Nilsson (vanhempi) 1860; säk. 8 ja 9 tod. näk. P. A. Ohlsson 1861

Uudistaja:

Lauri Thurén

Siionin kanteleeseen tulovuosi:

1877