Saviruukkuäiti

Oma perhe, kutsumustyö Turun Mikaelin seurakunnassa ja sovinto menneisyyden kanssa ovat tuoneet Jipun elämään uutta tasapainoa rikkinäisen lapsuuden, kipeän nuoruuden ja kiihkeiden etsinnän vuosien jälkeen. 

Kolmatta äitienpäiväänsä viettävän Jipun, alias Meri-Tuuli Elorinteen ja hänen miehensä Sami Elorinteen esikoinen Romeo täyttää syksyllä neljä vuotta. Samoihin aikoihin pariskunta viettää neljättä hääpäiväänsä. Vaikka oma perhe on Jipulle kaikki kaikessa, hän ei kaipaa erityisiä huomionosoituksia äitienpäivänä.

– Meidän perheessämme perinteiset roolit ovat kääntyneet päälaelleen. Minä olen boheemi ja Sami pedantti. Kyllä minäkin yritän osallistua käytännön kotitöihin, mutta olen niissä aika onneton, Jippu tunnustaa.

– Kun lähden Romeon kanssa ulos, hänellä voi olla toisessa kädessä sukka ja jalassa pipo.

Enemmän kuin omaa äitiyttään Jippu haluaa juhlia kolmea äitiään: omaa äitiään Merviä, äitipuoltaan Leenaa ja kasvattiäitiään Aijaa.

– Näiltä kolmelta vahvalta naiselta olen saanut äitiyden mallin.

Äitihaava

Jipun ollessa kuusivuotias hänen vanhempansa erosivat, minkä jälkeen sekä isä että äiti avioituivat tahoillaan uudelleen. Isäpuolen alkoholiongelma oli kuitenkin se, mistä todelliset vaikeudet alkoivat kasaantua.

– En ollut alistuva lapsi. Tiesin, että elämän ei pitäisi mennä näin. Vaadin oikeuksiani, mistä seurasi konflikteja äidin kanssa, ja välimme tulehtuivat. Lopulta äiti ymmärsi, etten pystyisi elämään saman katon alla juovan isäpuolen kanssa. Olin kahdentoista, kun minut sijoitettiin kasvattiperheeseen, ja vastuu kasvatuksesta siirtyi kasvatusäidille.

– Kasvattiäitini oli syvästi uskovainen evankelista-laulaja, yhden lapsen yksinhuoltaja, jolla oli unelma useammasta lapsesta. Hän oli saanut Jumalalta sydämelleen lupauksen, että hänelle lähetetään toinen tytär. Kasvattiperheessä sain kokea olevani täysin rakastettu. On kiistatonta, että Aijan rakkaus pelasti minut.

Varhainen eroon joutuminen omista vanhemmista oli kuitenkin aiheuttanut syvät haavat, jotka murrosiässä tulehtuivat entisestään. Viisitoistavuotiaana Jippu joutui lastenkotiin, ja suhde äitiin katkesi kokonaan.

Alkoi raju rakkauden ja hyväksynnän etsintä. Kahdeksantoistavuotiaana Jippu singahti esiintyväksi artistiksi ja ryhtyi kiertämään keikoilla. Seurasi menestystä mutta myös päihde- ja ihmissuhdeongelmia, joista kirjoitettiin isoja otsikoita.

Anteeksiantamus poisti pelon

Välirikko äidin kanssa kesti 11 vuotta. Vasta kun Jippu tapasi Samin ja alkoi odottaa esikoistaan, hänelle tuli tarve ottaa yhteyttä äitiinsä. Vihan ja kaunan alta purkautui valtava äidin ikävä.

Raskaus nosti pintaan myös pelot.

– Suurin pelkoni oli, etten pystyisi rakastamaan omaa lastani. Pelkäsin epäonnistumista. Olin tuominnut äitini ja samalla oman äitiyteni. Kun pystyin antamaan äidille anteeksi, myös pelko äidiksi tulemisesta alkoi väistyä.

