Sinäkin kesänä oltiin rippileirillä, mutta entäpä tulevaisuudessa?

Pian kouluissa soi kiistelty Suvivirsi, alkaa kesä. Talven koronasulut, tiukat kokoontumisrajoitukset sekä lämmenneet säät saivat aikaan, että pian taas lauletaan: sinä kesänä oltiin rippileirillä.

Viime kesänä korona oli meille vielä uusi juttu. Riparille lähtöä jännitettiin, mutta kaikki meni todella hyvin. Syksyn pimetessä tuntui, että kesän ripari omassa koronakuplassa, ihmisiä kohdaten, oli kuin hyvää unta. Nyt kuljemme riparikuplaan varovaisuutta, vastuullisuutta ja käsihygieniaa korostaen. Onneksi pääsemme riparille. Olin pari viikkoa sitten ensimmäistä kertaa live-nuortenillassa. Siellä jutellessani yhden nuoren kanssa hän kertoi, kuinka joutui siirtämän riparia koronan takia vuodella eteenpäin. Tuo tuntui hurjalta uhraukselta. Samalla mielessä vilisi monet viime kesän leiriläiset, jotka riparin jälkeen joutuivat luopumaan riparikesän jälkeisistä mukavista asioista kuten kokoontumisista leireillä, nuortenilloissa ja Maata Näkyvissä -festareilla. Kaikki eivät uskaltaneet koronan takia tulla jatkiksellekaan.

Rippikoulun isot kysymykset ja vastaukset

Tuleva riparikesä näyttää sillä tavalla lupaavalta, että koronarajoituksista huolimatta riparit voidaan järjestää. Nuoret saavat sen kokemuksen, jonka ovat todellakin ansainneet ja samalla meillä on mahdollisuus kohdata ja opettaa, kuka on kolmiyhteinen Jumala ja mitä on olla kristitty. Rippikoulun isoja asioita on edelleen se, että miten ihmeessä minä kelpaan Jumalalle. Samalla pohditaan myös sitä, miten kelpaan itselleni ja toisille ihmisille. Tähän isoon kysymykseen rippikoulussa tulee antaa selkeä vastaus. Rippikoulussa tulee opettaa miten päästään taivaan tielle. Riparin toinen iso tarkoitus on antaa palikoita ja matkaseuraa tiellä pysymiseen. Rippikoulusuunnitelma kiteyttää tämän kaiken seuraavasti: ”Rippikoulu vahvistaa nuoren uskoa Jumalaan sekä varustaa häntä elämään kristittynä”. Tavoite kuulostaa hyvältä ja niin kauan kun tuolta pohjalta ponnistamme, tilanne on ainakin jotenkin hallinnassa. Lähtökohtaisesti tavallinen nuori oppii ainakin tietämään, mistä kristillisessä elämässä on kyse. Jos nuoruuden huuruissa Jumala-suhde jää riparin jälkeen kaukaiseksi, niin joku siemen on kylvetty ja jossain kohtaa riparilta opitut asiat palautuvat mieleen ja Jumalan rakkaus alkaa vetää puoleensa.

Tilanne on läntisessä naapurimaassamme ihan toinen. Kun Ruotsissa rippikoulun käy vain murto-osa ikäluokasta, niin nuori aikuinen ei enää tiedä miksi jouluna on kaksi juhlapyhää ja pääsiäisenä kolme. Pakanuus uhmaa meitäkin kansankirkon kulmalla isosti ilkkuen. Ei tarvita kuin tämä rippikoulusysteemin romahdus ja peli alkaa olla menetetty. Uhkakuvat näkyvät jo isoimmissa kaupungeissa. Lapsia kastetaan koko ajan vähemmän. Onneksi tähän tilanteeseen on herätty.

”Meidän ripari oli paras ikinä”

