Siunattu
arki

Eräs luterilaisen uskomme suuria aarteita on sen ymmärtäminen, että arkisen kutsumuksemme hoitaminen ei ole vähemmän arvokasta kuin ‘hengellinen tekeminen’.

Kerrostalon kahdessa viereisessä huoneistossa syttyy valo aamun koittaessa. Molemmissa käydään vessassa, pestään hampaat, pukeudutaan, keitetään kahvia ja kenties puuroa. Jos on kyse lapsiperheistä, koitetaan selvitä aamurutiineista niin, että saadaan lapset hoitoon ja ehditään itse töihin. Jos ei ole työhön lähtöä tai toisia huolehdittavana, ehtii selailla aamun uutisia rauhassa.

Toisessa taloudessa elää kristitty tai kristittyjä, toisessa uskosta vieraantunut tai kenties kirkosta eronneita. Miten uskovan arki eroaa ei-uskovasta – vai eroaako se millään lailla?

Profide-yhtye lauloi aikanaan kappaleessa Jalat rakoilla:

”Rahalla ostetaan ruokaa, joudut kaiken maksamaan.

Jos sä olet työtön sulla ei oo varaa

Ei elämä sua säästä, ei päästä helpolla

Jos aiot maaliin päästä, on jalkas rakoilla”

Laulun idea on se, että Jeesus ei luvannut omilleen helppoa elämää. Sanoittaja kiteytti kuitenkin hyvin myös sen, että kristitty elää samojen lainalaisuuksien alaisena kuin muutkin. Meille ei ole luvattu helpotuksia. Samat arjen ilot ja huolet koskevat kaikkia.

Toki Jumala on huolehtinut usein omistaan ihmeellisestikin. Äitini on kertonut tilanteesta, jossa piti maksaa koulukirjat mutta köyhän perheen lapsena hänellä ei ollut yhtään rahaa. Tuttu aikuinen lahjoitti kuitenkin tuona päivänä äidilleni tarvittavan summan hänen hyvän isänsä muistolle. Moni voisi kertoa vastaavista tilanteista. Jeesus rohkaisee meitä turvalliseen luottamukseen: ”Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut!” Matt. 6:26

Jokainen elää Jumalan
antimista

Jumalan huolenpito ei kuitenkaan vapauta meitä omasta vastuustamme tai työn tekemisestä. Paavali muistuttaa Tessalonikan kristittyjä: ”Kun olimme luonanne, me määräsimme, että jos joku ei suostu tekemään työtä, hänen ei pidä myöskään syödä.”  2. Tess. 3:10

Tahtomattaan työttömän ei pidä ottaa tätä syytöksenä itselleen, siitä ei ole kyse. Normaalitilanne kuitenkin on, että jokaisen tulee ansaita elantonsa työtä tekemällä. Emme siis saa jäädä laiskotellen odottamaan Jumalan ihmeellistä apua jokapäiväiseen arkeemme. Suomen tunnustuksellisen luterilaisen kirkon kristinopissa sanotaan hyvin: ”Saako ihmeitten toivossa hylätä luonnolliset avun saamisen keinot? Ei saa, vaan meidän tulee kiitollisina käyttää kaikkea sitä apua, jota Jumala antaa meille luonnollisin keinoin. Esimerkiksi työllä ja uutteruudella saamme toimeentulon, ruokaa laittamalla ja syömällä saamme ravinnon, terveitä elintapoja noudattaen varjeltuu terveys ja sairauksia voidaan parantaa lääketieteen keinoin. On Jumalan kiusaamista hylätä nämä luonnolliset keinot ja vaatia Jumalaa huolehtimaan meistä yliluonnollisin keinoin.”

Elämämme ja päivittäiset tarpeemme tulevat viime kädessä Jumalalta. Kirkkomme katekismus opettaa: ”Kaikki elämän lahjat tulevat Jumalalta. Hän antaa aurinkonsa paistaa sekä hyville että pahoille. Myös ihmisten työn ja toiminnan tuloksena syntyvä hyvä perustuu siihen, että Jumala pitää yllä maailman elämää.”

