Kuuntele äänikirjana!

Ob man vor dem Sterben fliehen möge. WA 23:338–379 (1527). Suom. Erkki Koskenniemi, Timo Nisula ja Pasi Palmu (2020)

Muutama sana johdannoksi

Heinäkuussa vuonna 1527 Wittenbergiin saapui rutto. Monet lähtivät kaupungista, mutta Martti Luther jäi. Ruton vaivaamasta kaupungista hän kirjoitti ohjeen, joka on hämmästyttävän ajankohtainen alkuvuotena 2020.

Ruton levitessä Wittenbergiin v. 1527 Luther oli jo aiemmin joutunut kasvokkain kulkutaudin ja uhkaavan kuoleman kanssa. Sama tauti oli vieraillut Wittenbergissä kymmenisen vuotta aiemmin, v. 1516. Silloin Luther oli kieltäytynyt lähtemästä kaupungista. Hän kirjoitti Erfurtiin augustinolaisluostarin priorille näin:

”Mutta minä aloitan huomenna Galatalaiskirjeen, vaikka pelkäänpä, että rutto estää minua jatkamasta, vaikka pääsisinkin alkamaan. Rutto tempaa päivittäin joukostamme kaksi kolme (joskaan ei joka päivä); naapurimme, erään sepän poika, joka oli eilen terve, haudattiin tänään, ja toinen pojista on nyt taudin kourissa. Mitä minun on sanottava? Rutto on tosiaankin täällä ja alkaa raivota hirvittävästi ja voimakkaasti, varsinkin nuoren väen keskuudessa. Ja Te kehotatte minua ja veli Bartolomeusta pakenemaan. Mutta minne? Toivoakseni ei maailma huku, vaikka veli Martti siitä poistuisikin. Jos rutto vielä leviää, lähetän tosin veljet pois minkä minnekin, mutta itse jään tänne. Kuuliaisuudesta en voi paeta, ennenkuin sama kuuliaisuus, joka on käskenyt, uudestaan käskee minua. En tahdo sanoa, etten pelkää kuolemaa (sillä en ole mikään apostoli Paavali, vaan ainoastaan semmoinen, joka pidän luentoja apostoli Paavalin kirjeistä), mutta minä toivon, että Herra vapauttaa minut kokonaan pelostani.”

Kun rutto palasi Wittenbergiin heinäkuussa 1527, yliopisto päätti 2.8. siirtyä turvaan Jenaan ja monet asukkaista lähtivät kulkutautia pakoon. Samasta vaivasta kärsineen Breslaun papisto kysyi Lutherilta, saiko kristitty paeta tautia ja kuolemaa. Luther vastasi kirjeeseen ja saattoi sen myös joidenkin laajennusten kanssa painoon ja siksi vastauksesta on liikkeellä erilaisia versiota. Hänen vastauksensa  on selkeä: Jumala on antanut ihmiselle järjen, ja siksi hän tekee viisaasti ja raamatullisten esikuvien mukaisesti paetessaan vaaraa ja kuolemaa.  Tavallinen kristitty on vapaa lähtemään kaupungista, mutta ei pastori, lääkäri, pormestari eikä kukaan yhteiskunnassa vastuuta kantava. Yksikään kristitty ei saa hylätä niitä, joista hänet on asetettu vastuuseen, olivatpa he sitten sairaita seurakuntalaisia, omia lapsia tai vanhuksia tai naapureita. Lähimmäisen hylkääminen ja pakoon lähteminen tekee silloin ihmisestä murhaajan. Vahvauskoinen kristitty voi myös halutessaan jäädä paikkakunnalle, vaikka hänellä ei tuollaista vastuuta olekaan. Joka kuitenkin haluaa näin osoittaa rohkeuttaan antautumalla turhaan vaaraan ja halveksimalla lääkärien ohjeita, tekee väärin ja syyllistyy Jumalan kiusaamiseen.

Talonpoikaissodan synkät haamut vaivasivat Lutheria, joka ei masentuneena edes pystynyt vastaamaan kirjeeseen tavanomaisen nopeasti. Kun rutto tuli kaupunkiin, hän kuitenkin eli niin kuin hän opetti, jäi kaupunkiin ja majoitti tartunnan saaneita omaan kotiinsa. Muutamien hän kirjoittaa kuolleen hänen käsivarsilleen. Luther jatkoi myös normaalisti opetustointaan. Kuulijoita hänellä oli paikalla vain kourallinen, koska valtaosa opiskelijoista oli jättänyt kaupungin. Luennoilla oli lähes aina mukana seurakunnan paimen, Wittenbergin kappalainen Georg Rörer, joka muina aikoina vieraili sairasvuoteiden äärellä, saattoi ihmisiä rajan yli ja siunasi heitä haudan lepoon. Tauti tarttui myös hänen raskaana olevaan vaimoonsa, joka menehtyi ruttoon.

Röreriä ja kaikkia silloin rakkauden palvelusta tehneitä ajatellen omistamme tämän käännöksen niille kotihoitajille, sairaanhoitajille, lääkäreille ja seurakuntien työntekijöille, jotka vuonna 2020 asettavat itsensä alttiiksi palvellessaan koronavirukseen sairastuneita.

21.3.2020 Erkki Koskenniemi, Timo Nisula, Pasi Palmu

Saako kristitty paeta hengenvaarallista kulkutautia?

ALUKSI

Armoa ja rauhaa Isältä Jumalalta ja Herraltamme Jeesukselta Kristukselta. Olen jo hyvän aikaa sitten saanut kysymyksenne, jonka lähetitte tänne Wittenbergiin, nimittäin sopiiko kristityn paeta kuoleman uhatessa. Minun olisi pitänyt vastata siihen jo kauan sitten. Kaikkivaltias Jumala on kuitenkin pitänyt minut sellaisessa myllytyksessä, että en ole juuri kyennyt lukemaan enkä kirjoittamaan. Siksi olen ajatellut, että koska kaiken armon Jumala on jakanut teille noin rikkaasti kaikenlaista ymmärrystä ja totuudellisuutta Kristuksessa, pystytte samassa Hengessä ja armossa ilman minuakin ratkomaan ja arvioimaan näitä ja vielä isompiakin asioita. Nyt teidän kyselynne ei kuitenkaan vähene, ja olette ihan nöyryyttäneet itsenne pyytämään minultakin mielipidettäni, että olisimme yksimielisiä, kuten Paavali usein toivoo (1. Kor. 1:10; 2. Kor. 13:11; Fil. 2:2).   Niinpä kirjoitan tässä oman mielipiteeni, sen mukaan kuin Jumala antaa minun käsittää ja ymmärtää, ja tahdon nöyrin mielin lähettää sen teidän ja kaikkien hurskaiden kristittyjen arvioitavaksi ja tuomittavaksi. Ja koska kuolevien avunhuudot kaikuvat täällä ja kaikkialla, olen antanut painaakin sen siltä varalta, että muutkin kaipaavat ja tarvitsevat opetustani.

JÄÄDÄKÖ VAI LÄHTEÄ?

Ensiksikin jotkut ovat sitä mieltä, että kuolemaa ei pidä eikä sitä saa paeta. Koska kuolema on Jumalan meille syntiemme takia antama rangaistus, on oltava hiljaa paikallaan ja odotettava oikeassa ja lujassa uskossa kärsivällisesti hänen antamaansa rangaistusta. Toisin tekevä menettelee heidän mielestään väärin eikä luota Jumalaan. Toiset taas sanovat, että sopii hyvin paeta, varsinkin niiden, joilla ei ole hoidettavanaan virkaa.

