Se ei ole mahdotonta

Perjantaina 14.12. pidetyssä Sleyn syyskokouksessa hyväksyttiin talousarvio vuodelle 2019. Kirjoitan muutamasta tärkeästä talousarvion luvusta, jotta ymmärrät paremmin Sleyn talouden tilaa ja tulevaa vuotta. Toivon, että jaksat lukea kirjoitukseni loppuun asti.
Sleyn työlle kerätty kolehti menee siihen kohteeseen, johon se on kerätty. Jos siis Kenian lähetystyölle on kerätty kolehti, suunnataan kerätyt rahat mahdollisimman täysimääräisesti tuolle lähetyskentälle. Pieni osa, noin 15% ”vyörytetään” kotimaantyön kuluihin. Tämän verran arvioidaan olevan ne työntekijäkulut, joita kotimaassa aiheutuu, jotta voidaan kattaa työntekijän palkkakulut sekä muut kulut tilaisuuden osalta, jossa tuo lähetyskolehti on kerätty.

Vuonna 2017 lähetystyön tulot olivat noin 3,5 miljoonaa euroa. Tästä summasta vyörytettiin kotimaantyölle noin 570 tuhatta euroa. Kaikki kotimaantyön menot olivat samana vuonna noin 4,5 miljoonaa euroa. Vyörytykset kattoivat siis vain pienen osan (noin 12,7%) niistä kuluista, joita Sleyn kotimaassa tehtävästä työstä aiheutuu. Vielä kotimaantyölle kerättyjen kolehti- ja tukirengastulojen jälkeenkin vuoden 2017 alijäämä oli kotimaantyön osalta liki 2,6 miljoonaa euroa.

Ensi vuonna kotimaantyön alijäämä saa jäsenkokouksen hyväksymän talousarvion mukaan olla noin 1,2 miljoonaa euroa. Tuloksen pitää olla siis vuonna 2019 liki 1,4 miljoonaa euroa parempi kuin vuonna 2017. Tämä 1,4 miljoonaa euroa on hyvin paljon. Se tarkoittaa karkeasti, että nykyisillä tuloilla kotimaantyön kulujen pitäisi olla vuonna 2019 yli 30% vähemmän kuin vuonna 2017. Tarvitaan poikkeuksellisen mittavia toimia, että näin suuren säästön voi saada aikaan yhdessä vuodessa.

Sleyn johtoryhmä tulee tekemään lujasti töitä, jotta mahdollisimman paljon näistä säästöistä saadaan aikaan rakenteellisilla järjestelyillä, jotka eivät kohtuuttomasti rasita henkilöstöä. Ennen kaikkea säästöt tulevat kohdistumaan kotimaantyöhön ja hallintoon. Koska lähetystyön on taloudellisessa tasapainossa ei siihen voida kohdistaa kovin suuria säästötoimenpiteitä.

On merkitystä mille työlle kolehti kerätään

Olemme johtoryhmän kanssa kehottaneet kohdistamaan kolehteja kotimaantyölle. Jotkut ovat ihmetelleet tätä ja kysyneet perusteluja kolehtien tällaiselle kohdistamiselle.
Joissakin seurakunnissa lähetykselle kerätyt kolehdit lasketaan mukaan talousarviomäärärahoihin ja näin ollen omassa tilaisuudessa kerätty euro saattaa saada joitakin senttejä tai jopa yli kymmenen senttiä kaupan päällisiä seurakunnan jakaessa talousarviomäärärahojaan vapaaehtoisen kannatuksen mukaisesti. Kokeneemmat työmme ystävät tai työntekijät saattavat muistaa tähän liittyneen kehotuksen, jossa vedottiin nimenomaan keräämään kolehteja lähetykselle. Ajat ovat muuttuneet.
Mikäli kaikki Sleyn työlle kerättävät kolehdit kerättäisiin lähetystyölle, tulisi lähetyskolehtien olla 20 miljoonaa euroa, jotta kotimaantyölle vyörytettävillä rahoilla voitaisiin kattaa nykyisen kaltainen toimintamme kotimaassa. Vuonna 2017 kaikki lähetykselle kerättävät kolehdit olivat 1,96 miljoonaa euroa. Lähetystyölle kerättävien kolehtitulojen tulisi olla siis vuosittain kymmenkertaiset, jotta ne kattaisivat myös kotimaantyömme nykyisenkaltaisen rakenteen. Emme varmaankaan kukaan usko, että kaikki kolehtitulomme kymmenkertaistuvat.

