Sekulaariko?

Kristillisten kirkkojen jäsenmäärien lasku luo läntisen illuusion maailman maallistumisen alati kiihtyvästä tahdista. Julkisessa keskustelussa äänekkäät ateistit tahtovat edustaa suurta osaa väestöstä. Hengellisyys ei ole kuitenkaan globaalisti laskussa. Se pirstaloituu. 

Maailma on tällä hetkellä uskonnollisempi kuin se on koskaan ennen ollut. Pulitzer-ehdokas, professori Rodney Stark toteaa The Triumph of Faith (2015) -kirjassaan kahdeksankymmenen prosentin maailman väestöstä kuuluvan johonkin järjestäytyneeseen uskontoon. Kuitenkin silmiemme eteen vyörytetään tilastoja, jotka näyttävät puhuvan ainoastaan rajun maallistumiskehityksen puolesta. Kumpi on totta?

– Perinteinen sekularisaatioteoria murtui jo 80-luvulle tultaessa. Uskonnollisuus on muuttunut. Hengellinen etsintä ei enää kanavoidu vanhoihin kirkkokuntiin, vaan kenttä on moninaistunut. Erityisesti länsimaissa uskonto on siirtynyt vahvasti yksityiselle elämänalueelle. Näin sen yhteiskunnallinen näkyvyys ja vaikuttavuus on myös rajoittuneempaa kuin ennen, Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimuskoordinaattori Jussi Sohlberg kertoo.

– Suomessa uskontokuntiin kuulumattomia ihmisiä on noin neljännes väestöstä. Siihen joukkoon kuuluu kuitenkin kristittyjä eri perinteistä, valtaosa Suomen muslimeista ja lähes kaikki suomalaiset hindut ja buddhalaiset, Sohlberg muistuttaa.

Uskontojen ja uskonnollisen elämän muutoksesta kertoo myös Yhdysvalloissa tehty tutkimus, jossa huomattiin, että suurin osa amerikkalaisista, jotka sanoivat, ettei heillä ole mitään uskonnollisia kytköksiä, kertoivat kuitenkin rukoilevansa ja uskovansa enkeleihin.

Kohti etelää

Uskontojen maantieteellinen painopiste on myös rajussa muutoksessa. Osallistuva luterilaisuus -tutkimuksessa Kirkon tutkimuskeskus totesi, että kristinuskon painopiste on siirtynyt 1900-luvun aikana pohjoisesta eteläiselle pallonpuoliskolle.

– Maantieteellisen painopisteen muutokselle ei ole yksittäistä syytä. Se on jatkunut tasaisesti toisen maailmansodan jälkeen. Eräänä syynä esimerkiksi kristinuskon painopisteen siirtymiselle Afrikkaan voidaan nähdä Afrikan historiallinen ja kulttuurillinen tausta. Afrikka ei jaa samanlaista renessanssin, reformaation, valistuksen ja industrialismin kautta syntynyttä rationaalisuuden perintöä kuin läntinen maailma, Sohlberg toteaa.

Uskonnon ja uskonnotto-
muuden rajapinnalla

Maailman uskonnollisessa kentässä kristityt muodostavat suurimman uskonnollisen ryhmittymän 33 % osuudella. Vuonna 2016 muslimit tulivat toisena 24 % osuudella maailman väestöstä. Nykykehityksen valossa näyttää siltä, että muslimit kirivät lukumäärässä kristityt kiinni vuoteen 2050 mennessä. Vuonna 2050 Hinduja tulee olemaan noin 15 % maailman väestöstä. Buddhalaisten lukumäärä kasvanee myös, mutta heidän prosentuaalinen määränsä maailman uskontojen joukossa tulee laskemaan.

Uskonnottomia oli maailmanlaajuisesti vuonna 2016 11 % maailman väestöstä. Väestökehityksestä johtuen tuo osuus tulee edelleen vähenemään, vaikkakin uskonnottomien määrän on ennakoitu nousevan erityisesti Ranskassa ja Yhdysvalloissa.

– Valistuksen aikana alkoi nousta vaatimus uskonnon muokkaamisesta järjen kriteerien mukaiseksi. Erityisesti oppineiston parissa esiintyi jo silloin uskontokritiikkiä, Sohlberg kertoo.

Lisääntyvä koulutustaso eittämättä muuttaa uskonnon merkitystä ja roolia yhteiskunnassa.

– On muistettava, että uskonnon ja järjen vastakkainasettelun taustalla vaikuttaa joskus myös suorainaista uskonnonvastaisuutta. Kristillisen uskon ja tieteen kuvio on paljon monisyisempi. Kristillinen usko on vaikuttanut länsimaiseen tieteen kehitykseen. On aivan yksioikoinen väite, että kristinusko olisi tieteen jarru, Jussi Sohlberg muistuttaa.

Euroopan rajat

Euroopan uskonnollisessa tilanteessa etelän, pohjoisen, idän ja lännen rajoilla kulkevat dramaattiset jakolinjat. Vuodesta 1970 vuoteen 2014 ulottuvalla ajanjaksolla Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimuksessa todettiin eteläisessä Euroopassa uskontojen kannattajien vähentyneen vain 1,4 prosenttiyksikköä. Pohjoisessa lasku oli yhdeksän prosenttiyksikköä. Läntisessä Euroopassa uskontojen kannattajien määrä oli pudonnut 15 prosenttiyksikköä ja itäisessä Euroopassa puolestaan kasvanut kokonaista 29 prosenttiyksikköä. Tutkimuksessa todetaan vuoteen 2050 mennessä Euroopan olevan ainut maanosa, jossa kristittyjen absoluuttinen lukumäärä laskee. Kaikkialla muualla se nousee.

Etelän ja pohjoisen välillä kulkee rajalinja myös katolisen ja protestanttisen Euroopan välillä. Sekularisaation kehitykseen tällä on ollut myös oma vaikutuksensa.

– Yksinkertaistaen voidaan sanoa, että ortodoksit ja roomalaiskatolilaiset ovat yhteisökeskeisempiä. Protestanttisuuteen on kuulunut vahva yksilön uskon korostus, Sohlberg sanoo.

Tällä hetkellä sekularisaation ja hengellisyyden rajapinnalla vaikuttavista trendeistä eräs merkittävimmistä liittyy yksilökeskeisyyteen.

– Ajan yksilökeskeisyys näkyy vahvasti uskonnollisuuden kentässä. Sen lisäksi vaikuttaa kokemuksellisuuden korostuminen. Enää ei riitä uskontokunnan jäsenyys vain perinnesyistä. Ihmiset etsivät omaa henkilökohtaista syytään vaikkapa kirkkoon kuulumiselle. Myös ajalle ominaiseen uushenkisyyteen liittyy vahva kokemuksellisuuden korostus, tutkimuskoordinaattori Sohlberg päättää.

Lue lisää Sanansaattajasta 43/17.