Riittävän hyvä äiti

Hanna-Kaisa Simojoki on helsinkiläinen yhteiskuntatieteilijä, vaimo ja äiti. Simojoki on ollut puolisonsa työn vuoksi ”toiminnallinen yksinhuoltaja”. Äitiydessä antoisinta on seurata omien lasten kasvua. 

-Leikkipuistoissa seisoskelu on ollut kyllä vanhemmuuden inhokkiasioita, Hanna-Kaisa Simojoki nauraa hyytävässä tuulessa Helsingin Kaisaniemen puiston kiipeilytelineiden lomassa. Kuvaaja Mikael Rydenfelt kiipeää telineiden päälle ottamaan kuvia jokaiselle vanhemmalle tutussa miljöössä.

Tuo seisoskelu on tuttua myös Simojoelle: hän on viiden lapsen äiti. Simojokien lapset ovat iältään kuuden ja seitsemäntoista vuoden välillä. Koulutukseltaan Hanna-Kaisa on yhteiskuntatieteilijä. Simojoki pyörittää yritystä, toimii erilaisissa järjestöissä ja elää ”täyttä, mutta mielekästä” työelämää.

Simojokien perheen arki poikkeaa monesta muusta, sillä perheen isä, Hanna-Kaisan puoliso Martti, tekee työtä, jossa joutuu olemaan paljon poissa. Tällä hetkellä hän työskentelee merentutkimusaluksella ja on viidestä kymmeneen päivää kerrallaan työmatkalla.

– Martilla on ollut tämä työpaikka viimeisen vuoden ajan. Aikaisemmin hän oli töissä Tukholmassa, ennen sitä taas valtameriliikenteessä kymmentä viikkoa kerrallaan pois. Se on määritellyt meidän perheemme elämää tosi paljon, Simojoki kertoo.

Kun perheen keskimmäinen lapsi oli pieni, Simojoen puoliso oli jopa 330 päivää vuodesta pois kotoa. Hanna-Kaisa kutsui itseään ”toiminnalliseksi yksinhuoltajaksi”.

– Mieheni työjaksot ovat eri mittaisia. Hän on pitkiä aikoja pois, mutta myös pitempiä pätkiä välissä kotona: jopa useamman kuukauden putkeen. Totta kai tällainen järjestely on rankkaa, enkä voi sanoa, että suosittelisin tätä kellekään. Mutta toisaalta meillä on niin moni asia niin hyvin. En ajattele, että onpa meillä ollut kamalaa, Simojoki pohtii.

Parisuhteen pitkät välimatkat eivät ole asiana Simojoen pariskunnalle uusi.

– Tämä on ollut meillä aina näin, siitä asti, kun minä ja Martti aloimme seurustella. Tiesin kyllä mihin lähden, Hanna-Kaisa myöntää. Hyviäkin puolia järjestelystä löytyy:

– Avioliitto pysyy tuoreena. Yhdessäoloa osaa arvostaa, kun olemme erossa paljon.

Eikö sitten ole vaikeaa sopeutua alati muuttuvaan tilanteeseen?

– Ei ole koskaan ollut vaikeaa sopeutua siihen, että mieheni on kotona. Mieheni työkaverien puolisot ovat kyllä sanoneet, että on joskus hankalaa, kun omat rutiinit menevät koko ajan sekaisin. Itse en ole kokenut ikinä hankalaksi puolison palaamista kotiin. Tämä on meidän yhteinen koti ja perhe.

Äitiys on tehtävä, ei identiteetti

Hanna-Kaisa Simojoen puoliso on ollut työmatkoilla myös suurimman osan äitienpäivistä.

– Äitienpäivät ovat olleet vähän ankeita, Simojoki tunnustaa.

– Muihin juhliin liittyy monenlaisia traditioita kirkossa käymisestä lähtien, eivätkä ne ole yleensä tuntuneet pahoilta, vaikka Martti olisi ollut pois. Äitienpäivä on ollut itselleni välillä vaikea. Varsinkin, kun lapset olivat pieniä, eivätkä oikein ymmärtäneet, millainen päivä on kyseessä.

