Selibaattiin sitoutunut isä

Oskari Juurikkala oli ”militantti vasemmisto-ateisti”, josta tuli kaupallisen alan uraohjus sekä Timo Soinin poliittinen neuvonantaja. Viime keväänä hänet vihittiin Opus Dei -järjestön ensimmäiseksi suomalaiseksi papiksi. Mitä tapahtui?

Jännitysromaani Da Vinci -koodi antoi 2000-luvun alussa katoliseen kirkkoon kuuluvasta Opus Dei -järjestöstä kuvan salaseurana, jonka jäsenet muun muassa ruoskivat itseään. Kirjan väitteet on aikaa sitten osoitettu vääräksi, mutta silti Opus Dein ylle on jäänyt salaisuuksien varjo.

Opus Dei (latinaksi Jumalan työ) perustettiin Espanjassa 1928 pastori Josemaría Escrivá de Balaguerin saaman näyn perusteella.

Nykyään liikkeen sanoma on: ”Työ, perhe-elämä ja kaikki tavalliset toimet ovat tilaisuuksia lähestyä Kristusta”.

Heittäytyvä radikaali

Oskari Juurikkala, 35, asuu Helsingissä idyllisellä seudulla. Paikka on Opus Dein ylläpitämä opiskelija-asuntola – omakotitalo, josta löytyvät asukkaiden huoneet, yhteiset tilat ja kappeli. Heikollakin kiinteistövainulla ymmärtää, ettei rakennus ole halpa.

Juurikkala johdattaa pitkässä papinpuvussaan kappeliin. Hän on herännyt kuudelta.

– Ensimmäinen hartaushetkeni on puolen tunnin rukous. Sen jälkeen vietetään messu. Sitten aamiainen ja työtä. Yksi työni on teologian väitöskirja, kertoo Juurikkala, joka on aiemmin laatinut väitöskirjat oikeustieteistä ja kauppatieteistä.

– Pitkin päivää rukoilen hetkirukouksia, lähinnä psalmeja.

Juurikkalaa on kuvattu huippulahjakkuudeksi.

– Tykkään heittäytyä. Olin nuorena vasemmistolainen ateisti ja Skepsis ry:n jäsen. Mutta se oli vain lukiolaisen viisastelua, Juurikkala nauraa.

Myöhemmin hänen ajattelunsa muuttui 180 astetta. Juurikkalasta tuli kauppakorkeakouluopiskelija, jonka mielestä yksilön vapautta ei saa kahlita. Hän tutustui myös eri uskontoihin. Nämä muutokset eivät kuitenkaan ole Juurikkalan mukaan mitään verrattuna viimeisimpään.

– Ratkaisevaa oli kääntyminen kristityksi.

”Opus Dei valitsi minut”

Vuosituhannen alussa Juurikkala suhasi oikeistolaisena uraohjuksena ja oli perustamassa suosittua arvoliberaalia Vapaasana.net-verkkolehteä.

– 2000–2002 aloin kiinnostua kristillisestä uskosta ja katolisesta kirkosta. En ole koskaan ollut luterilainen. Minut kastettiin uskoon tultuani katoliseen kirkkoon.

– Vasta hiljattain olen tutustunut luterilaisuuteen. Vakaumuksellisia luterilaisia kunnioitan, ja koen kutsumusta auttaa kristinuskon kasvua Suomessa, Juurikkala sanoo.

– Järjestämme opiskelijakodissamme rukoushetkiä, joihin toivomme tulevan myös heitä, jotka eivät ole katolilaisia. En yritä käännyttää ketään, vaan pyrin auttamaan jokaista kasvamaan uskossa omista lähtökohdistaan käsin.

Juurikkala sanoo Opus Dein olevan ”nykyään ulospäin suuntautunut, ekumeeninen liike”. Juurikkala ei valinnut Opus Deitä vaikka oli siitä erityisen kiinnostunut.

– Jumala valitsi minut. Tutustuin katoliseen uskoon Opus Dein kautta, ja nopeasti koin sen hengelliseksi kodikseni. Koin kutsumuksen numeraaliksi eli naimattomuuteen sitoutuneeksi jäseneksi.

Avioliitto ja naimattomuus – saman asian eri puolet?

Miten nuori mies selviytyy selibaatissa? Eikö juuri se aiheuta niitä katolisen kirkon skandaaleita, joista olemme joutuneet lukemaan?

– Aluksi naimattomuus tuntui vaikealta, Juurikkala myöntää.

– Mutta samat uhraukset liittyvät avioliittoonkin. Naimattomuus edellyttää kutsumusta ja määrätietoista elämää. Avioliitto ja naimattomuus Jumalan valtakunnan tähden ovat rinnakkaisia kutsumuksia. Niissä on paljon yhteistä. Olen sitoutunut Jumalaan, ja tämä suhde määrittää minun elämääni. Se on aktiivinen ja intiimi suhde, jossa jää aikaa rukoukselle.

– Papin naimattomuudessa korostuu suhde kirkkoon, joka on itse asiassa se ”vaimo”, kuten kirkko on Kristuksen puoliso.

Pappina Juurikkalalla on nyt ”hengellisiä lapsia”, joiden kristillistä tietä ja elämää hän omalta osaltaan ohjaa. Eikö hän haluaisi saada biologisia lapsia?