Ensin mainittuja en halua moittia, koska heillä on hyvä tarkoitus ja he ajavat hyvää asiaa. He puhuvat nimittäin lujasta uskosta ja heitä on kiitettävä siitä, että he tahtoisivat kaikkien kristittyjen olevan vahvassa uskossa. Eihän kuulu uskon maitovaiheeseen odottaa kuolemaa, jota pyhätkin ovat kauhistuneet ja edelleen kauhistuvat. Kukapa ei ylistäisi niitä, jotka todellakin pitävät kuolemaa mitättömänä ja alistuvat halukkaasti Jumalan piiskattaviksi. Nämä eivät lisäksi ryhdy kiusaamaan Jumalaa, kuten jatkossa käy ilmi. Asia on kuitenkin niin, että kristittyjen parissa on vain vähän vahvoja ja paljon heikkoja uskovia eikä kaikkien niskoille voi laittaa samanlaista kuormaa.  Vahvauskoinen voi juoda myrkkyä (Mark. 16:18), mutta heikkouskoinen juo siitä kuoleman. Pietari pystyi vahvana pysyessään kävelemään veden päällä, mutta kun hän alkoi epäillä ja oli uskossaan heikko, hän alkoi vajota ja oli hukkumassa. Kun vahva kulkee heikon kanssa, hänen on varottava, ettei hän juokse omaa vauhtiaan.  Muuten hän juoksee pian heikon hengiltä.

SEURAKUNTIA EI SAA JÄTTÄÄ VAILLE HOITOA

Kristus ei hylkää omiaan, kuten Pyhä Paavali opettaa Roomalaiskirjeen 15. luvussa ja Ensimmäisen korinttilaiskirjeen luvussa 12.  Jos sanomme asian lyhyesti ja tiivistetysti, kuoleman hätää ja kuolemaa voi joutua pakenemaan kahdesta syystä. Voi ensiksi olla, että niitä yritetään paeta vastoin Jumalan sanaa ja käskyä. Näin on jos joku vangitaan Jumalan sanan takia ja hän voisi pelastua kuolemalta kieltämällä sen ja vetämällä opetuksensa takaisin. Sellaisessa tilanteessa jokaisella on Kristuksen selkeä käsky ja määräys, että hän ei saa paeta vaan hänen on ennemmin kuoltava. Sanoohan hän ” Mutta joka ihmisten edessä kieltää minut, sen minäkin kiellän Isäni edessä taivaissa” (Matt. 10:33). Matteuksen kymmenennessä luvussa (10:28) hän sanoo: ”Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin eivätkä voi muuta tehdä”, jne. Siksi niiden, joilla on hengellinen virka saarnaajina ja sielunhoitajina, on jäätävä ja pysyttävä kuolemanvaarassa ja kuolemaan asti paikallaan. Tästä on nimittäin Kristuksen selkeä sana: ”Hyvä paimen antaa henkensä lampaiden edestä, mutta palkkarenki näkee suden tulevan ja pakenee” (Joh. 10:11-12). Kuolevat nimittäin tarvitsevat hengellistä virkaa kaikkein eniten vahvistamaan omiatuntoja Jumalan sanalla ja sakramentilla ja antamaan lohdutusta voittaakseen uskossa kuoleman. Voi kuitenkin olla että saarnaajia on paikalla paljon ja he sopivat keskenään, että joitakin heitä kehotetaan lähtemään pois ja välttämään tämä vaara tuossa tilanteessa. Silloin en pidä lähtemistä syntinä, koska virka hoidetaan riittävästi toisinkin, ja he olisivat pakon vaatiessa valmiita ja auliita jäämään paikalleen. Kerrotaanhan pyhästä Athanasioksestakin, että hän pakeni seurakunnastaan pelastaakseen henkensä, koska paikalla oli useita hoitamaan hänen virkaansa. Samoin veljet laskivat pyhän Paavalin muurinaukosta korissa ja hän pakeni (Ap.t. 9). Apostolien teot 19 kertoo, miten hän salli opetuslastensa pidättää häntä menemästä torille, koska ei ollut pakko.

VIRANOMAISET JA TERVEYDENHUOLTO

Samoin on kaikkien maallisessa virassa olevien, kuten pormestarien ja tuomarien ja vastaavien, velvollisuus jäädä paikoilleen. On nimittäin olemassa Jumalan sana, joka asettaa maallisen esivallan ja käskee sen hallita, suojella ja hoitaa kaupunkia ja maata, kuten Paavali sanoo Roomalaiskirjeen 13. luvussa: ”Esivalta on Jumalan palvelija, rauhan ylläpitämiseksi” jne. Koko paikkakunta, joka on jollekin annettu hoidettavaksi, on nyt jätetty ilman päällikköä ja hallintoa. Sitä riivaa kaikenlainen vaara, kuten tulipalot, murhat ja kapina ja kaikenlaiset muut onnettomuudet, joita Saatana haluaa järjestyksen puuttuessa tuottaa. Pyhä Paavali sanoo: ”Mutta se, joka ei huolehdi omaisistaan ja kaikkein lähimmistään, on kieltänyt uskonsa ja on epäuskoista pahempi” (1. Tim. 5:8).  Käy kyllä sekin, jos päättäjät suuressa heikkoudessaan pakenevat, kunhan he asettavat kaupunkiinsa riittävästi hallitusmiehiä. Silloin kaupungin on oltava hyvin varustautunut ja hoidettu, kuten yllä on sanottu, ja päättäjän on ahkerasti tutkittava ja valvottava tilannetta.

Mitä näistä kahdesta virasta on sanottu, soveltuu ymmärrettävästi kaikkiin muihin ihmisiin, joita sitoo palvelutehtävä tai velvollisuus. Renki ei saa paeta isäntänsä luota eikä piika emäntänsä luota muuten kuin isäntänsä tai emäntänsä tietäen ja luvalla. Samoin isäntä ei saa jättää renkiään eikä emäntä piikaansa, elleivät hoida heitä riittävästi toisin ja muualla. Näissä kaikissa kohdissa on nimittäin olemassa Jumalan käsky, että rengin ja piian on oltava kuuliaisia ja heillä on velvollisuutensa. Samoin isännän ja emännän on pidettävä huoli palvelusväestään. Edelleen määrää Jumalan käsky isää ja äitiä palvelemaan ja auttamaan lapsiaan, ja vastaavasti lapsia auttamaan ja palvelemaan äitiään ja isäänsä. Myöskään eivät saa paeta yhteiskunnan palveluksessa olevat ihmiset, jotka on palkattu ja kiinnitetty tehtävään, kuten kaupungin palveluksessa oleva lääkäri ja sen virkamies, sotilaat ja muut.  He voivat lähteä, jos he saavat omalle paikalleen kaupunkiin toisia päteviä ja taitavia ihmisiä, jotka heidän herransa hyväksyvät. Siellä missä ei ole vanhempia, siellä ovat velvollisia jäämään paikalleen kasvatusvanhemmat ja lähimmät ystävät. Vaihtoehtoisesti he voivat myös huolehtia tunnollisesti siitä, että kaupungissa on toisia hoitamassa heidän sairaita ystäviään. Yksikään naapuri ei voi paeta toisen luota, ellei heidän kaupungissaan ole muita hoitamassa ja vaalimassa heidän sairaita ystäviään.  Näissä tilanteissa on nimittäin pelättävä Kristuksen sanaa: ”Minä olin sairaana, ettekä käyneet minua katsomassa” jne (Matt. 25:42).  Tästä sanasta seuraa, että olemme kaikki sidoksissa toisiimme niin, että kukaan ei saa hylätä toista hänen hädässään. Lähimmäisen on päinvastoin oltava hänen lähellään ja autettava kuten hän haluaisi itseään autettavan.