Mikäli taas kotimaantyölle kerättäisiin jatkossa nykyisenkaltaisesti kolehteja, tulisi lähetykselle kerättävien kolehtien olla 12 miljoonaa euroa suuremmat kuin nyt, ennen kuin kotimaantyölle vyörytettävä tulo kattaisi sekä lähetystyön että kotimaantyön nykyisenkaltaiset kulut.

Ymmärrämme, että tällainen kolehtitulojen kasvu lienee mahdotonta, siksi kolehtituloja on siellä missä mahdollista suunnattava toisella tavalla kotimaan ja lähetyksen kesken. Tässä tapauksessa siis selvästi enemmän kotimaantyölle kuin lähetystyölle. Tällä tavalla voidaan säästötoimenpiteet kohdistaa tasaisemmin niin kotimaan, hallinnon kuin lähetyksen puolelle.

Ensimmäinen kuva

Mikäli omissa tilaisuuksissamme kerätään kolehteja jatkossakin lähetykselle ja kotimaantyölle nykyisenkaltaisesti, tulee työmme todennäköisesti kutistumaan muutamassa vuodessa puoleen tai kolmasosaan siitä, mitä se nyt on. Tarkoitan tapahtumia, työntekijämäärää ja toimitiloja, siis aivan kaikkea kotimaassa tehtävää työtä. Varsin pian kirkkojamme myytäisiin, jos ne jollekin kelpaisivat ja niistä saisi edes vähän rahaa pitää henkilöstöä töissä. Tyhjillä kirkoilla ilman toimintaa ei tee mitään. Niistä kertyy vain kuluja. Työntekijöitä jouduttaisiin varmasti irtisanomaan. Lapsityö ja nuorisotyö sekä opiskelijatyö loppuisivat luultavimmin kokonaan. Evankeliumijuhlat ja Maata Näkyvissä -festarit olisivat tapahtumia, joita muisteltaisiin. Enää niitä ei järjestettäisi.

Mitä jäisi? Varmaankin muutama työntekijä, ehkä yksi joka ilmansuunnalle, joiden työnkuva olisi kiertää pitkin poikin Suomea ja pitää Sleyn lähetystyötä esillä seuroissa ja seurakunnissa. Varmaan joskus työntekijä kävisi sinunkin maakunnassasi tai jos hyvin kävisi paikkakunnallasi. Voisit mennä tervehtimään häntä ja hän ehkä tuntisi ja muistaisi sinut. Voi hyvin olla, että näitä työntekijöitä olisi viiden vuoden päästä noin puolenkymmentä. Ja ehkä Sleyllä voisi lisäksi myös olla pari paikkakuntaa, joissa kerättäisiin oikein aktiivisesti kolehteja työntekijän tukirenkaalle ja omalle työlle. Näillä paikkakunnilla vietettäisiin myös jumalanpalveluksia. Kotimaantyön kuihtuessa sillä toki olisi seuraukset myös lähetystyölle. Osastot ja työn ystävät väsyisivät, työntekijää ei näkyisi eikä kuuluisi ja pian myös lähetyskannatus laskisi monilla alueilla.

Miltä tällainen kuva tulevaisuudesta kuulostaa? Minusta se kuulostaa toisenlaiselta, jollaiseksi olemme sitä rakentaneen Sleyn hallituksen, vapaaehtoisten, työntekijöiden ja muiden työn ystävien kanssa. On myös toisenlainen kuva tulevaisuudesta. Se ei ole edellisen vastakohta, mutta se on hyvin toisenlainen.

