Satusetä?

Sakari Topelius ei pelännyt kristillisiä teemoja tarinoissaan. Hänen kertomuksissaan  näkyy ainutlaatuisella tavalla lämmin kristinusko ja eloisa mielikuvitus.

Vuonna 1818 syntynyt Zachris Topelius valitsi taiteilijanimekseen Zacharias tai Sakarias.   Hän omaksui lapsuudessaan, opiskeluaikanaan ja lähipiiristään, kuten Runebergilta ja Snellmanilta, virikkeitä kirjoittamiseen. Näin hän ajautui lopulta tuotteliaaksi lehtimieheksi ja kirjailijaksi. Vuosina 1841–1860 Helsingfors Tidningar -lehdessä työskennellessään hän alkoi julkaista myös runojaan ja kirjoittamiaan jatkokertomuksia. Näistä historiallisista tarinoista muotoutui sittemmin teos Välskärin kertomuksia (1853–1867). 

Topelius korosti ahkeruuden ja avuliaisuuden hyveitä, ja hänen tarinoidensa lapset kuvaavat reippauden ja ulkoilmaelämän ihanteita. Topeliuksen tarinoissa yhdistyvät vilkas mielikuvitus, laaja oppineisuus, mystisyys ja lämmin kristillisyys. Hänen oma hengellisyytensä rakentui lapsuuden lämpimälle suhteelle kristinuskoon, ja siinä korostuivat erityisesti kohtalo ja Jumalan kaitselmus. Suhde syveni Topeliuksen kohtaamien tragedioiden, kuten lasten kuoleman jälkeen. Tästä ovat osoituksena hänen satunsa ja erityisesti virsisanoituksensa kuten En etsi valtaa, loistoa ja Totuuden Henki. Voidaankin sanoa, että juuri peittelemätön, lämmin suhde kristinuskoon erottaa Topeliuksen tarinat muista pohjoismaisista kuuluisien kirjailijoiden, kuten tanskalaisen H.C. Andersenin, saduista.

Lukemisia lapsille ja kätketty kristinusko

Topeliuksen tarinoiden hengellinen aines ei ole jäänyt huomaamatta. Kustannusyhtiö WSOY ehdottikin kouluneuvos Kirsi Mäkiselle muutaman Topeliuksen sadun ”päivittämistä” nykypäivän lapsille. Lopputuloksena vuonna 2015 syntyneessä teoksessa, Topeliuksen lukemisia lapsille, välittyy Topeliukselle ominainen tarinan mystisyys, moraalisuus ja huumori, mutta kieli ja ”raakuuksien kuvaaminen” on muuttunut. Mäkinen tulkitsee Topeliuksen olleen uskonnollisesti suvaitsevainen ja vapaamielinen, ja tämä näkyy modernisoinnissa siten, että Topeliuksen tarinankerronnan alussa usein esiintyvä avoimesti kristillinen teema on häivytetty. Jumala moraalisena auktoriteettina, synti, sekä muut kristinuskon negatiivisiksi tulkitut ilmaisut on peitetty. Lisäksi Topeliuksen viljelemät suorat Jumala-viittaukset lähes puuttuvat Mäkisen version tekstistä.

Avoimesti kristitty Topelius

Alkuperäinen Topeliuksen kristillinen vakaumus ja Jumala moraalin perustana eivät jää huomaamatta lyhyitä tarinoita sisältävässä valikoimateoksessa Topeliuksen kauneimmat sadut. Tarinassa Mistä satuja saadaan? sudenkorento kertoo tytölle satujen olevan löydettävissä kaikkialta luonnossa. Tarina huipentuu Jumalan ylistykseen: ”Pysy nuorena, Maija, pysy aina sydämessäsi Jumalan lapsena, vaikka tulisit yhtä vanhaksi ja harmaaksi kuin mummosi keinutuolissa. Silloin kuulet aina luonnon puhuvan, kuulet enkelien laulavan Jumalan kunniaa korkealla kirkkaudessa, eikä sinun koskaan tarvitse paleltua maailman murheissa.” 

Kuuluisa kertomus Koivu ja tähti opettaa läpikotaisin Jumalan huolenpidosta. Sota-ajan suomalaisia pakolaisia verrataan juutalaisiin Babylonian pakkosiirtolaisuudessa. Kotiin haluavat veli ja sisar luottavat Jumalan näyttävän heille tien. Kun vaarat pelottavat, he rukoilevat Jumalan siunausta. Matkalla he seuraavat lintuhahmoisten Jumalan enkelten johdatusta ja huomaavat Jumalan kuljettavan heitä tähden avulla kuin itämaan tietäjiä. 

Tarina huipentuu lasten löytäessä kotiin ja tavatessa taas vanhempansa. Se päättyy heidän isänsä opetukseen: ”Ihmisen elämä on maan päällä aina vaellusta kohti iäisiä päämääriä. Käykää yhä sitä tietä, pitäkää Jumala sydämissänne ja päämäärä silmissänne. Te kuljitte vakaasti, kun enkelit ohjasivat teitä: kunpa ne edelleenkin näyttäisivät teille tien! Te etsitte koivua – se merkitsi isänmaatanne. Hyvä: rakastakaa sitä ja tehkää työtä sen puolesta niin kauan kuin elätte! Te etsitte tähteä – se merkitsee ikuista elämää. Hyvä: loistakoon tähti teille koko elämänne ajan.” 

Tarina Sampo Lappalainen kertoo kastamattomasta lapinpojasta, joka ajautuu Hiiden juhliin. Sampo suututtaa Hiiden ja ainoa turvapaikka on pappila. Siellä pappi kastaa hänet kristityksi ja karkottaa Hiiden julistaen: ”Mene pois, sinä yön ja talven kuningas, sillä tämän lapsen kanssa sinulla ei ole enää mitään tekemistä! Jumalan armon paiste loistaa nyt Sampo Lappalaisen yllä, eikä hän kuulu enää sinulle, vaan Jumalan valtakuntaan!” Tämä saarna tuhoaa Hiiden. Tarinan opetuksena mainitaan se, etteivät lappilaiset enää viivytelleet tämän jälkeen lastensa kastamista.

Peikot edustavat muutenkin Topeliuksen tarinoissa pakanallisia Jumalan vastustajia. Peikkojen joulussa Jättiläinen, tunturien kuningas esittää lapsille arvoituksen. Vain jos he ratkaisisivat sen, ei heitä noiduttaisi. Kuningas kysyy Betlehemin yllä loistavasta tähdestä, joka valaisee koko maailman: ”Miksi se loistaa niin kirkkaasti?”, ja lapset vastaavat: ”Koska tänä yönä on syntynyt Vapahtajamme, ja hän on se valo, joka valaisee koko maailman.” Kun kuningas kysyy: ”Mikä on sen valon herran ja kuninkaan nimi, joka on syntynyt tänä yönä ja tullut vapahtamaan maailmaa pimeydestä?” kuuluu lasten vastaus: ”Jeesus Kristus, Jumalan Poika.”

Saduilla on yhä sanottavaa

Topeliuksen sadut eivät ole menettäneet vuosikymmenten jälkeenkään otettaan. Tänäänkin ne lumoavat mielikuvituksellaan ja yhä niiden kautta lapset sekä aikuiset voivat oppia ahkeruudesta, neuvokkuudesta ja reippaudesta. Ja yhä ne kutsuvat katselemaan maailmaa, joka on Jumalan luoma, ja luottamaan Hänen huolenpitoonsa. Tässä mielessä Topelius on kertojana yhä vailla vertaa ja ajankohtaisempi kuin koskaan.

Teksti julkaistu Sanansaattajassa 4/19.