ITSEÄÄN SAA SUOJELLA

Jollakin seudulla tällaista hätätilannetta ei kuitenkaan ole tai on muuten kylliksi niitä, jotka hoitavat ja pitävät huolta ihmisistä.  Ehkä nämä hoitajat ovat tehtäväänsä velvoitettuja tai vapaaehtoisia tai heikkouskoisia ja tehtävään määrättyjä. Voi olla niinkin, että sairaat eivät halua hoitoa vaan torjuvat sen. Silloin ajattelen, että jokainen on vapaa joko pakenemaan tai jäämään paikalleen. Jos joku on tarpeeksi huoleton ja vahva uskossaan, hän jääköön Herran nimessä. Ei hän sillä syntiä tee. Jos joku on kuitenkin heikko ja pelkää, hän paetkoon Herran nimessä. Hän tekee silloin niin loukkaamatta velvollisuuttaan, joka hänellä on lähimmäisiään kohtaan, ja niin, että toiset ovat riittävästi huolehtineet ja järjestäneet asiat. Jumala on nimittäin istuttanut luontoomme sen, että haluamme paeta loppuamme ja kuolemaa. Se ei ole kiellettyä, kunhan se ei tapahdu vastoin Jumalaa ja lähimmäistämme. Paavali sanoo Efesolaiskirjeen viidennessä luvussa, ettei kukaan vihaa omaa lihaansa, vaan vaalii sitä ja pitää siitä huolta parhaansa mukaan (Ef. 5:29). Pyhä Paavali sanoo, että Jumala on asettanut ruumiin jäsenet niin, että yksi pitää huolen toisesta ja pitää sitä yllä. Ei ole siis kiellettyä, vaan ennemminkin käskettyä, että me otsa hiessä pyrimme saamaan päivittäisen ravintomme, vaatetuksemme ja kaiken tarpeellisen ja yritämme välttää vahingon ja hädän (1. Moos. 3:19).  Teemme sen parhaamme mukaan ja varomme samalla luopumasta rakkaudesta ja velvollisuudesta lähimmäistämme kohtaan. Kuinka paljon enemmän on siis oikein, että yritämme säilyttää elämämme ja parhaamme mukaan paeta kuolemaa, jos se voi tapahtua lähimmäistä polkematta. Ovathan ruumis ja elämä enemmän kuin ruoka ja vaatteet, kuten Kristus itse sanoo (Matt. 6:25). Joku voi kuitenkin olla uskossaan niin vahva, että hän vapaaehtoisesti kärsii alastomuutta, nälkää ja hätää Jumalaa kiusaamatta, eikä halua päästä pois tilanteestaan vaikka voisikin. Kulkekoon sellainen omaa tietään tuomitsematta sellaista, joka ei niin tee tai ei voi tehdä.

PYHÄTKIN VÄISTIVÄT KUOLEMAA

Kuoleman karttaminen ei sellaisenaan ole väärin. Sen osoittavat riittävän selvästi monet raamatunkohdat. Abraham oli suuri pyhä, mutta hän pelkäsi kuolemaa ja pakeni sitä väittämällä Saaraa sisarekseen (1. Moos. 12:13). Koska hän ei kuitenkaan tehnyt sitä lähimmäisensä vahingoksi ja tappioksi, sitä ei luettu hänelle synniksi. Saman teki hänen poikansa Iisak (1. Moos. 26:7). Jaakobkin pakeni veljeään Esauta, ettei tulisi murhatuksi (1. Moos. 27). Daavid pakeni Saulia ja Absalomia (1. Sam. 19; 2. Sam. 15). Profeetta Uria pakeni kuningas Jojakimia Egyptiin (Jer. 26:21). Rohkea profeetta Elia oli lujassa uskossa surmannut kaikki Baalin profeetat. Kun kuitenkin kuningatar Isebel antoi etsiä häntä, hän pelkäsi ja pakeni erämaahan(1. Kun. 19). Myös Mooses pakeni Midianin maahan, kun Egyptin kuningas etsi häntä (2. Moos. 2). Näitä ihmisiä on vielä paljon muitakin. He kaikki ovat paenneet kuolemaa parhaan kykynsä mukaan ja ovat pelastaneet henkensä, kuitenkin aiheuttamatta lähimmäisilleen vahinkoa ja hoitaen ennen pakenemistaan omat velvollisuutensa. Mutta sanot ehkä, että nämä esimerkit eivät puhu kuolemanhädästä tai rutosta, vaan vainon aiheuttamasta kuolemasta. Vastaan: Kuolema on kuolema, tuli se mistä hyvänsä. Niin Jumalakin lähettää Raamatussa neljä vitsaustaan eli rangaistustaan, nimittäin ruton, nälän, miekan ja villieläimet (Hes. 14:21). Saako ihminen nyt Jumalaan turvaten ja hyvällä omallatunnolla paeta näistä vain yhtä tai vain muutamia? Miksi ei kaikkia neljää? Edellä olevat esimerkit osoittavat, miten rakkaat pyhät isät ovat paenneet miekkaa. Eiköhän riitä, että Abraham, Iisak ja Jaakob ovat poikineen paenneet muita vitsauksia, nimittäin nälkää ja aikaa, jolloin vilja oli hyvin kallista. Hehän siirtyivät Egyptiin nälänhädän vuoksi, kuten luemme Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta. Miksi ei siis saa paeta villieläimiä? Joku varmaan sanoo, että jos tänne tulee sota tai turkkilaiset, kukaan ei saa paeta kylästään tai kaupungistaan, vaan että pitää ihan vain odottaa siellä Jumalan rangaistusta ja miekkaa. On kai totta, että noin vahvassa uskossa oleva saa odottaa. Ei hän kuitenkaan saa tuomita niitä, jotka pakenevat. On kuin sanottaisiin että jos talo syttyy palamaan, kukaan ei saa rynnätä sieltä ulos eikä juosta pelastamaan muita. Onhan tulipalokin Jumalan rangaistus. Jos joku putoaisi syvään veteen, ei hänkään saisi uida maihin, vaan hänen pitäisi jäädä veteen ja ottaa vastaan Jumalan rangaistus. Toki voit niin tehdä. Tee sitten niin, mutta älä kiusaa Jumalaa. Anna kuitenkin toisten tehdä, mitä he voivat. Aivan samoin on, kun joku murtaa jalkansa, haavoittuu, tai saa pureman. Ei hänkään saa etsiä parantavaa hoitoa, vaan hänen pitää sanoa näin: ”Se on Jumalan rangaistus, ja kannan sen siihen asti, että se paranee itsestään.” Talven pakkanen on sekin Jumalan rangaistus ja siihen voi kuolla. Miksi juokset nuotion luo tai sisälle taloon? Ole vahva ja pysy pakkasessa, kunnes keli taas lämpenee. Samalla logiikalla ei saa olla apteekkeja, lääkkeitä eikä lääkäreitä. Kaikki sairaushan on Jumalan rangaistusta. Nälkä ja jano ovat nekin ankaria rangaistuksia ja kärsimyksiä. Miksi siis syöt ja juot etkä anna rangaistuksen painaa sinua siihen asti, kunnes se lakkaa itsestään? Lopulta tämä logiikka johtaa meidät siihen että luovumme Isä meidän –rukouksesta emmekä rukoile enää, että hän päästäisi meidät pahasta emmekä sano siihen aamenta, koska kaikenlainen paha on sekin Jumalan rangaistus. Emme saisi myöskään pyytää, ettemme joutuisi helvettiin emmekä saisi välttää sitä, koska sekin on Jumalan rangaistus. Mitä tästä kaikesta oikein seuraisi?

