Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme

Olemme tottuneet lukemaan jouluevankeliumin Luukkaan evankeliumista, jossa kerrotaan konkreettinen tarina Jeesus-lapsen syntymästä. Pystymme samaistumaan Marian ja Joosefin hankalaan tilanteeseen verottajan vaatimasta matkasta raskauden loppuvaiheessa ja paimenten ihmetykseen enkeleiden ilmoittaessa Vapahtajan syntymästä. Sama ilosanoma on kerrottuna myös Johanneksen evankeliumissa, vaikka hyvin toisella tavalla.  Löydämmekö joulun lapsen siitä?

Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alusssa Sana oli Jumalan luona. (Joh 1:1)

Johannes aloittaa evankeliuminsa paljon muita kauempaa, ajasta, jolloin maailmaa ei ollut vielä luotu. Matteus ja Luukas aloittavat Jeesuksen syntymästä, Markus ajasta, jolloin Jeesus oli aikuisena astumassa julkiseen tehtäväänsä. Johanneksen evankeliumi täydentää olennaisesti muiden evankelistojen kertomaa, vaikka ei kerro yhtä paljon Jeesuksen elämän ulkonaisista vaiheista. Se siirtää meidät ajassa niin kauas taaksepäin, että oli olemassa vain Ikiaikainen.

Johanneksen evankeliumi tähdentää, että Jeesus on myös itse Jumala. Isä, Poika ja Pyhä Henki olivat olemassa ennen kuin maailma – ja ihminen – luotiin. Heprean alkua tarkoittava sana bereshit tarkoittaa myös esikoista. Maailma luotiin siis esikoisessa – Jeesuksessa.

Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt ei ole syntynyt ilman häntä. (Joh 1:2)

Elävä ei synny elottomasta. Jumalan Sanassa itsessään on eläväksi tekevä voima. Ihmisen luomisessa käytetään monikkoa: tehkäämme ihminen kaltaiseksemme. Jollakin tavalla olemme kolmiyhteisen Jumalan kaltaisia, vaikka syntiinlankeemuksessa tämä kaltaisuus tärveltyi. Voimme silti nähdä kaikissa ihmisissä Jumalan kuvan. Tästä nousee kristillinen ihmiskäsitys: jokainen meistä on arvokas ja jokaisen elämä on pyhä. Näemme ympärillämme paljon eriarvoisuutta, köyhyyttä, syrjäytyneisyyttä. Ymmärrämmekö, että jokaisen ihmisarvo on Jumalan silmissä sama?

Pelastussuunnitelma oli olemassa ennen syntiinlankeemusta. Lupaus vaimon siemenestä, joka sovittaa pahan annettiin jo ensimmäisille ihmisille paratiisissa. Kaikkitietävä Jumala, jolle aikaa ei ole olemassa samalla tavalla kuin meille luoduille, tiesi ennalta, mitä tapahtuu. Ennen kuin sinä ja minä olemme ehtineet tehdä yhtäkään syntiä, on pelastus ollut valmiina Jeesuksen ristintyössä. Ennen sitä syntyneet uskoivat tulevaan Messiaaseen, me yli 2000 vuotta Golgatan tapahtumien jälkeen elävät saamme laittaa toivomme tähän samaan sovittajaan kuin Adam ja Eeva aikoinaan. 

Jeesus Kristus – Jumalan Sana

Sana kirjoitetaan isolla alkukirjaimella Johanneksen tarkoittaessa ihmiseksi tullutta Jumalan Sanaa, Jeesusta Kristusta. Se on erisnimi, jonka merkitys on paljon suomalaista käännöstä laajempi. Kreikan sana logos ilmaisee myös viisautta ja järkeä. Sananlaskut (8:23) puhuu Viisaudesta olentona, joka on saanut syntynsä jo iankaikkisuudessa ja on ollut Jumalan luomistyössä paikalla, siis Jeesuksesta. Raamattu on Jumalan sanaa, vaikka ihmisen kirjoittama. Pyhä Henki on tekstissä läsnä ja Jeesus siitä löydettävissä. Vaikka kirja näyttää ihan tavalliselta kirjalta, on seimen lapsi sen keskus. Taivaallinen kätkeytyy inhimilliseen kuten kerran Betlehemissä. 

Miten tämä liittyy jouluevankeliumiin? Viisaus lepäsi seimessä ja oli paitsi kokonaan Jumala myös kokonaan ihminen. Jeesus-lapsi ei ollut puolijumala ja puoli-ihminen vaan olemukseltaan molempia sataprosenttisesti. Tätä Jumalan matematiikkaa emme järjellä ymmärrä, mutta tajuamme että vain Jumala voi sovittaa synnit. Vaikka olisimme valmiita kuolemaan läheistemme puolesta, emme voisi silti sovittaa heidän syntejään – emme edes omiamme. Uhriksi tarvittiin synnitön ja viaton Jeesus. Hänen kuolemassaan on meidän pelastuksemme. Vain ihminen voi kuolla. Jeesus oli täysi ihminen, joka syntyi tänne kuolemaan. Joulun lapsen yllä lepää jo pääsiäisen ristin varjo. Betlehemin lapsessa konkretisoitui Jumalan pelastussuunnitelma.

Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. (Joh 1:4)

Johanneksen evankeliumin seitsemännessä luvussa jakeessa 42 kuvataan väkijoukon keskustelua, jossa puhutaan siitä, että Messias on Daavidin jälkeläinen ja tulee Betlehemistä. Johannes olettaa siis tämän tiedetyksi kuvatessaan Jeesuksen tuloa maailman valoksi. Ilman valoa ei luonnossakaan ole elämän edellytyksiä. Meillä ei voi olla ruumiillista eikä hengellistä elämää ilman, että Jeesus sen antaa ja ylläpitää. Tämä on toisaalta lohdullista. Se heikko usko, mikä minussa on, on täysin Jeesuksen varassa. En voi sitä omin ponnisteluin saada aikaan enkä siinä pysyä. Itse asiassa, jos se olisi minusta kiinni epäonnistuisin varmasti. Uskallanko jäädä tämän armon varaan ja iloita siitä? Epävarmanakin voin aina pyytää: minä uskon – auta minun epäuskoani. Ja Jeesus on luvannut auttaa.

Hän tuli omaan maailmaansa, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen. (Joh: 1:11–12)

Jeesus tuli monesti torjutuksi. Hän olisi halunnut koota kaikki ihmiset kuin kanaemo siipiensä suojaan, mutta meillä ihmisillä on valitettava tapa kääntää selkämme Jumalan yhteydelle. Monesti toteamme, että nyt on muita menoja ja kiitos kutsusta, mutta ei kiitos. Täytämme päivämme tärkeänä pitämillämme asioilla, tai ajattelemme, että oikea elämä on jossakin muualla kuin Jeesuksen seurassa ja seurakunnan keskellä. Haemme tarkoitusta elämällemme monesta osoitteesta, jotka lopulta osoittautuvat vääriksi. Jumala ei kuitenkaan kutsuansa kadu eikä meitä hylkää. Kuin tuhlaajapojat ja tytöt saamme kääntyä omilta reiteiltämme takaisin ja meitä odotetaan aina kotiin. Isä on aina valmis järjestämään juhlat paluumme kunniaksi. 

He eivät ole syntyneet verestä, eivät ruumiin halusta, eivät miehen tahdosta vaan Jumalasta. (Joh: 1:13)

Se mikä on lihasta syntynyt, on lihaa, mikä on hengestä syntynyt, on henkeä. Suloisinkin vauva on perisynnin alainen, syntynyt langenneeseen sukukuntaan. Uusi luomus, joka meissä kääntyy kohti Jeesusta ja tahtoo elää Jumalan lapsena, on Pyhän Hengen vaikuttama. Kasteessamme on Isä meidät ottanut lapsekseen, Jeesus pukenut vanhurskaudellaan, Pyhä Henki uudesti synnyttänyt ja tehnyt asuinsijakseen. Lapsen ja vanhemman suhde on Jumalan puolelta aina voimassa, vaikka olisimme rikkoneet pahasti ja hylänneet kaikki kodin arvot. Joudumme tuhlaajapojan tavoin myöntämään, että emme ole sen arvoisia, että meitä kutsutaan Isän lapseksi. Kyse ei ole kuitenkaan kelpaamisesta omien tekojemme tähden. Kaste kantaa ja armo riittää, ja siksi olemme aina tervetulleita kotiin. Vanha luontomme vetää meitä poispäin Jumalasta, uusi kaipaa Jumalan yhteyteen. Tämä jännite meissä syntiinlankeemuksen lapsissa pysyy, kunnes aikamme maanpäällä loppuu.

Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta. (Joh: 1:14)

Jeesus syntyi ensimmäisen verollepanon aikaan Betlehemin kaupungissa. Historiallinen aika ja paikka ovat tiedossa. Jumala on ottanut inhimillisen muodon, taivaallinen asettunut maalliseen. Hänen opetuksiaan on kirjattu meille tarpeellinen määrä, niin että voimme tietää, miten kristityn tulisi elää ja miten taivaaseen päästään. Jeesus oli täynnä armoa. Raamatussa kerrotaan, miten hänen tuli ihmisiä sääli. Hän toivoo syntisen pelastuvan oman sovitustyönsä kautta. Jeesus ei halua kenenkään joutuvan kadotukseen, siksi hän tuli sijaiskärsijäksi. Hän on täynnä armoa. 

Jeesus ei väistänyt myöskään totuutta. Kadotus on olemassa. Synnin palkka on kuolema. Jeesus tuli ristillä Isän hylkäämäksi, ettei meidän tarvitse tulla. Kuolemalla ei ollut häneen lopullista otetta, sillä Jeesus on pahan valtoja vahvempi. Roomalaiskirjeessä on kirjoitettu: Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. (Room. 6:23) Armo ja lahja samassa sanassa, ja meille lahjoitettu! Joulun lapsi asuu yhä keskellämme ja saamme katsella hänen kirkkauttaan – nyt sanassa ja sakramenteissa ja kerran taivaassa.

Teksti julkaistu Sanansaattajassa 26/19.