– Aiemmin oli niitä tunteita, mutta pappeuden kautta on kasvanut kokemus hengellisestä isyydestä. Sanoisin jopa, että ”hengellinen lapsi” on vielä todellisempi kuin biologinen lapsi! Biologisten isien tulee olla lapsilleen myös jollain tavalla ”hengellisiä isiä”. Vasta silloin heidän isyytensä on aidosti inhimillistä! Pelkkä biologinen isyys kuuluu eläimille.

– Papin naimattomuudessa korostuu suhde kirkkoon, joka on itse asiassa se ”vaimo”, kuten kirkko on Kristuksen puoliso, Oskari Juurikkala sanoo.

”Ei ole ääriliike”

Vielä ei ole käynyt selväksi, mikä Opus Dei itse asiassa on, erityisesti Suomessa.

Tiedän tähän mennessä: Opus Deillä on Suomessa noin 40 jäsentä, joista 60 prosenttia on naisia. Ympäri maailmaa jäseniä on 63 maassa yhteensä 100 000. He rukoilevat ja viettävät messuja. Asuinyhteisössä on perheen tapaan yhteiset rahat. Joitakin kirjoja ei saa lukea. Opus Dei on osa roomalaiskatolista kirkkoa. He näkevät työn tärkeänä.  Kaikki opusdeiläiset eivät ole sitoutuneet selibaattiin, mutta pappien on pakko. Annetaan Juurikkalan selventää.

– Ensinnäkin, ei meillä ole kiellettyjen kirjojen listaa, vaikka niin usein väitetään. Kyse on harkinnasta, joka riippuu sekä henkilöstä että tilanteesta ja tarpeesta, Juurikkala tarkentaa.

Yhdessä siis pohditaan, mitä kirjaa olisi järkevä lukea ja mitä ei.

– Tämä ei ole ääriliike, eikä myöskään erityisen konservatiivinen liike. Ennen Vatikaanin toista kirkolliskokousta 60-luvulla Opus Deitä pidettiin modernina, ja jotkut pitivät sitä harhaoppisena, koska se ei ollut niin traditionaalinen kuin katolinen kirkko yleensä. Jesuiitat hyökkäsivät Opus Deitä vastaan ja levittivät siitä valheita, jotka jäivät elämään. Mutta katolisen kirkon linja muuttui 70-luvulla niin radikaalisti, että ennallaan pysynyt Opus Dei näyttäytyi konservatiivisena, Juurikkala hekottaa.

Onko Opus Dei katolisen kirkon eliittiporukka?

– Opusdeiläiset menestyvät työssään ja ovat sitoutuneita kirkon uskoon. Siinä mielessä kyllä. Mutta ei tämä sosiaalisesti ole elitistinen liike.

– Ja meillä on tavallisiakin jäseniä, ihmisiä, joilla ei ole yliopistokoulutusta. Maanviljelijöitä ja siivoojia. Jälkimmäinen ryhmä ei näy mediassa, ja siksi syntyy vääristymä, että opusdeiläiset olisivat poliitikkoja, yrittäjiä ja liikemiehiä, Juurikkala kertoo.

Pyhä työ

Työn pyhyys on Opus Dein leimallisin seikka. Miksi?

– Työ ei välttämättä ole pyhää, mutta se voi olla pyhitettävissä. Jumala on luonut meidät tekemään työtä, ja siihen perustajamme usein viittasi. Työ oli ihmisen alkuperäinen kutsumus ennen syntiä. Työnteko ei ole seurausta synnistä, vaan synnin seurausta on se, että työnteko väsyttää.

– Jeesus itse oli käsityöläinen, joten Jumala osallistui ihmishahmossa työhön. Siten hän pyhitti työntekemisen. Kaikki kristityt ovat kasteen kautta Kristuksen ruumiin jäseniä. Meidän kauttamme Kristus jatkaa työntekoa, Juurikkala selittää.

Kylmä suihku kaunistaa

Vaikka Dan Brown vääristeli romaanissaan suunnilleen kaiken Opus Deihin liittyvän, eräs liikkeeseen liittyvä seikka on romaanin kuvauksia lähellä. Sitä kutsutaan Opus Deissä itsekieltäymykseksi. Oskari Juurikkalan kieltäymyksiin kuuluvat kylmät suihkut, paasto ja ”epämukavalta” tuntuva reisivyö, joka ”ei kuitenkaan satu eikä vahingoita”.

– Ihmisen pyhittyminen edellyttää Paavalin sanoin sitä, että ”kuolettaa lihan työt, jotta meissä näkyisivät hengen työt”. Voimme omilla teoillamme edesauttaa sitä, Juurikkala väittää.

– Se on omasta mukavuudesta luopumista, ettei elä vain lihan ehdoilla.

Eikö elämä ole ihan tarpeeksi rankkaa muutenkin? Pitääkö sitä vielä erikseen pahentaa?

– Sitä on syytä pahentaa, koska elämästä on tullut liian mukavaa, Juurikkala nauraa taas.

– On vapaaehtoista, millä tavalla näitä itsekieltäymyksiä tekee. Mutta kun tekee pieniä itsekieltäymyksiä, on helpompi ottaa vastaan asioita, joista ei voi itse päättää. Jos taas korostaa omaa mukavuuttaan, vastoinkäymiset tuntuvat raskaammilta.

Opus Dei on Juurikkalan mukaan kehittynyt viimeisen 15 vuoden aikana ekumeenisempaan suuntaan.

– Pyrimme olemaan avoimia ja läpinäkyviä sekä aktiivisesti somessa.