MILLOIN SIIS TULEE JÄÄDÄ JA MILLOIN SAA PAETA?

Kaikesta edellä sanotusta opimme tämän: Me rukoilemme pääsyä kaikenlaisesta pahasta. Yritämme myös varjella itseämme kaikin keinoin, mutta emme tee Jumalan sanaa vastaan, kuten olen yllä esittänyt. Jos Jumala haluaa pitää meidät onnettomuuden keskellä ja surmata meidät, silloin ei meidän varomisemme auta mitään. Jokaisen on siis ajateltava sydämessään seuraavasti.

Ensimmäisessä tapauksessa hänellä on velvollisuus jäädä kuolemanvaaraan ja palvella lähimmäistään. Uskokoon hän silloin itsensä Jumalan haltuun ja sanokoon: ”Herra, sinun kädessäsi minä olen. Sinä olet sitonut minut tälle paikalle. Tapahtukoon sinun tahtosi, sillä minä raukka olen sinun luomasi. Tällä paikalla sinä voit minut surmata tai pitää hengissä. On kuin olisin kiinni tulessa, vedessä, janossa tai muissa onnettomuuksissa.”

Jos hän on kuitenkin vapaa ja voi paeta, jättäköön hän taas itsensä Jumalan haltuun ja sanokoon: ”Herra Jumala, olen heikko ja pelkään. Siksi pakenen onnettomuutta ja teen kaiken mahdollisen varjellakseni itseäni. Olen silti sinun kädessäsi, sekä tässä että kaikissa muissakin minua kohtaavissa onnettomuuksissa. Tapahtukoon sinun tahtosi, sillä minun pakenemiseni ei auta tässä mitään, koska kaikkialla on pelkkää pahaa ja onnettomuutta. Saatana nimittäin raivoaa eikä nuku koskaan, sillä hän on ollut murhaaja alusta alkaen ja tuottaa siksi pelkkää murhaa ja onnettomuutta.

JOKAINEN ON SIDOTTU LÄHIMMÄISEENSÄ

Tällä tavoin tulee elää ja meidät on sidottu lähimmäiseemme kaikissa muissakin hätätilanteissa ja vaaroissa. Jos hänen talonsa palaa, rakkaus vaatii minua juoksemaan paikalle ja auttamaan häntä sammuttamaan sen. Jos kuitenkin paikalla on tarpeeksi ihmisiä sitä sammuttamassa, voin mennä kotiini tai jäädä auttamaan. Jos hän putoaa veteen tai kuiluun, en saa lähteä pois, vaan minun pitää juosta lujaa paikalle ja auttaa häntä. Jos paikalla on kuitenkin muita hoitamassa asiaa, minä olen vapaa. Jos näen lähimmäiseni nälissään ja janoissaan, en saa hylätä häntä, vaan minun pitää syöttää ja juottaa häntä välittämättä siitä, että tulen näin ehkä köyhäksi tai mitättömäksi. Se nimittäin joka ei tahdo auttaa toista ja seistä hänen rinnallaan muuten kuin vaarantamatta omaisuuttaan ja ruumistaan, ei koskaan tule auttamaan lähimmäistään. Hänhän laskeskelee aina, että hänelle itselleen voi koitua tappiota, vaaraa, vahinkoa tai menetystä. Eihän kukaan voi asua naapurinsa kanssa ilman että vaara uhkaa ruumista, vaimoa ja lapsia. Voihan olla, että tuli tai muu onnettomuus alkaa naapurin talosta ja tuhoaa hänen ruumiinsa, omaisuutensa, vaimonsa ja lapsensa ja kaiken mitä hänellä on. Joka ei toista auta vaan jättää lähimmäisensä hädässä oman onnensa nojaan ja pakenee hänen luotaan, on Jumalan edessä murhaaja, kuten pyhä Johannes sanoo kirjeessään: ”Jokainen, joka vihaa veljeään, on murhaaja” (1. Joh. 3:15), ja toisessa kohdassa: ”Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä?” (1. Joh. 3:17). Onhan yksi Jumalan Sodomalle syyksi lukema synti tämä, kuten hän sanoo profeetta Hesekielin kautta: ”Sinun sisaresi Sodoman synti oli julkea itsekkyys. Hän vietti tyttärineen yltäkylläistä ja huoletonta elämää, mutta kurjalle ja köyhälle hän ei avannut kättään” (Hes. 16:49). Kristuskin tuomitsee heidät viimeisenä päivänä murhaajina, kun hän sanoo heille: ”Minä olin sairaana ettekä käyneet minua katsomassa” (Matt. 25:43).  Näin tuomitaan kerran ne, jotka eivät käy katsomassa köyhiä ja sairaita eivätkä auta heitä. Miten ihmisen käy, kun toiset karkaavat hänen luotaan ja jättävät hänet makaamaan kuin koirat ja emakot? Ja miten käy niiden jotka vielä ottavat heidän omaisuutensa ja laittavat heidän osakseen kaikki vaivat, kuten nyt tyrannit tekevät köyhille ihmisille, jotka uskovat evankeliumin? Mutta annetaan heidän olla, he ovat tuomionsa saaneet.

Tilanne on hyvä siellä, missä kaupungissa tai maassa on virkavalta, joka pitää yllä erityisiä taloja ja sairaaloita. Niissä hoitajat hoitavat ja huolehtivat ihmisistä, ja niihin tuodaan kaikista kodeista sairaat. Esi-isämme ovat kai pyrkineet luostareilla, sairaaloilla ja parantoloilla siihen, ettei jokaisen asukkaan tarvitse pitää omassa talossaan sairaalaa. Tämä olisi hienoa, kiitettävää ja kristillistä. Silloin jokaisen tulee antaa näihin runsaasti omastaan ja varsinkin esivallan. Missä tällaisia laitoksia ei ole  – ja vain harvoilla seuduilla on – silloin meidän kaikkien täytyy totisesti olla toisillemme sairaalan ylläpitäjiä ja hoitajia. Muuten menetämme autuutemme ja Jumalan armon. Jumalan sana ja käsky nimittäin seisoo vahvana: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”, ja Matt. 7 sanoo: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” Missä siis kuolema ahdistaa, sinne meidän täytyy jäädä, jakaa mitä tarvitaan ja lohduttaa. Tämä koskee varsinkin niitä, joita meihin yhdistää jonkinlainen sidos, jota olen edellä kuvannut. Heitä emme voi jättää emmekä paeta heidän luotaan.

SAATANA KYLVÄÄ PELKOA

Meidän on ensiksikin oltava varmoja siitä, että Jumalan meille lähettämä koettelemus ei ole vain rangaistus synneistä. Hän myös koettelee meidän uskoamme ja rakkauttamme. Usko näkee ja kertoo, miten voimme olla tekemisissä Jumalan kanssa, rakkaus sen sijaan, miten voimme olla tekemisissä lähimmäisen kanssa. Tiedän kyllä hyvin, että pahat henget ovat tuoneet ruton ja muut vitsaukset ihmisten keskuuteen, kun ne myrkyttävät ilman ja puhaltavat pahaa ilmanalaa ja näin työntävät myrkkyä ihmisruumiiseen. Tällainen on kuitenkin samalla Jumalan sallimus ja hänen rangaistuksensa. Me alistumme siihen kärsivällisesti ja annamme elämämme lähimmäisen palvelukseen silloinkin, kun oma elämämme on vaarassa. Sanoohan pyhä Johannes ja opettaa näin: ”Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme. Samoin olemme me velvolliset panemaan henkemme alttiiksi veljiemme puolesta” (1. Joh. 3:16).