– Kun sitten Romeo syntyi, hän mullisti koko maailmankaikkeuteni. Koin, että oma itsekäs minuuteni ikään kuin kuoli. En ihannoi uhrautuvia äitejä, jotka hylkäävät itsensä aina lapsen takia, mutta ymmärrän, että lapsen syntymässä jotain itsestä kuolee, ja se on hyvä kuolema, pyhä tapahtuma.

Kolme kuukautta ennen Romeon syntymää Jippu ja Sami muuttivat loppuraskauden ajaksi Jipun lapsuudenkodin vintille Pihlajavedelle.

– Tuona aikana kävimme vielä äitini kanssa läpi kaikki kipeimmät traumat ja syvimmät haavat. Ajoittain ne muistuttavat yhä olemassaolostaan, mutta niitä ei enää kaivella. Oli hyvä saada itkeä ne itkut ennen Romeon syntymää.

– Romeo rakastaa yli kaiken Mervi-mummiaan, joka hellii ja lellii poikaa aina kun saa siihen tilaisuuden.

– Samin äiti kuoli kuukautta ennen Romeon syntymää – alkoholiin. Hän ei ollut läsnä Samin elämässä tämän ensimmäisen ikävuoden jälkeen, mutta nyt Samin äitipuolet ovat tiiviisti mukana Romeon elämässä.

– Työni takia on sitä parempi, mitä enemmän on auttavia käsiä, Jippu toteaa.

Romeon syntymän jälkeen Jippu jatkoi esiintymistä entiseen tahtiin. Lapsi kulki mukana keikoilla, asuttiin hotelleissa ja ystävien luona. Kun Romeo täytti kolme vuotta, Sami jäi kotiin hoitamaan poikaa. Toisinaan he edelleen matkustavat kaikki yhdessä. Nykyään mukana esiintymismatkoilla kulkee toisinaan myös koira.

– Syyllisyys ei rakenna suhdetta lapseen eikä saa aikaan mitään hyvää, Jippu sanoo.

Kaksi kutsumusta – yksi ydintehtävä

Äitiys ja evankelistan työ, siinä Jipun kaksi kutsumusta, joiden yhteensovittaminen ei aina ole helppoa. Hän myöntää tuntevansa syyllisyyttä siitä, että konserttipäivinä hän ei ole sataprosenttisesti läsnä.

– Saan itseni todella ahdistumaan, kun ajattelen niitä iki-imettäjiä ja suurperheiden äitejä, jotka jäävät kuudeksi vuodeksi kotiin leipomaan pullaa.

– Kaksi ensimmäistä vuotta hoin itselleni olevani äärimmäisen huono äiti. Niissä fiiliksissä soitin omalle äidilleni, ja siitä sai aikaan vain riitaa.

– Sitten sain Jumalalta oivalluksen: Kaikki se aika, jonka käytän syyllisyyteen, on äärimmäisen itsekästä. Syyllisyys ei rakenna suhdetta lapseen eikä saa aikaan mitään hyvää. Syyllisyys syntyy itsekeskeisistä ajatuksista, jotka kiertävät samaa kehää. Terve omatunto on eri asia kuin sairas syyllisyys, josta seuraa pelkkää vihaa.

Tämän oivalluksen saatuaan Jippu alkoi miettiä, mitä hän voisi tehdä toisin. Hän huomasi tekevänsä liikaa töitä. Hän oli ottanut vastaan pestin yhtenä Radio Dein aamuohjelman juontajana. Se merkitsi jatkuvaa matkustamista Helsingin ja Turun välillä useana päivänä viikossa.

– Olin kotona väsynyt enkä pystynyt olemaan läsnä.

Niinpä Jippu jäi pois radion aamulähetyksistä voidakseen olla enemmän kotona ja enemmän läsnä Romeon arjessa. Hän ei myöskään kokenut kutsumuksekseen olla radiotoimittaja, vaikka vuonna 2017 hän oli vuoden suosituin naisjuontaja. Juontokokemus on kertynyt Ihmisen ääni -ohjelmista, joita hän on tehnyt Radio Deissä usean vuoden ajan pari kertaa kuukaudessa.  Niitä ohjelmia hän tekee edelleen, mutta ne eivät edellytä matkustamista Helsinkiin. Jatkossa hän myös kirjoittaa ja äänittää hartauksia radion aamuohjelmaan.

