Pommisuojasta piispaksi  

Seppo Häkkisen mukaan Sley tarvitsee kirkkoa ja kirkko Sleytä. Hän katsoo, että hengellisesti sekavassa ajassa Evankeliumiyhdistyksen tehtävä on pitää esillä luterilaisen uskon ydinasioita.

Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen jäi eläkkeelle 1.9. Hän ehti olla virassa 14 vuotta ja seitsemän kuukautta.

– Piispan virkaa ei voi verrata normaaliin työhön. Tämä on ollut elämäntapa, Häkkinen kuvailee työhuoneessaan elokuussa, kun piispan viran tunnuksia eli ristiä, kaapua, hiippaa ja sauvaa ei ole vielä luovutettu seuraajalle.

Haastatteluhetkellä Häkkinen odottaa vapautumista vastuusta. Hän vaikuttaa huojentuneelta.  

– On ollut rikasta, mutta myös raskasta.

Eläkkeelle jäämiseen ei liity haikeutta, ainakaan vielä.

– Hoidan monia asioita viimeistä kertaa. Pikkuhiljaa alan tajuta, että tämä loppuu.

Häkkisen kirkollinen ura alkoi Lappeenrannan Lauritsalan seurakunnan kirkkoherranviraston pommisuojassa 1960-luvun puolivälissä.

Siellä toimi poikakerho, jossa Häkkinen kävi, ja jota hän vähän vanhempana johti. Herätysliiketaustaa Häkkisellä ei ole, mutta vanhempien suhtautuminen liikkeisiin oli myönteinen.

– Olen imenyt heidän asenteensa, Häkkinen kertoo.

Hänet vihittiin papiksi vuonna 1983, ja hän toimi koko 40-vuotisen pappisuransa Mikkelin hiippakunnassa. Ensin Häkkinen oli Imatralla seurakuntapappina ja sitten Heinolassa. Hän työskenteli myös seitsemän vuotta kirkkohallituksessa kirkkoneuvoksena.

– Imatran-vuosien aikana 1983–87 opin tuntemaan evankelista liikettä ja sen ihmisiä. Etelä-Karjalassa on vahvaa evankelisuutta edelleenkin. Se näkyy esimerkiksi Vuoksenniskan rukoushuoneen toiminnassa.

– Heinolassa vastuulleni kuului nuorisotyö, ja Maata näkyvissä -festarit tulivat tutuksi. Ja kirkkoneuvoksen tehtävissä toiminnallisen osaston johtajana tehtäviini kuului järjestöyhteistyö. Sekin ajanjakso vahvisti yhteyksiäni herätysliikkeisiin ja niiden johtoon, Häkkinen luettelee.

Piispan viran aikana hän pyrki Helsinkiin tullessaan tapaamaan Sleyn johtajia.

– Jotta säilyi tuntuma, missä mennään, puolin ja toisin.

Festareiden puolustaja

Häkkinen on halunnut vaalia sitä, että kirkon herätysliikkeet olisivat jatkossakin osa kirkkoa. 

– Niitä ei pidä panna vastakkain kirkon tai paikallisseurakuntien kanssa.

Piispa viittaa muun muassa vuoden 2018 tapahtumiin, kun tuore arkkipiispa kielsi ehtoollisenvieton Maata näkyvissä -festareilla. Taustalla oli virkakysymys, jossa Sley pitäytyy siihen, että pappisvirka kuuluu miehelle. 

– Se hengellinen opetus, joka Maata näkyvissä -festareilla nuorille annetaan, on tällaisena aikana tärkeää. Raamattuopetus ja kaikki muukin. En näe, että boikottimeiningillä rakennettaisiin kirkkoa ja ihmisten hengellistä elämää, Häkkinen sanoo.

Vuonna 2015 hän teki piispainkokoukselle aloitteen, jonka myötä laadittiin selvitys jumalanpalvelusyhteisöjen merkityksestä kirkon työssä. Kyse oli siitä, saavatko herätysliikejärjestöt viettää messuja seurakunnissa omaehtoisesti.

Aloite poiki piispojen yhteisen suosituksen, jonka mukaan ”seurakunnat voivat rohkeasti edelleen kehittää yhteistyötä eri yhteisöjen kanssa, koska yhteistyö rakentaa seurakunnan hengellistä elämää ja tukee kirkon perustehtävän toteuttamista. ”

Ja: ”Jumalanpalvelusyhteisöjen erilaisille teologisille painotuksille tulee antaa tilaa jumalanpalveluselämässä ja kirkollisessa toiminnassa. Tarkoitus on mahdollistaa jumalanpalvelusyhteisöjen toiminta kirkon sisällä, jolloin ne sitouttavat ihmisiä kirkkoon ja rakentavat sitä. Seurakuntia kannustetaan toivottamaan uudet jumalanpalvelusyhteisöt tervetulleiksi.”

Piispojen mukaan oli myös oleellista, ettei ketään syrjitä sukupuolen, vakaumuksen tai virkanäkemyksen vuoksi.

Häkkinen sanoo nyt, että kyseinen suositus ei lopulta auttanut herätysliikejärjestöjä.

– Siinä todettiin, että seurakuntien olisi hyvä tehdä sopimukset jumalanpalvelusyhteisöjen kanssa ja niin edelleen. Mutta sitten kun tätä alettiin soveltamaan, selvityksestä tuli dokumentti, jolla haluttiin panna jumalanpalvelusyhteisöt järjestykseen.