Joka siis kauhistuu ja järkyttyy sairaan takia, sen tulee rohkaistua, vahvistaa itseään ja lohduttautua. Hän saa olla varma, että juuri Saatana kylvää tuollaista kauhua, pelkoa ja murhetta hänen sydämeensä. Onhan Saatana niin katkeran häijy, ettei hän vain yritä lakkaamatta tappaa ja murhata meitä. Sen lisäksi hänen halunsa on järkyttää ja kauhistaa meitä kuolemaan asti niin että kuolemastamme tulee äärimmäisen katkera. Sitä ennen hän tekee elämästämme mahdollisimman paskamaista saadakseen, jos vain voi, meidät epäilemään Jumalaa ja kuolisimme vastoin tahtoamme ja valmistautumattomina. Hänen tarkoituksensa on, että kuolisimme pelossa ja murheessa kuin synkkänä päivänä, unohtaisimme ja hukkaisimme Kristuksen, joka on valomme ja elämämme ja jättäisimme lähimmäisemme hätään ja tekisimme näin syntiä Jumalaa ja ihmisiä vastaan. Tämä olisi hänen sydämensä halu.

Me kuitenkin tunnemme Saatanan pelitavan, eli hän levittää kauhua ja pelkoa. Siksi meidän on kiinnitettävä häntä uhmaten ja häntä ärsyttäen tähän kaikkeen mahdollisimman vähän huomiota ja rohkaistava itseämme. Me käännämme hänen kauhunsa häntä itseään vastaan ja itsestämme pois, varustaudumme kunnolla ja sanomme: ”Painu tiehesi, Saatana, ja vie samalla pois kauhusi. Koska tämä sinua ärsyttää, uhmaan sinua ja menen lähimmän sairaan luo ja autan häntä enkä välitä sinusta mitään. Kahdella asialla minä sinua vastustan. Ensiksi sillä, että tekoni on mieleen Jumalalle ja kaikille enkeleille, ja kun minä tämän teen, olen hänen tahtonsa ja halunsa mukaisesti Jumalan palveluksessa ja kuuliainen hänelle. Ja erityisesti tämä on aivan varmasti mieleen Jumalalle, koska tämä ärsyttää sinua niin kovasti ja koska vastustat tätä näin tiukasti. Minä tekisin tämän tosi mielelläni ja iloissani, jos se olisi mieleen vain yhdelle ainoalle enkelille, joka katsoisi minua ja olisi minun takiani iloinen. Nyt se kuitenkin on mieleen minun Herralleni Jeesukselle Kristukselle ja koko taivaalliselle sotajoukolle. Se on Isäni Jumalan tahto ja määräys. Mitä silloin minulle merkitsee sinun kauhistelusi? Pitäisikö sen estää tuollainen taivaallinen riemu ja Herrani ilo ja saada sinut ja kaikki perkeleesi helvetissä nauramaan minulle ja riekkuen pilkkaamaan minua ja juhlimaan takiani? Ehei, mitään et tällä aikaan saa! Kun Kristus on vuodattanut verensä minun tähteni ja mennyt minun puolestani kuolemaan, miksi en menisi hänen takiaan pieneen vaaraan ja säikkyisin oven takana vaanivaa pikkuruttoa? Sinä osaat pelotella, mutta Kristus osaa vahvistaa minua. Sinä pystyt tappamaan, mutta Kristus pystyy antamaan elämän. Jos sinun turpasi on täynnä myrkkyä, Kristuksella on siihen lääkkeet. Rakkaan Kristukseni ja hänen käskynsä, hyvät tekonsa ja lohdutuksensa merkitsevät sydämelleni paljon enemmän kuin sinä Saatana-reppana ja turhat kauhistelusi minun heikolle ruumiilleni. Sitä Jumala ei totisesti tahdo. Antaa heittää, Saatana! Tässä on Kristus ja minä olen hänen palvelijansa tässä työssäni, ja hän pitää siitä huolen. Aamen!”

JUMALA LOHDUTTAA AUTTAJIA

Toinen tärkeä asia on Jumalan vahvat lupaukset, joilla hän lohduttaa kärsivää auttajaa. Hän sanoo Psalmissa 41 (j. 1-3): ”Hyvä on sen osa, joka pitää huolta avuttomasta. Sitä ihmistä Herra auttaa hädän päivänä. Herra varjelee häntä, ja hän saa elää. Kaikki ylistävät hänen onneaan. Herra ei jätä häntä vihamiesten armoille. Herra tukee häntä, kun hän on sairas, ja nostaa hänet tautivuoteelta.”  Eikö tämä ole ihana ja mahtava Jumalan lupaus ja niitä on kasapäin niille, jotka tällä tavoin auttavat apua tarvitsevaa! Mitä voi kauhu tai huoli tällaiselle Jumalan lohdutukselle? Se on myös tiukkaa puhetta palveluksesta, jota teemme apua tarvitsevalle, emmekä saa tehdä vastoin tuollaisia Jumalan lupauksia ja varoituksia. Samoin Paavali sanoo: ”Oikeasta uskosta (KR 1938: jumalisuudesta) on hyötyä kaikkeen, sillä siihen liittyy lupaus sekä nykyisestä että tulevasta elämästä” (1. Tim. 4:8). Jumalisuus ei ole mitään muuta kuin Jumalan palvelemista ja Jumalan palveleminen tarkoittaa lähimmäisen palvelemista. Kokemuksenkin mukaan sairaita vakaassa uskossa palvelevat yleensä varjellaan onnettomuudelta. Vaikka he saisivatkin tartunnan, se ei vahingoita heitä. Psalmi (41:3) sanoo: ”Herra tukee häntä, kun hän on sairas, ja nostaa hänet tautivuoteelta.”

Joku kuitenkin voi hoitaa sairasta ahneudesta ja perinnön takia ja etsii tässä työssä omaa etuaan. Silloin ei ole ihme, että hän saa tartunnan ja sairastuu, menehtyy ja kuolee, ennen kuin hän saa talonsa tai perintönsä. Toinen tekee kuitenkin palvelutyötään näiden lohdullisten lupausten varassa ja voi toki ottaa työstään soveliaan palkan, jota hän tarvitsee; työmieshän on palkkansa ansainnut. Sellaisella taas on tässä suuri lohdutus, että hänestä pidetään huolta ja että Jumala on itse hänen hoitajansa ja vielä hänen lääkärinsä. Mikä hoitaja ja mikä lääkäri on tätä parempi! Mitä ovat kaikki lääkärit, apteekit ja hoitajat Jumalaan verrattuina? Eikö tämä rohkaise jokaista menemään sairaan luokse ja palvelemaan häntä, vaikka tämä olisi hiuksista alkaen koko ruumiiseen asti pelkkää paisetta ja ruttoa ja vaikka hänen täytyisi kantaa hartioillaan ulos sata ruttotautista? Mitä ovat kaikki rutot ja perkeleet verrattuina Jumalaan, joka tässä lupautuu ja sitoutuu olemaan hänen hoitajansa ja lääkärinsä. Voi sinua ja voi tätä säälittävää epäuskoa! Sinähän halveksit tällaista rikasta lohdutusta ja annat pienen patin ja mahdollisen vaaran merkitä sinulle enemmän kuin tuollaisten jumalallisten, varmojen ja luotettavien lupausten! Mitä se sinua auttaisi, jos paikalla olisivat kaikki lääkärit ja koko maailman pitäisi hoitaa sinua, mutta Jumala olisi poissa? Ja toisinpäin: Mitä sinua haittaa, vaikka koko maailma karkaisi luotasi eikä yksikään lääkäri jäisi luoksesi, mutta Jumala jäisi luoksesi ja antaisi nuo lupaukset? Etkö ymmärrä, että silloin monta tuhatta enkeliä ympäröi sinut ja pitävät sinusta huolen ja että voit tallata ruton jalkoihisi, kuten Psalmi 91:11-3 sanoo: ”Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet. ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen. Sinä poljet jalkoihisi leijonan ja kyyn, tallaat maahan jalopeuran ja lohikäärmeen.”