Toinen kuva

Tämä toinen kuva tulevaisuudesta edellyttää paljon. Se edellyttää, että saamme suunnattua omissa messuissamme kerättävät kolehdit enimmäkseen kotimaantyölle. Se edellyttää myös, että saamme kerättyä tukirenkaillemme sitoutuneita tukijoita ja messuyhteisöillemme tukijoita, jäseniä, jotka sitoutuvat kantamaan taloudellista vastuuta toimitiloista ja osin työntekijän palkasta.

Messuyhteisölle kerättäisiin siis oman toiminnan tuloja ja menoja seuraavia jäseniä. Nämä jäsenet sitoutuvat kukin omalla panoksellaan kantamaan vastuuta oman jumalanpalvelusyhteisönsä kuluista. Realistisena tavoitteena melkein kaikilla messupaikkakunnilla olisi, että muutaman vuoden päästä jäsenet pystyvät kannattamaan taloudellisesti oman yhteisönsä toimintaa, siis kiinteistöistä aiheutuvia kuluja, vastikkeita ja tarvittavia hankintoja. Lisäksi useat yhteisöistä olisivat valmiita kantamaan taloudellisesti vastuuta myös oman työntekijänsä palkkakuluista. Pienemmällä paikkakunnalla pyrittäisiin saamaan kasaan kolmannes tai puolet palkkakuluista ja suurilla paikkakunnilla pyrittäisiin keräämään kasaan suurin osa työntekijän palkkakuluista.

Työntekijällä olisi toki yhä oma tukirengas, joka on luontevampi kanava tuelle niille lähipaikkakuntien ystäville, jotka eivät juuri käy messussa, mutta osallistuvat säännöllisesti Sleyn työhön omalla paikkakunnallaan, järjestävät raamattuviikonlopun työntekijän kanssa tai tahtovat muuten tukea oman piirin alueella työskentelevää työntekijää.

Ehkä työ ja työntekijät keskittyisivät enemmän sinne, missä evankelisen liikkeen ystävät asuvat ja missä Sleyn toiminta on aktiivisinta. Messupaikkakunnat ovat varmasti niitä. Voi olla, ettei työ ole yhtä laajaa ja monipuolista kuin nyt, mutta monen työntekijän apuna on myös vastuunkantajien joukko, joka taloudellisen tuen sijaan tai sen lisäksi järjestää työntekijän tuella toimintaa eri-ikäisille tai eri elämäntilanteessa oleville.

Maata Näkyvissä -festarit kokoaisi vuosittain nuoria ja Evankeliumijuhlatkin järjestettäisiin osallistujien ymmärrettyä juhlien järjestämisen kulurakenteen. Nykyään, jolloin perusvaatimuksena tuntuu monella olevan maittava ruoka, monipuolinen ohjelma, juhlakentän riittävä äänentoisto ja kelvolliset puitteet, ei taloudellisesti kannattavia juhlia voi järjestää ilman merkittävää juhlille osallistuvien tukea.

Kotimaantyölle ja erityisesti oman piirin tai messuyhteisön työlle kerätyt kolehdit näkyisivät jonkin verran pienentyvänä lähetyskannatuksena sekä suoraan että hieman myös talousarviomäärärahoissa. Jotakin lähettämispäätöstä ei ehkä tehtäisi heti tai ehkä eläköityvän tilalle ei lähetettäisi uutta lähettiä tilalle, mahdollisesti joku kenttä sulkeutuisi tai lähetystyö etsisi jossakin muita kanavia.