Tänä vuonna Simojoen mies on kotona, mutta Hanna-Kaisa ei silti odota kakkua sänkyyn.

– En tarvitse mitään erityistä. Tärkeintä on olla yhdessä.

Äitienpäivä ei ole Simojoelle juhlista olennaisin: vaikka äitiys on Simojoen tärkein tehtävä, hän ei halua määrittää itseään sen kautta.

– En halua määritellä itseäni oikeastaan minkään asian kautta. Olen oma persoonani, tällainen ihminen mikä olen, ja sen lisäksi minulla on monta eri roolia.

– Syyllisyys siitä, millainen vanhempi pitäisi olla, ei tee hyvää. Olen äitinä riittävän hyvä. Asiat voi tehdä monella tapaa. Minun tapani olla vanhempi on minun näköiseni ja meidän perheellemme sopiva, Simojoki pohtii.

Vastuuta tai päätösvaltaa ei voi Simojoesta ulkoistaa kasvatusalan asiantuntijoille, vaan jokaisen pitää uskaltaa olla vanhempi omalla persoonallaan.

– Haluan kannustaa siihen: olemaan hyvillä mielin itsenäinen oman perheensä kanssa.

Logistiikkaa ja politiikkaa

Monen ikäiselle lapselle joutuu olemaan monenlainen vanhempi samaan aikaan. Vuosien varrella äitiyden tärkeät asiat ovat osittain muuttuneet. Tällä hetkellä Simojoen äitiyteen kuuluu logistiikkaa, kasvatusta ja kaikenlaista siltä väliltä.

– Lasten kasvaessa vastaan tulee erilaisia haasteita. Olen aina pyrkinyt siihen, että osoitan olevani kiinnostunut lapsistani ja heidän asioistaan. Mitä lapsille syötetään, milloin heitä laitetaan nukkumaan, ja muut sen tyyppiset käytännön asiat taas ovat niitä, jotka ovat vaihdelleet vuosien varrella. Se on todella luonnollista: teini ja pieni lapsi toimivat eri tavoin, Simojoki kuvailee.

Käytännössä Simojoki näyttää kiinnostustaan kysymällä, missä hänen lapsensa ovat ja kenen kanssa.

– He eivät ihan aina sitä osaa itse arvostaa, Simojoki nauraa.

– Kysyn lapsiltani, mitä heille kuuluu, ja kuuntelen mitä he vastaavat. Lapseni ovat aika suorapuheisia, eikä yleensä ole vaikeaa tulkita, mitä he tarkoittavat. ”Äiti mikä on sun mp”, teinini kysyvät kaiken maailman asioista.

Yhteiskunnalliset aiheet ja politiikka ovat Simojoen ja hänen vanhimpien lastensa yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Menneen kevään vaalikausi oli Simojokien kotona kuuma keskustelunaihe.

– Toisaalta kaikki minun kiinnostukseni kohteet, kuten talous, eivät uppoa lapsiini, Simojoki naurahtaa.

– Syyllisyys siitä, millainen vanhempi pitäisi olla, ei tee hyvää. Olen äitinä riittävän hyvä, Hanna-Kaisa Simojoki sanoo.

Kasvamisen seuraajana

Simojoki ei yritä ajatella jokaista lastaan saman muotin kautta, vaan näkee, että jokaisella lapsella on oma persoona pienestä saakka.

– On huikeaa huomata, että piirteet säilyvät, kun lapsi kasvaa. On myös eri lailla mielenkiintoista olla äiti isommille. Se ei ole pelkästään sitä käsityötä ja hoivaamista, mitä pienten kanssa oleminen.

Vanhimpien lastensa kanssa Simojoki joutuu välillä toteamaan, että hänellä ei ole kykyjä muuttaa hankalaa asiaa, jonka hänen lapsensa kohtaa.