Siksi rakkaat ystävät, eipä olla niin jänishousuja, että hylkäämme vastuullamme olevat ja Saatanan pelossa pötkimme häpeällisesti pakoon. Silloin hän iloitsee ja pilkkaa meitä ja ilman muuta Jumala ja kaikki hänen enkelinsä ovat siitä pahoillaan ja harmissaan. Jos joku nimittäin halveksii tuollaisia ihania lupauksia ja Jumalan käskyä ja jättää omansa pulaan, hän on aivan varmasti syyllinen kaikkien Jumalan käskyjen rikkomiseen ja hänet tuomitaan murhaajana, kun hän on hylännyt lähimmäisensä.  Pelkään että silloin tuollaiset lupaukset luetaan päinvastaisessa merkityksessään ja niistä tulee julmia kirouksia, ja psalmi [41] puhuu silloin näitä ihmisiä vastaan: ”Onneton on sen osa, joka ei pidä huolta avuttomasta, vaan pakenee ja hylkää hänet.  Sitä ihmistä Herra ei auta hädän päivänä, vaan pakenee hänen luotaan ja hylkää hänet. Herra ei varjele häntä, eikä hän saa elää. Herra ei anna hänen menestyä, vaan jättää hänet vihamiesten armoille. Herra ei tue häntä, kun hän on sairas, eikä nosta häntä tautivuoteelta.”  Sillä mitalla nimittäin millä me mittaamme, meillekin mitataan. Ei tässä toisin käy. Kauhea tällaista on kuulla, vielä kauheampi odottaa, ja kaikkein kauheinta kokea. Kun Jumala vetää kätensä pois ja hylkää, mitä siitä muuta seuraa kuin pelkkää Perkelettä ja kaikkea pahaa? Mutta toisin ei voi käydä, jos ihminen vastoin Jumalan sanaa ja käskyä hylkää lähimmäisensä. Näin voi ihmisen varmasti käydä, ja siksi hänen on tehtävä tässä asiassa ihan aitoa parannusta

AUTTAISITKO KRISTUSTA?

Entä jos itse Kristus tai hänen äitinsä lepäisi nyt sairaana? Tiedän hyvin, että silloin jokainen olisi niin hurskas, että haluaisi palvella ja auttaa. Kyllä silloin jokainen tahtoisi olla huolettoman rohkea. Kukaan ei pakenisi vaan kaikki olisivat juosten paikalla. Eikä kuitenkaan suostuta kuuntelemaan, miten Herra itse sanoo: ”Kaiken, minkä olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle” (Matt. 25:40). Ja kun hän puhuu ensimmäisestä käskystä, hän sanoo: ”Toinen, tämän vertainen on tämä: Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi” (Matt. 22:39). Tässä kuulet, että käsky rakastaa lähimmäistä on samanarvoinen kuin ensimmäinen käsky, rakastaa Jumalaa. Mitä teet tai jätät tekemättä lähimmäisellesi, on sama kuin tehdä tai jättää tekemättä se Jumalalle.

Haluat siis palvella itse Kristusta ja hoitaa häntä. Hienoa! Tuossa on sairas lähimmäisesi. Mene hänen luokseen ja palvele häntä, ja löydät aivan varmasti Kristuksen hänessä, et tosin hänen persoonaansa mutta hänen sanansa. Jos et kuitenkaan halua etkä tahdo rakastaa lähimmäistäsi, niin usko minua: Vaikka kyse olisi itse Kristuksesta, tekisit saman ja jättäisit hänet makaamaan yksin vuoteellaan. Päässäsi surisee pelkkiä harhakuvia, jotka yrittävät hämärtää ja turhentaa ajatuksiasi. Tuumit, että palvelisit kyllä Kristusta, jos hän makaisi vuoteella. Tuo on pelkkää valetta. Joka palvelisi itse Kristusta, se palvelee myös lähimmäistään. Tämän sanon kehotukseksi ja lohdutukseksi estämään häpeällistä pakoon pötkimistä ja kauhistumista. Saatana ei saa panna meitä kiusaukseen ja toimimaan vastoin Jumalan sanaa ja käskyä, tekemään väärin lähimmäistämme kohtaan ja tekemään raskaasti syntiä poiketen tieltä vasemmalle.

TYHMÄNROHKEA USKO KIUSAA JUMALAA

Muutamat taas tekevät raskaasti syntiä poiketen tieltä oikealle. He ovat tyhmänrohkeita ja liian luottavaisia. He kiusaavat Jumalaa ja jättävät tekemättä kaiken varoakseen kuolemaa ja ruttoa. He halveksivat rohtojen ottamista eivätkä vältä kaupunkeja ja ihmisiä, joilla on rutto ja joissa sitä on esiintynyt. He hilluvat ympäriinsä ja laskevat leikkiä asiasta, haluavat näin osoittaa rohkeutensa ja sanovat: ”Tämä on Jumalan rangaistus. Jos hän haluaa varjella meitä, kaikki sujuu hyvin ilman lääkettä ja meidän työtämme.” Tämä ei ole Jumalaan luottamista vaan Jumalan kiusaamista. Jumala on nimittäin luonut lääkkeen ja antanut meille järjen. Sen mukaisesti meidän on pidettävä huolta ruumiistamme ja vaalittava sitä niin, että se on terve ja elossa. Jos joku ei turvaudu järkeensä ja lääkkeisiin vaikka voisi lähimmäistään vahingoittamatta niin tehdä, hän tekee ruumiilleen vahinkoa. Varokoon, ettei Jumalakin vain pidä häntä itsemurhaajana. Samalla logiikalla ihminen voisi lopettaa syömisen ja juomisen, pukeutumisen ja sisällä asumisen ja julistaa rinta rottingilla vahvaa uskoaan: ”Jos Jumala haluaa varjella minut nälältä ja kylmältä, hän kyllä tekee sen ilman ruokaa ja vaatteita!” Tämähän olisi silkkaa itsemurhaa. Vielä häpeällisempää on, jos ihminen laiminlyö oman ruumiillisen terveytensä eikä viitsi suojata sitä rutolta parhaan kykynsä mukaan, vaan vielä tartuttaa ja myrkyttää muitakin, jotka olisivat säilyneet hengissä, jos hän olisi pitänyt huolta terveydestään kuten täytyy. Tuommoinen ihminen on Jumalalle vastuussa lähimmäisensä kuolemasta ja on ihan moninkertainen murhaaja. Toden totta, tuommoiset tyypit toimivat kuin jos talo olisi tulessa keskellä kaupunkia eikä ketään kiinnosta sammuttaa tulipaloa. Päinvastoin, he raivaavat liekeille tilaa niin että koko kaupunki on kohta liekkien vallassa ja sanovat, että ”jos Jumala niin tahtoo, hän kyllä voi pelastaa kaupungin ilman vettä ja sammutustöitä.”

