264 Vaikka missä matkallani kuljen

1. Vaikka missä matkallani kuljen, / liikun aina kanssa ystävän. / Vaikken nähdä voi niin äänen kuulen, / lohduttaa ja varoittaakin hän. / Hän on paimen, joka armossansa / kerran kuoli, elää kuitenkin. / Nyt hän jälleen hoitaa lampaitansa. / Hyvä Paimen saapui takaisin.

2. Mitä kaipaankin, sen kaiken aivan / saan nyt tältä paimeneltani. / Kohtaan vaikka minkälaisen vaivan, / hän sen tuntee, auttaa varmasti. / Toisinaan en kyllä tiedä missä / paimen on, vaan muistan sanojaan: / ”Vähän aikaa vain” – ja näkyvissä / hyvä Paimen on taas uudestaan.

3. Tuomas uskonut ei, yksinänsä / yössä kulki tuska rinnassaan. / Silloin Jeesus löysi ystävänsä, / pyysi haavojansa koskemaan. / Jeesus ollutkaan ei enää kuollut. / Epäusko Tuomaan katosi, / ja hän huudahti, ei muuta voinut: / ”Minun Jumalani, Herrani!”

4. Sama armo minullekin aina / anna yöhön epäilysteni. / Jäljet haavojesi sieluun paina, / vahvista myös minun uskoni. / Minun kerran syliisi suo kuolla, / sitten nousta valtakuntaasi, / sinut nähdessäni huutaa tuolla: / ”Minun Jumalani, Herrani!”

Melodia:

Ahnfelts sånger 1868

Teksti:

säk. 1 Carl Olof Rosenius 1847 säk. 2-4 ruotsalainen 1806

Siionin kanteleeseen tulovuosi:

1910