– Juttelemme siitä, ja joko lapsi itse joutuu sitä työstämään – tai sitten kyseessä on esimerkiksi ilmastonmuutos, jota ei kukaan yksin voi muuttaa, Simojoki nauraa.

– Olen kiitollinen siitä, että juttelemme. Lapsillani on voimakas oikeudentunto, ja heille on jäänyt pienestä sellainen ajatus, että äiti fiksaa. Se tuntuu kauhean kivalta, vaikka välillä en tosiaan pystykään asiaa ratkaisemaan.

– Äitinä olossa parasta on, että minulla on osana perhettäni viisi erilaista, hienoa persoonaa. He eivät ole vain minun lapsiani vaan myös yksilöitä, Simojoki tuumii.

– En voi omistaa heitä tai pakottaa olemaan mitään mieltä.

Vanhemmuuden hienoinpiin asioihin Simojoesta kuuluu myös se, että hän on saanut vanhempana luoda perheensä toimintatavat.

– Ne ovat matkan varrella muuttuneet, mutta ne ovat meidän perheyksikkömme omat.

Rankinta äitiydessä on pienten lasten kanssa olemisen kokonaisvaltaisuus.

– Heidän tarpeensa ja intensiivisyytensä ovat välillä sosiaalisesti uuvuttavia.

Joka sunnuntai kirkkoon

Simojoet kävivät lapsiperheenä joka sunnuntai kirkossa, vaikka se välillä oli Hanna-Kaisan mukaan ”järkyttävän vaikeaa”.

– Heräsimme kello kuudelta ehtiäksemme yhdeksitoista messuun, ja silti tuli usein kiire.

Perheen asuessa Ruotsissa kirkko oli reilun sadan kilometrin päässä, ja Simojoki lähti sinne yksin pienten lasten kanssa. Vaikka hänen aikansa perillä messussa kului lopulta vaihtaessa vaippaa, hän koki silti, että messuun meneminen oli tärkeää sekä itselle että lapsille.

– Olen kiitollinen siitä, että kävimme messussa viikoittain.

Kristillisen kasvatuksen siirtymisen käytäntöön näkee vanhimpien lapsien kohdalla jo nyt.

– Vanhimmista lapsistani huomaa, että heille syntyi luonnollinen tapa käydä messussa. He ovat hyvin oma-aloitteisia ja aktiivisesti mukana nuoressa seurakunnassa, Simojoki kiittää.

– Esikoiseni sanoi rippikoulunsa jälkeen, että hän ottaa nyt itse vastuun hengellisestä elämästään, ja niinhän se on. Ajattelen, että lasteni kristillisyys ei nimenomaan ole omaa ansiotamme, vaan enemmänkin meistä huolimatta on saanut käydä niin, Simojoki muotoilee.

Tasapainoiset ja pärjäävät lapset ovat Hanna-Kaisa Simojoelle myönteinen palaute. Vaikka hän ei pidä asioita yksin omana ansionaan, hän osaa silti olla vanhemmuutensa tuloksista iloinen. Tulevaisuudessa häämöttävä lasten omilleen lähteminen ei ole Simojoesta haikeaa, vaan luonnollista.

– Aikansa kutakin. On kiva pitää lapsia kotona, mutta aikuistuminen on mahtavaa.

Simojokien perheen arki on pian muuttumassa, kun Hanna-Kaisan puoliso aloittaa uudessa työpaikassa – tällä kertaa Helsingissä.

– Mieheni kotiin palaamiselle on isot odotukset. Toivon kovasti, että mieheni on enemmän kotona, ja hän tietysti itsekin toivoo. Nykyisenkään vuoden aikana hän ei ole ollut pitkiä aikoja poissa, ja olen huomannut, että se on kuormittanut minua vähemmän.

– On hassua ajatella, että voimme mennä vaikka yhdessä metrolla töihin. Se on jännittävääkin, mutta ennen kaikkea tosi positiivista, Simojoki hymyilee.

Teksti julkaistu Sanansaattajassa 9/19.