OHJEITA KARANTEENIIN JA HOITOON

Rakkaat ystävät, ei näin. Tämä ei ole oikeaa toimintaa. Syökää rohtoja. Nauttikaa sellaisia lääkkeitä, joista on apua. Savustakaa puhtaaksi talonne, pihanne ja katunne. Karttakaa ihmisiä ja sellaisia julkisia paikkoja, missä lähimmäisenne ei teitä tarvitse tai on parhaillaan toipumassa sairaudesta. Toimikaa kuin ihminen, joka haluaa sammuttaa kaupungissa riehuvan tulipalon. Onhan tämä ruttoepidemiakin eräänlainen tulipalo: puun ja olkien sijaan se vain tuhoaa elämän ja terveyden. Sinun pitääkin ajatella näin: ”No niin, Jumala on sallinut nyt vihollisen lähettää keskuuteemme myrkkyä ja vaarallisia eritteitä. Nytpä minä siis pyydän, että Jumala armollisesti suojelisi meitä. Sen jälkeen savustan asuintilat puhtaaksi, tuuletan, jaan lääkkeitä ja otan niitä itsekin. Vältän paikkoja ja ihmisjoukkoja, jos minua ei niissä tarvita, jotten aseta itseäni vaaraan ja siten tartuta ja sairastuta muitakin ja jotta en aiheuttaisi piittaamattomuudellani muiden ihmisten kuolemaa. Jos taas Jumala haluaa ottaa minut täältä, hän kyllä varmasti minut löytää. Minä puolestani olen tehnyt sen minkä hän on antanut minun tehtäväkseni, enkä ole syyllinen omaan kuolemaani tai toisten kuolemaan. Mutta jos lähimmäiseni tarvitsee minua, silloin en vältä mitään tilaa enkä ketään ihmistä, vaan menen rohkeasti kuten yllä sanoin.” Kas niin! Tällaista on Jumalaa pelkäävä usko, sillä se ei ole tyhmänrohkeaa, julkeaa eikä kiusaa Jumalaa.

Edelleen, jos joku on saanut taudin ja on toipumassa siitä, hänen pitää pysyä kaukana muista eikä sallia kenenkään tulla lähelleen, ellei se ole aivan välttämätöntä. Vaikka sairasta tulee auttaa hänen ollessaan hädänalaisessa tilassa, kuten sanoin, myös sairastuneen tulee toivuttuaan toimia muita kohtaan niin, etteivät muut joudu vaaraan hänen takiaan eikä kukaan sen takia kuole. ”Vaarat kaatavat sen, joka niitä rakastaa,” sanoo Sirak (Sir. 3:26). Kuolleisuus ei kohoa kohtuuttoman suureksi, jos kaupungin asukkaat yrittävät torjua tartuntaa parhaan kykynsä mukaan. On osoitettava päättäväisyyttä silloin, kun lähimmäisen hätä sitä vaatii ja varovaisuutta silloin, kun hätätilaa ei ole. Mutta jos jotkut ovat ylen määrin paniikissa ja hylkäävät lähimmäisensä heidän hädässään, ja toiset taas niin typeriä, etteivät mitenkään hidasta vaan kiihdyttävät taudin leviämistä, silloin on Perkeleellä hyvin pullat uunissa ja monet kuolevat. Kummassakin tapauksessa loukataan raskaasti Jumalaa ja ihmisiä. Jälkimmäisessä Jumalaa kiusataan, edellisessä ihmiset jätetään oman onnensa nojaan.

Ja niin sitten Perkele lähtee niiden perään, jotka juoksevat pakoon ja saa saaliikseen sen, joka joutuu jäämään, niin ettei kukaan pääse hänen kynsistään.

EPIDEMIAN AIKANA JOISTAKIN IHMISISTÄ TULEE TÄYSIÄ PERKELEITÄ

Sitten on ihmisiä, jotka ovat vielä tätäkin katalampia. He salaavat oman tartuntansa ja kulkevat ihmisten parissa uskoen, että jos pystyvät tartuttamaan ja myrkyttämään muita, he pääsevät itse sairaudesta eroon ja tulevat terveiksi. Tällä perusteella he sitten painuvat kadulle ja toisten koteihin saadakseen sälytettyä tautinsa toisten ihmisten lasten ja palvelijoiden niskaan ja pelastaakseen oman nahkansa. Minä ajattelen, että tällainen on itse Perkeleen tekosia. Näin hän iskee käpälänsä tähän juttuun kääntääkseen maailman kohtaloa ja saadakseen aikaan kaikkea tällaista.

Lisäksi olen kuullut joidenkin ihmisten olevan niinkin uskomattoman pahansuopia, että he kulkevat ihmisten parissa ja tunkevat toisten koteihin, koska heitä harmittaa, että rutto ei ole vielä levinnyt kaikkialle ja haluavat näin kuljettaa sen ihan joka paikkaan. Aivan kuin kyseessä olisi jokin kepponen niin kuin silloin kun piloillaan kylvetään lutikoita vällyihin tai tuodaan kärpäsiä toisten olohuoneisiin. En tiedä pitäisikö minun edes uskoa tällaisiin tarinoihin, mutta jos ne ovat totta, en enää ole varma olemmeko me saksalaiset enää edes ihmisiä vai täysiä perkeleitä. Onhan se niin, että keskuudessamme on määrättömästi raakoja ja häijyjä ihmisiä. Eihän Perkelekään pidä vapaapäiviä. Minun neuvoni on, että jos tuollaisia tyyppejä löytyy, tuomareiden pitää tarttua heitä tukasta ja luovuttaa suorinta tietä veli pyövelin hoteisiin. Hehän ovat silkkoja kylmäverisiä murhaajia ja ilkeitä pirulaisia. Tuonkaltaiset ihmiset ovat kaupungissa vapaalla jalalla olevia salamurhaajia. Aivan kuin salamurhaajat, jotka työntävät veitsensä milloin kehenkin teeskennellen viattomia, niin nuokin tartuttavat milloin lapsen, milloin äidin ja ovat kuin eivät olisi tehneet yhtään mitään. Sitten he jatkavat menoaan naureskellen ikään kuin olisivat saaneet jotain hienoa aikaan. Minusta olisi kyllä parempi asua villipetojen naapurina kuin tuollaisten murhaajien läheisyydessä. En tiedä edes, miten tuollaisille ihmisille voi saarnata. He eivät piittaa mistään. Vetoan viranomaisia ottamaan tällaiset tapaukset vastuulleen ja luovuttamaan tuommoiset ihmiset pyövelien autettavaksi ja puntaroitaviksi. Eivät he enää lääkäreitä tarvitse.

MITEN KUOLEMAAN ON VALMISTAUDUTTAVA?

Itse Jumala on Vanhassa testamentissa käskenyt, että spitaaliset on suljettava yhteisöstä ja heidän tulee asua kaupungin ulkopuolella, jotta niin vältyttäisiin saastumiselta. Sitä suurempi syy meillä on toimia samoin tämän vaarallisen saastan kanssa. Jos joku saa tartunnan, hänen pitää välittömästi eristäytyä ihmisistä tai sallia muiden eristää hänet sekä ottaa vastaan lääkkeiden suoma apu. Häntä on silloin autettava eikä häntä saa jättää ahdinkoon, kuten olen edellä tehnyt kyllin selväksi. Siten myrkky ajan kuluessa haihtuu. Tämä ei hyödytä vain yhtä ihmistä, vaan koko yhteisöä, joka olisi voinut myrkyttyä kokonaan, mikäli sairauden olisi annettu riehua ja sairastunut laskettu muiden pariin. Täällä Wittenbergissä rutto on nyt saanut alkunsa juuri saastasta, sillä ilma on, Jumalan kiitos, yhä raikasta ja puhdasta. Mutta jotkut ovat saaneet tartunnan pelkästään muutamien tyhmänrohkeuden ja leväperäisyyden vuoksi. Perkele huvittelee nähdessään pakokauhun, jota hän joukkoomme kylvää. Torjukoon Jumala hänet, aamen.