– Kutsumukseni on puhua ja laulaa Jeesuksesta. Se on minun ydintyötäni, julistaa evankeliumia Jeesuksen pelastavasta sovitustyötä. Omien haavojeni vuoksi minun on ollut helppo turvautua Jeesuksen haavoihin, samaistua hänen kärsimyksiinsä, Jippu sanoo. – Siksi ensi syksynä aion julkaista uuden levyn, jonka nimi on Veri ja risti.

– Näen asian niin, että kaikki Jeesuksessa on pelkkää rakkautta.  Sen takia olen voinut antaa niin paljon anteeksi. Enää en odota ihmisiltä, en vanhemmiltanikaan, täydellistä rakkautta.  Odotan heiltä inhimillisiä tekoja, jotka voivat sisältää hyviä aikomuksia ja ajatuksia, rakkauttakin, mutta olen ymmärtänyt, että vain Jumalan rakkaus on täydellistä. Kun kykenee antautumaan sille, haavatkin paranevat pikku hiljaa.

Seurakunta kutsui työyhteyteen

Kun Jippu kohtasi tulevan miehensä Samin, moni epäili suhteen mahdollisuuksia. Kuinka kaksi rikkinäistä, päihdeongelmista toipuvaa, voisi onnistua parisuhteessa ja vanhemmuudessa?

– Emme pidä mitään tässä liitossa itsestäänselvyytenä, vaan kaikki on lahjaa, ja haluamme yhdessä vaalia sitä.

Vuonna 2015 Jippu vihittiin Turun Mikaelin seurakunnan musiikkievankelistaksi. Työsarkana on uudenlainen musiikkityö, jonka pyrkimyksenä on tavoittaa nuoria aikuisia ja työikäisiä.

Samille usko on avautunut henkilökohtaisesti vasta äskettäin, mutta hänkin on juuri aloittanut työt Mikaelin seurakunnassa päihdetyöntekijänä. Sami myös säveltää ja sanoittaa musiikkia vaimolleen.

– Muusikon ja evankelistan työ on vapaata periodityötä, jossa välillä ollaan päiviä tien päällä, mutta sen jälkeen taas kotona viikon tai pari, Jippu kuvailee nykyistä työnkuvaansa.  Siihen on kuulunut myös ulkomaanmatkoja. Joskus Romeo on ollut niillä mukana, mutta useimmiten hän on ollut Sami-isän hoivissa.

– Kiertueiden jälkeen nukun aina vähintään päivän. Romeo tietää, että silloin ei saa mennä makkariin. Kun sitten herään seitsemän tunnin päiväunilta, jaksan taas leikkiä, hassutella ja tehdä kaikkea kivaa, ja Romeo osaa odottaa sitä.

Keskeneräisyyden hyväksyminen

– Perheenä vahvuutemme on tunneasioissa ja heikkous tunteiden rajaamisessa, Jippu pohtii.

– Rakkaus on kivulias tila. Siihen sisältyy paljon pelkoja ja huolta. Tiedän, miten raadollinen maailma on. Äitiys merkitsee myös jatkuvaa luopumista. Nyt jo mietin, että kohta Romeo menee rippikouluun ja sitten saan hyvästellä hänet armeijaan.  Pelkästään vauvahiusten leikkaaminen oli minulle kova paikka.

Kaikkia niitä äitejä, jotka kokevat itsensä riittämättömiksi, sekä niitä, jotka eivät usko edes kelpaavansa äidiksi, Jippu ajattelee suurella myötätunnolla.

– Äitiyteen voi valmistautua vain siten, että hyväksyy keskeneräisen äitiytensä lahjana. Meillä kaikilla on oma ristimme.  Kun lapsi hyväksyy vanhempansa sataprosenttisesti ja antaa anteeksi, siinä on jotain Kristuksen kaltaista rakkautta.

– Olen saanut kokea, että saviruukkuäitinä olen Jumalan luomus, ja vain sillä on merkitystä.

Teksti julkaistu Sanansaattajassa  10/18.