Yksi hyvä keino säilyttää rippikoulun asema entisellään, on panostaa siihen ihan täysillä. On tärkeää, että kasvatuksen kentällä puhalletaan yhteen hiileen posket lommolla, että rippikoulu säilyttää paikkansa. Yhteistä työtä ja pitkäjänteistä tulevaisuuteen katsovaa suunnittelua tarvitaan, mutta samalla täytyy huomata tämä hetki. Jotain voidaan oppia lähimenneisyydestäkin. Leiritoimintaan täytyy olla aikaa ja resursseja. Edellinen rippikoulusuunnitelma vuosituhannen vaihtuessa ajoi monet seurakunnat haasteelliseen tilanteeseen. Tällöin lähdettiin siitä, että riparin pitää kestää vähintään puoli vuotta. Etukäteisviikon loput ja riparien omat nuortenillat yhdistettynä tehokkaaseen isoskoulutukseen ja seurakunnan muuhun nuortentoimintaan vei resurssit tiukalle. Kalenterista loppuivat perjantai-illat ja viikonloput. Myös leirijakso lyheni. Uuden rippikoulusuunnitelman yksi keskeinen asia on riittävän pitkä leirijakso. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että mitä pitempi niin sen parempi. Leirijakson pitää olla edelleen sen mittainen, että koulumaailmasta ja harrastetoiminnasta ja muusta vapaa-ajalta tutu roolit ja naamarit saa tippumaan. Tähän tarvitaan kuitenkin useampi päivä yhteisöllistä kohtaamista ja mukana kulkemista. Huolehditaan siitä, että leirijaksoon ehditään satsaamaan sillä tavalla, että jokaisesta riparilaisesta se oma leiri tuntuu maailman parhaalta ikinä. Riparin pitäisi olla niin hyvä, että haluan jatkaa mukana seurakunnan toiminnassa isosena ja muutenkin. Mikä sen tekee, on yhteys ihmisten kanssa ja sisältö, jossa Kristuksen evankeliumi alkaa tekemään työtään ihmisten sydämissä. Jotta paineet eivät nouse liian korkealle, on hyvä huomata, että ripari vie mennessään ja se oma leiri on yleensä aina maailman paras. Olen viime vuosina jutellut sellaisen leiriläisen kanssa, joka kertoi innoissaan, kuinka leirikeskukseen tuli vesivahinko. Päivään ei saatu vettä ja leiri lyheni vuorokaudella. Toinen nuori kertoi, miten leirille tuli sellainen vatsainfluenssa, että koko leiri lopetettiin kaksi päivää aikaisemmin ja sitten kokoonnuttiin seurakuntatalolla. Kolmannella, hentoisella tytöllä katkesi käsi olkavarresta toiseksi viimeisenä leiripäivänä, kun hän väänsi kättä poikaisosen kanssa. Hän ei päässyt uimaan koko kesänä. Kaikki nämä kolme epäonnista ihmistä hehkuttivat tarinoidensa päätteeksi, kuinka se ”meidän leiri” oli aivan huikea ja ihan paras ikinä.

Mikä saa sormet pois Eroa kirkosta -nappulalta

Nyt kielojen kukkiessa ja tuomien tuoksuessa valmistaudumme siis ripariin, joka on ainutkertainen elämys ja mahdollisuus sille nuorelle, joka hakee omaa identiteettiään. Leirin onnistumiseen vaikuttaa varmasti monet asiat: sää, ruoat ja leiriolosuhteet. Iso vaikutus on leirin vetoporukalla. Toimiva vetoporukka tekee leirillä kaikkensa sen eteen, että olemme valmiit kuuntelemaan, kohtaamaan ja pysähtymään nuoren ihmisen elämän kysymyksien äärelle. Loppupeleissä hyvä tunnelma ja maailman suurin yhteisöllisyys ei kuitenkaan kanna paljon jatkoriparia pidemmälle. Eroa kirkosta -nappia painaa yllättävän monta sellaista nuorta, jotka ovat laulaneet konfirmaatiolauluaan isosti ja täydellä sydämellä. Rippikoulu on sitten vasta onnistunut, kun leirillä puhuttelevat Jumalan tuulet saavat puhallella niin, että niihin isoihin kysymyksiin löytyy vastaus. Evankeliumin ilosanomasta uskoa syntyy ja usko vahvistuu. Tällöin leiristä jää sellainen juuri, joka kantaa paljon jatkoriparia pidemmälle.

Pizzaperjantai ja muut kirkkopyhät

Pidetään ristilippua korkealla kaiken hauskan ja haastavan leiritoiminnan keskellä. Rippikoululaiset ovat ansainneet sen, että ohjaajilla on aikaa vastata isoihin kysymyksiin. Annetaan siis aikaa kysymyksille ja pohdinnalle, eikä olla vastaamassa heti niin, että kuuleminen jää puolitiehen. Mutta vastataan kuitenkin reilusti ja rehellisesti. Kun leirillä on aikaa keskustella, kuunnella, etsiä ja löytää, niin rippikoulu säilyttää paikkansa tulevienkin sukupolvien keskellä. Olisi hienoa, että vuonna 2041 nuoret aikuiset tietävät, miksi pääsiäisen aikaan perjantaina vietetään pitkäperjantaita eikä pizzaperjantaita ja miksi sunnuntain jälkeen vielä maanantainakin on pyhä.