Luther selittää Isä meidän -rukouksessa pyytämämme ‘jokapäiväisen leivän’ tarkoittavan kaikkea, mitä ruumiimme ravinnokseen ja muuten välttämättä tarvitsee: ”Siihen kuuluvat ruoka, juoma, vaatteet, kengät, koti, pelto, karja, raha, omaisuus, kelpo aviopuoliso, kunnolliset lapset, kunnollinen palvelusväki, kunnolliset ja luotettavat esimiehet, hyvä hallitus, suotuisat säät, rauha, terveys, järjestys, kunnia, hyvät ystävät, luotettavat naapurit ja muu sellainen.”

Niin kristitty kuin ei-kristittykin elää siis Jumalan antimista. Uskova ottaa ne vastaan hyvältä Taivaalliselta Isältä ja kiittää niistä. Muistammehan olla kiitollisia? Apostoli muistuttaa: ”Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta.” 1. Tess. 5:18

Saamme elää arkeamme hyvän Jumalan silmien alla. On mahtava tietää, että arkiset askareemme kotona, työpaikalla kuten seurakunnassakin ovat Jumalalle mieluisia. Eräs luterilaisen uskomme suuria aarteita on sen ymmärtäminen, että arkisen kutsumuksemme hoitaminen ei ole vähemmän arvokasta kuin ‘hengellinen tekeminen’.

Haastava arki

Arki voi kuitenkin myös nujertaa. Sananlaskuista luemme: ”Köyhälle jokainen päivä on paha, mutta valoisa mieli tekee arjesta juhlan.” 15:15 Ajattelen, että enemmän kuin ulkonaista rikkautta tarvitsemme Herramme läsnäoloa. Jeesus on luvannut olla kanssamme jokaisena elämämme päivänä, niin iloissa kuin vaikeuksissammekin. Hän voi tehdä arjestamme juhlan. Usein hän tekee niin ihmisten kautta. Ketä sinä voisit rohkaista ja piristää?

”Te rukoilette iltaisin, että nukkuisitte hyvin. Me rukoilemme aamuisin, että eläisimme hyvin.”

Tämä afrikkalaisen uskonveljen kommentti on yksioikoinen mutta myös pysäyttävä.

Miten voisimme elää hyvin, Vapahtajaamme turvaten ja hänen hyvyyttään heijastaen? Siten, että vietämme aikaa hänen kanssaan. Se on usein yllättävän vaikeaa, kun arjen haasteet vyöryvät päälle.

Siskoni perhe asui pitkään Japanissa lähetystyössä. Tokion jälkeen vasta Suomen hiljainen pikkupitäjä havahdutti ymmärtämään minkälaisen melu- ja valosaasteen keskellä he olivat eläneet.

Elämme ärsykeähkyssä. Emme voi estää ärsykkeiden tulvaa kokonaan eikä esimerkiksi työympäristöä voi useinkaan valita. Jotain on kuitenkin mahdollista tehdä.

Aikaa läheisille

Olisiko nyt adventtina mahdollista raivata aikaa tärkeille asioille, kuten keskustelemiselle perheenjäsenten kanssa, ystävien rauhalliselle tapaamiselle – ja ennen kaikkea hiljentymiselle Herramme edessä?

En tarkoita sitä, että lapsia yöllä hoitaneen vanhemman tai aamuvarhain töihin raahustavan tulisi pitää pitkät aamurukoukset muutenkin lyhyen levon jälkeen. Mutta josko pyhänä keräisi vähäiset voimat ja lähtisi messuun, niin että Jumala saisi hoitaa meitä sanallaan ja ehtoollisellaan arkea varten? Ja ehtisikö jossain kohtaa viikkoa ja päivää pysähtyä hetkeksi Raamatun äärelle?

Valo syttyy kristityn kodissa uuden päivän merkiksi. Aamuhetkeen kuuluu Jumalan sana, kenties lyhyesti Päivän tunnussana-kirjasesta, ja Isä meidän -rukous. Toivottavasti siihen mahtuu myös rukous samaan aikaan heräävän naapurin puolesta, joka ei vielä tunne ja tunnusta Jeesusta omana Vapahtajanaan.

Teksti on julkaistu Sanansaattajassa 50/17.