247 Oi lohduta sielua, Jeesukseni

1. ”Oi lohduta sielua, Jeesukseni, / suo autuuden virrasta juoda!” / Näin pyhyyttä kaipaava sydämeni / taas tahtoisi taakkansa tuoda / vain Herransa jalkojen juureen.

2. On lähteeksi muuttunut kalliokin, / ja taivas on tarjonnut mannaa. / Siis miksi et auttaisi, Armollisin, / niin paljon näit vuokseni vaivaa. / Nyt kostuta sydäntä kuivaa.

3. Oi ystävät, nälkääkö kärsisimme, / kun tuoreet on laitumet meillä? / Ja voisiko nyt janoon nääntyä se, / ken käy Hyvän Paimenen teillä? / Ei syytä siis pelkoa kantaa.

4. Ja nyt mitä suuremman lohdutuksen / saan Herrani sanoissa noissa, / sen tarkemmin nään oman turmeluksen, / vaan tuomio siltä on poissa, / kun Jeesus on vuokseni kuollut.

5. Siis Autuuden Ruhtinas, riemuni vain / ja lohdutus myös olet suurin. / Kun velkani anteeksi uskoa sain, / on syntini pois perin juurin, / ja sieluni on hyvä olla.

Melodia:

Oscar Ahnfelt 1863

Teksti:

Anders Carl Rutström 1754

Uudistaja:

Lauri Thurén

Siionin kanteleeseen tulovuosi:

1900