Tässä oli meidän käsityksemme ja mielipiteemme, kun on kyse kuoleman pakenemisesta. Jos te ajattelette toisin, Jumala ilmoittakoon, miten asia on, aamen. Mutta koska tästä kirjeestä otetaan painos ja sitä luetaan meilläkin, katson hyväksi liittää oheen pienen opetuksen, miten sielua on hoidettava ja sitä vahvistettava kuoleman osuessa kohdalle. Tätä olemme suullisesti opettaneet saarnastuolista ja opetamme yhä päivittäin, jotta täyttäisimme virkamme velvollisuudet. Meidäthän on kutsuttu sielunhoitajiksi.

Ensin ihmisiä on kehotettava menemään kirkkoon kuulemaan saarnaa, jotta he oppisivat Jumalan sanasta, kuinka on elettävä ja kuoltava. On pantava merkille, että ne, jotka ovat eläessään röyhkeitä ja jumalattomia ja halveksivat Jumalan sanaa, joutavat sairaudessaankin maata itsekseen, elleivät sitten osoita katumustaan ja parannustaan mitä vakavimmin itkulla ja kyynelillä. Emme tahdo ojentaa sakramenttia sellaiselle, joka haluaa elää kuten pakana tai koira eikä osoita minkäänlaista katumusta. Emme lue häntä kristittyjen joukkoon, vaan hän kuolkoon, kuten on elänytkin, ja huolehtikoon itsestään. Meidän ei kuulu heittää helmiä sioille eikä pyhää koirille. Valitettavasti on paljon karkeaa, paatunutta sakkia, joka ei huoli sielustaan sen enempää eläessään kuin kuollessaankaan, vaan käy kuolemaan yhtä ajattelemattomana kuin jokin pölkky.

Toiseksi. Jokaisen olisi huolehdittava ajoissa asioistaan ja valmistauduttava kuolemaan ripittäytymällä ja vastaanottamalla sakramentin joka tai joka toinen viikko. Riidat sovittakoon lähimmäisten kanssa ja testamentti laadittakoon, niin että jos Herra kolkuttaa ennen kuin kirkkoherra tai kappalainen ehtii paikalle, sielua ei ole kuitenkaan lyöty laimin, vaan se on uskottu Jumalan haltuun. Eihän ole mahdollistakaan suuren kuolleisuuden aikana, että käytettävissä olevat kaksi tai kolme sielunhoitajaa ehtisivät kaikkien luokse ja alusta alkaen opettaisivat jokaiselle asiat, jotka kristityn on tiedettävä kuoleman hädässä. Se, joka tahtoo olla huoleton ja välinpitämätön, tehköön tilin itsestään. Oma syynsä, kun hänen puolestaan ei voida rukoilla eikä häntä varten pitää yksityistä saarnastuolia ja alttaria. Hän on halveksinut yhteistä saarnastuolia ja alttaria, joiden ääreen Jumala häntä kutsui ja vaati.

Kolmanneksi. Kun kappalaista tai sielunhoitajaa kaivataan, hänet kutsuttakoon puhuttelemaan sairasta ajoissa ja sairauden alkuvaiheessa, ennen kuin se saa yliotteen, ja sairas on vielä tajuissaan ja ymmärrys toimii. Sanon tämän siksi, että jotkut ovat niin huolimattomia, että he eivät esitä kutsua ennen kuin vasta sitten, kun sielu on jo kielen päällä tuloillaan, eikä sairas kykene enää puhumaan, tuskin järkevästi ajattelemaankaan. Sitten he pyytävät: ”Rakas herra, sanokaa hänelle tärkein jne.” Mutta ajoissa, sairauden alkaessa, he eivät toivo sielunhoitajan tuloa, vaan puhuvat tähän tapaan: ”Voi, ei ole hätää. Toivottavasti paranet.” Miten hurskaan pastorin olisi tällaisten ihmisten kanssa meneteltävä, kun eivät huolehdi sen paremmin ruumiistaan kuin sielustaankaan? He elävät ja kuolevat kuten karja. Viimeisellä silmänräpäyksellä heille pitäisi kertoa evankeliumi ja antaa sakramentti, niin kuin he ovat paaviuden aikana oppineet, kun kukaan ei kysynyt, uskovatko he tai tuntevatko evankeliumin, vaan sakramentti työnnettiin heidän kurkkuunsa kuin johonkin leipäsäkkiin. Ei näin. Kun joku ei kykene puhumaan tai antamaan merkkiä (varsinkin sellainen, joka on tieten tahtoen lainlyönyt asiaa), että uskoo evankeliumin ja sakramentin sekä ymmärtää ja tahtoo sen, hänelle emme halua lainkaan ojentaa sitä, sillä meitä on käsketty antamaan pyhä sakramentti uskoville eikä epäuskoisille, siis sellaisille, jotka voivat ilmaista ja tunnustaa uskonsa. Muut menkööt oman uskonsa mukaan. Me olemme syyttömiä koska vika ei ole saarnassa, opetuksessa, kehotuksessa, lohdutuksessa, vierailussa sairaan luona eikä muussakaan viranhoidossamme tai palveluksessamme.

Tässä lyhyesti opetus, jota annamme omillemme. En ole kirjoittanut tätä teitä breslaulaisia varten, sillä Kristus on luonanne ja hän voi kyllä ilman meidän panostamme antaa omalla voitelullaan teille runsasta opetusta kaikesta, mikä on tarpeen. Hänelle olkoon ylistys ja kunnia yhdessä Jumalan Isän ja Pyhän Hengen kanssa ikuisesti, aamen.

LOPUKSI

Lopuksi kuitenkin kehotamme ja pyydämme teitä Kristuksen tähden, että yhdessä meidän kanssamme Jumalaa rukoillen ja opetuksin autatte taistelemaan surkeasta Saatanasta lähtöisin olevaa todellista hengellistä ruttoa vastaan, jolla se myrkyttää ja tartuttaa maailmaa. Välikappaleena ovat erityisesti sakramentin pilkkaajat, mutta heidän lisäkseen on noussut monia muitakin joukkioita. Saatana on raivoissaan ja tuntee kuka ties Kristuksen päivän olevan käsillä ja siksi riehuu niin hurjasti ja haluaa riistää meiltä Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen omilla hengellisyyksillään. Paavin aikana Saatana oli pelkkää lihaa, niin että munkin kaapukin muka oli jotakin hengellistä. Nyt hän haluaa olla pelkkää henkeä, niin ettei Kristuksen ruumis ja sanakaan olisi mitään. He ovat kauan sitten vastanneet kirjaseeni, mutta ihmettelen, ettei vastaus ole tähän päivään mennessä saapunut tänne Wittenbergiin. Aion, jos Jumala suo, vastata vielä kerran siihen ja sen jälkeen antaa heidän mennä menojaan. Näenhän, miten he käyvät vain kiukkuisemmiksi siitä ja ovat kuin lutikka, joka haisee jo itsessäänkin, mutta liiskattuna haisee vielä kamalammin. Toivon kirjoittaneeni kirjasessani kyllin niitä varten, jotka pelastuvat, niin että Jumalalle kiitokseksi monet tempaistaan sen avulla heidän lohikäärmeeltään ja vielä useampia vahvistettaisiin ja lujitettaisiin totuuteen. Herramme ja Vapahtajamme Kristus säilyttäköön teidät kaikki puhtaassa uskossa ja hehkuvassa rakkaudessa tahrattomina ja moitteettomina tulemisensa päivään. Niin myös kaikki meidät.

Aamen. Rukoilkaa minun syntisraukan puolesta.