Siunattuna matkaan

”Jumalan ja seurakunnan lähettämänä, rukousten varassa ja siunattuna matkaan.” Näin kirjoitin viimeisimpään Suomesta lähettämääni lähettikirjeeseen tämän blogitekstin yhteydessäkin olevan kuvan alapuolelle. Kuva on syyskuussa Tampereen Evankeliumijuhlien messun yhteydessä Luther-talolla pidetystä lähettien matkaansiunaamisesta. Se oli minulle vasta toinen matkaansiunaaminen, vaikka lähdin Japaniin jo kolmannelle kaudelle. Muistan kuinka tunteikas oli se ensimmäinen, kun matkaan oli lähdössä ensimmäistä kertaa. Nyt oli siihen verrattuna vähän rauhallisempi mieli, mutta edelleen siunaamistilaisuus koskettaa. Siellä saa tärkeän muistutuksen siitä, miksi ollaan taas lähdössä, kenen käskystä ja minkä varassa.

Lähdöt lähetyskentälle ovat usein haikeita ja vaikeita, ja tällä kertaa korona toi siihenkin omat mausteensa lisäämällä paljon erilaista käytännön lähtövalmistelua, mitä ei normaalitilanteessa tarvitse miettiä. Paluuta Japaniin oli nimittäin pitänyt suunnitella jo pitkään suurlähetystöstä papereita hankkien ja koronatestiä ym. järjestellen, ja lähtöä tehdessä on oma lisäjännityksensä mukana, kun ei voi olla ihan varma mitä Japanissa lentokentällä mahtaa olla edessä ja pääsenkö varmasti rajan toiselle puolelle.
Kirjoitin edellisen blogitekstini heinäkuussa juuri Suomeen tulon jälkeen, ja osuin tekstissäni oikeaan siinä, että kotimaan rajan ylityksen helppoudesta kannattikin silloin nauttia. Toki tiedän, että Japanin lähetillä ei edes korona-aikana ole valittamista lentokenttä- ja rajajärjestelyissä moneen muuhun maahan verrattuna, koska maahanpääsykriteerien ollessa kovin tarkatkin, kaikki tapahtuu kuitenkin japanilaisella järjestelmällisyydellä ja kohteliaisuudella, ja iso stressin aihe on myös aina silloin pois, kun lähetystyöntekijyyttään ei tarvitse Japaniin tullessa salailla. Uneton oli kuitenkin lentokoneessa vietetty yö, kun tarkisteli moneen kertaan Suomesta hankittuja papereita, täytteli uusia lentokoneessa saatuja kyselylomakkeita ja yritti muistella japanin sanoja, jotka voisivat tulla rajatarkastuksessa tarpeeseen.

Kaikkien näiden käytännön asioiden hoitamisen ja erilaisten lähtöön liittyvien tunteiden keskellä on todella tärkeää, että se kaikki mistä siunaamistilaisuudessa muistutetaan, olisi jotenkin iskostunut omaan takaraivoon. Lähdemme Jeesuksen käskystä hoitamaan tehtäviämme Jumalan kunniaksi ja Kristuksen kirkon rakentumiseksi, ja se voi tapahtua vain yksin Jumalan avulla ja Hänen armonsa varassa. Siunaamistilaisuudessa on myös näkyvänä muistutuksena läsnä sitä seurakuntaa, joka kotimaassa tekee tätä yhteistä työtä ja jonka tuki rukouksin meitä kantaa matkoillamme, työssä ja elämässä täällä kaukana.
Eero Junkkaala kirjoitti vuosia sitten blogitekstissään työhön siunattavista lähetystyöntekijöistä otsikolla ”He lähtevät epäonnistumaan”. Nuo sanat koskettivat silloin ja koskettaa edelleen. Lähdemme oman ihan tavallisen arkemme keskelle, työhön joka on ytimeltään sitä samaa Jumalan valtakunnan työtä jota jokainen kristitty kotimaassakin toteuttaa, ja lähdemme myös varmasti kohti monia vastoinkäymisiä ja epäonnistumisia, joita tällä tiellä on aina luvassa. Ja kuitenkin – kun kolmiyhteinen Jumala saa siunata lähtömme ja tulomme, ja Jeesus on kanssamme kaikki päivät, niin salatulla tavalla saamme kaikessa suuressa vajavaisuudessammekin kulkea Kristuksen voittosaatossa, joka levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua myös maailman kaukaisimpiinkin kolkkiin asti.

”Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen voittosaatossa ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua!” (2.Kor.2:14)