Vaikka suuri osa omassa toiminnassamme kerätyistä kolehdeista kohdistuisi omaan paikalliseen toimintaan, lähetystyö olisi merkittävä, luonteva ja läpäisevä osa kaikkea kotimaantyötä. Lähetystyölle myös yhä kerättäisiin jonkin verran kolehteja ja yksi kotimaantyön keskeisiä teemoja olisi lähetyskasvatus. Kotimaantyö ja lähetystyö supistuisivat kumpikin tasapainoisesti, ensin kotimaasta ja sitten myöhemmin kenties myös lähetyskentältä. Kotimaantyö ja lähetystyö asettuisivat muutaman vuoden kuluessa vastaamaan sitä tukea, jota ne vuosittain saavat. Toiminta ja talous kulkisivat tasapainossa. Talous tasapainottuisi ensin kerralla isommin ja sitten omaa kokoaan niin tulojen kuin menojen suhteen hakien. Muutaman vuoden kuluttua olisi saavutettu taloudellinen tasapaino, jota voitaisiin seurata ja pitää yllä. Tämän jälkeen voitaisiin välillä tehdä harkittuja investointeja, ehkä rekrytoida uusi lähetti, työntekijä kotimaahan tai ehkä välillä täytyy tehdä jossakin kirkossa isompi remontti. Pieni arvopaperisalkku ja suotuisa tilanne varainkeruun suhteen antaisi mahdollisuuden tällaisiin ratkaisuihin.

Myönnän, että tämä toinen kuva on haastavampi toteuttaa. Se vaatii, että kuljemme yhteistä polkua kaikessa toiminnassamme. Se vaatii uudenlaisen ymmärryksen avautumista niille työmme ystäville, jotka ovat vuosia tai vuosikymmeniä antaneen uskollisesti ensisijaisesti lähetystyölle. Tämä toinen kuva on myös avoin ja läpinäkyvä. Siinä peilataan jatkuvasti paikallistasolla omaa toimintaa ja taloutta toisiinsa ja pyritään lopulta toimimaan itsekannattavasti. Se voi jännittää ja tuntua hurjalta. Silti tämä toinen kuva on se, jonka eteen olen valmis tekemään töitä. Uskon, että se on useimmille Sleyn työn ystäville kuva, jota kohti ollaan valmiita näkemään vaivaa ja myös antamaan omasta.

Toivottavasti emme anna kenenkään elää siinä kuvassa, että Sleyn kotimaantyö, kiinteistöt ja työntekijät mukaan lukien eläisi jostakin suuresta kirkon kassasta tai saisi osansa talousarviomäärärahoista ja kirkollisverosta. Sleyn kotimaantyö seisoo ja kaatuu sen tuen varassa, jota omat kotimaantyön ystävät tukirenkaiden, messuyhteisöjen ja muun kotimaantyölle kerätyn tuen kautta antavat.

Mitä tarvitaan?

Uskon, että Jumala auttaa. Jumalalle Sleyn talousasiat eivät varmaan ole kovinkaan suuri murhe. Kaikki varallisuus on Herralta saatua. Hän on antanut talentteja Sleyn käyttöön ja Sley on niitä käyttänyt. Se on hyvä asia, eikä siitä ei pidä olla harmissaan. Uskon, että monet työhömme käytetyt eurot on käytetty viisaasti ja niiden kautta evankeliumi on edennyt. Tehdyt sijoitukset tuovat varmasti aikanaan tuottoa. Nyt on opittava ja sopeutettava työmme ja toimintamme oikein jäljellä olevien eurojen kanssa.

Tarvitaan paljon ihmisiä, sisäistä motivaatiota ja vapaaehtoisuutta. Tarvitaan suuri sisäinen palo ja innostus laittaa oman herätysliikkeen ja lähetysjärjestön asiat raiteilleen. Tiedän, että Sleyn työn ystäviä on keskellämme paljon. Tiedän ja olen nähnyt, miten nämä ystävät rakentavat talkoilla muutamassa päivässä jääkiekkohalliin puitteet kymmenelletuhannelle nuorelle kristillistä tapahtumaa varten ja olen nähnyt miten nämä ystävät tekevät hyvää, antavat omastaan, leipovat, lämmittävät, hankkivat omilla rahoillaan äänentoistolaitteet tai tarvitessa videotykin kirkkoon, ovat lähellä syli auki, innostuvat tarjoamaan kodin kodittomalle ja hakevat polttopuita tarvitsevalle, pieniä tekoja ja suuria tekoja, usein anonyymisti ja hiljaisuudessa. Minä tiedän ja olen nähnyt. Siksi uskon, että toinen kuva ei ole vain unelmani vaan se voi olla vielä totta. Olethan mukana?

Juhana Tarvainen
Sleyn kotimaantyön johtaja