Sanansaattajan kolumni: Hiphop ja 
julistuksen haasteet

Voisi luulla, että ammattirikollisen sielunmaisemaa luotaava amerikkalainen hiphop sopisi mahdollisimman huonosti itäisen Uudenmaan kirpeän loppiaisaamun ääniraidaksi. Mutta itse asiassa se sopii varsin hyvin. Testattu on.

Ajoin lumisten peltojen keskellä – taivaanrantaa tavoittelevan talviauringon valossa – ja kuuntelin The Roots -yhtyeen vuoden 2011 levyä Undun. Se on hieno teos: mehevän orgaanisia soundeja, iskeviä biittejä, riimeihin puettua eksistentiaalista ajatusvirtaa.

Yritin nautiskella ”vain musiikista”, mutta päädyin miettimään ympäröivästä kulttuurista kumpuavan esiymmärryksen vaikutusta ajatteluun ja kommunikaatioon. Siis teemoja, jotka on väistämättä otettava huomioon myös kristillisessä julistuksessa.

Erityisesti kaksi vokalisti Black Thoughtin räppäämää riviä riuhtaisi minut pohdiskelun poluille. Kappaleessa ”Make My” hän toteaa: ”If there’s a heaven I can’t find a stairway”. Taivaaseen johtavien portaiden etsiminen on toki puhutteleva kielikuva omillaankin, mutta rock-musiikin ystävä tunnistaa heti viittauksen Led Zeppelinin vuoden 1971 klassikkobiisiin ”Stairway to Heaven”. Mielleyhtymä tekee rivin ikään kuin tuhdimmaksi, maalaa siihen viittauksen kohteena olevan kappaleen sävyjä.

Vastaavanlainen ilmiö tapahtuu biisissä ”Lighthouse”. Rivi ”all the halted motion of a rebel without a pause” viittaa legendaarisen rap-yhtye Public Enemyn kappaleeseen ”Rebel Without a Pause”, joka julkaistiin singlenä vuonna 1987. Biisin nimi on sanaleikki, joka viittaa vuoden 1955 elokuvaan Rebel Without a Cause. Kyseinen James Deanin tähdittämä elokuva tunnetaan Suomessa nimellä Nuori kapinallinen. Public Enemy liittää siis itsensä suurten kapinallisten jatkumoon. Mutta siinä missä James Dean kapinoi ilman syytä, ilmoittaa Public Enemy kapinoivansa taukoamatta – ja siis epäsuorasti: hyvästä syystä.

Kun The Rootsin Black Thought siis räppää ”kaikesta pysäyttämättömän kapinallisen pysähtyneestä liikkeestä”, kuljettaa hän mukanaan amerikkalaisen pop-kulttuurin jättiläisten perintöä. Viittausten tiedostaminen tekee sanoituksen merkityksestä painavamman: laulun lannistunut kertoja ei kykene jatkamaan James Deanin ja Public Enemyn symboloimaa kapinaa.

Jos kuuntelija ei tiedä Led Zeppeliniä, Public Enemyä tai Nuorta kapinallista, menettää hän väistämättä jotakin Black Thoughtin tarkoittamista merkityksistä. Kappaleista saa enemmän irti, mikäli on sisällä länsimaisen pop-kulttuurin kaanonissa.

Ja niinpä päädyin miettimään kristillisen julistuksen haasteita. Millaisia viittauksia kirkosta vieraantunut ihminen ymmärtää? Ovatko tuhlaajapoika ja laupias samarialainen kaikille tuttuja? Onko uskonvanhurskaus kuin vierasta kieltä, viekö puhe Karitsan verestä ajatukset teurastamoteollisuuteen?

Entä jos haasteet ovat vieläkin perusteellisempia? Jos itse Jumala-käsitteen merkitys on kutistunut kulttuurisessa esiymmärryksessämme vain karikatyyriksi? Ainakin ortodoksiteologi David Bentley Hart myöntää enemmän kuin mielellään, ettei uusateistien kuvailemaa jumalaa ole missään nimessä olemassa.