– Intentioni oli nähdä messuyhteisöt osana seurakunnan elämää, mutta selvityksestä tulikin kontrollin väline, Häkkinen puntaroi.

– Minusta kannattaisi vielä katsoa uusiksi jumalanpalvelusyhteisöjen mahdollisuudet. Siellä olisi sitten herätysliikkeiden muodostamia yhteisöjä, mutta myös muilla perusteilla muodostettuja, Häkkinen pohtii.

Arvomaailman muutos

Piispuutensa aikana Seppo Häkkinen kertoo nähneensä sekä yhteiskunnassa että kirkossa suuren arvomaailman muutoksen.

– Olen pohtinut sitä jatkuvasti, hän jatkaa.

– Suren sitä, että irtaantuminen kirkosta ja kirkon uskosta on ollut niin vahvaa. Toisaalta ihmisten hengellinen kaipuu on syventynyt.

Uushenkisyys on vallannut alaa.

– Se on tietysti uhka, jos kirkko on identiteetiltään heikko. Mutta sen voi myös nähdä mahdollisuutena, koska se kertoo ihmisen kaipuusta Jumalan luo. Ja tarpeesta löytää perimmäisiin kysymyksiin vastauksia.

Uushenkisyydestä vastauksia etsivät ihmiset pitäisi Häkkisen mukaan kuitenkin kohdata evankeliumin ehdoilla.

– Emme saa tuoda kirkkoon muista uskonnoista tai traditioista sellaista, mikä ei kristilliseen uskoon kuulu. Uushenkisyyteen tutustuneet kaipaavat todellisuudessa Kristusta, Häkkinen sanoo.

Kirkon kohtalonkysymys

Kristillisen uskon väheneminen on näkynyt piispa Häkkisen mukaan myös siinä, että nuori pappissukupolvi lukee yhä vähemmän Raamattua.

– Tätä olen todella surrut.

– Olen huomannut asian käydessäni pappisvihkimystä toivovien maistereiden kanssa keskusteluja. Yksi kysymykseni on ollut, että miten hoidat hengellistä elämääsi ja mikä on Raamatun merkitys. Näissä asioissa on tapahtunut ohenemista.

– Kysymys Raamatusta on kirkon kohtalonkysymyksiä. Jos Raamatun merkitys kirkon ja papiston elämässä vähenee, se näkyy väistämättä julistuksessa, sen keskittymisessä toisarvoisiin kysymyksiin, Häkkinen saarnaa.

Piispan mukaan Raamattu on kokonaan Jumalan sanaa.

– Ei meillä ilman Raamattua olisi myöskään kirkkoa. Jumalan sana ja sakramentit ovat armonvälineet, joissa Jumala kohdataan.

Häkkinen kertoo joskus kapinoineensa Jumalalle sitä, miksi hänestä piti tulla piispa tällaisena aikana, kun kirkon ”merkitys, asema ja sisäiset kysymykset ovat niin vaikeita”.

– Mutta ehkä Jumalan vastaus on se, että jokaisena aikana on omat vaikeutensa ja kysymyksensä. Mikään aikahan ei Jumalalle ole sen parempi tai huonompi kuin jokin toinen.

Jumalan kädessä

Kirkon tulevaisuutta Häkkinen on pohtinut työkseen, ja pohtii edelleen.

– Tietyt ovet kirkolta varmasti sulkeutuvat, ja vastaavasti avautuu jotakin muuta. On helppo nähdä monia uhkia. Vaikkapa jäsenmäärän väheneminen ja maallistuminen sekä kirkon sisäinen polarisaatio. Toivon kuitenkin, ettei laskeva trendi lannista meitä. Ettei meistä tule itse itseään toteuttava ennuste.

– Kirkon tehtävä on olla uskollinen Jumalan sanalle, Jumalalle ja hänen antamalleen tehtävälle. Sieltä nousee kirkon identiteetti ja tulevaisuus, Häkkinen toteaa.

Hänestä olisi tärkeää, ettei kirkko ”käperry sisäänpäin”.  

– Siis siten, että siitä tulisi samanmielisten sisäänpäin lämpiävä joukko. Meidät on lähetetty tekemään kaikki kansat Jeesuksen opetuslapsiksi. Tässä tehtävässä Kristus on luvannut joka päivä olla meidän kanssamme.

– Mutta se on Jumalan käsissä, miten hän tätä kirkkoa hoitaa. Pitäisi enemmän luottaa siihen, mitä hän tekee. Jos se hänen tahtonsa on, tällaisen yksittäisen paikalliskirkon tilanne voi entisestään huonontua, mutta Kristuksen kirkko ei sinänsä häviä.

Nyt sodan, kulkutautien ja ilmastonmuutoksen aikana Häkkinen tähdentää, että kirkon tulisi kyetä välittämään toivon sanomaa, joka sillä on.

– Kristuksessa meillä on toivo. Jumala ei meitä jätä. Jos meillä on luottamus Jumalaan, siitä nousee motivaatio toimia tulevaisuuden hyväksi ja lähimmäisen parhaaksi.

Vaikkapa halkoja

Häkkinen kertoo, ettei hänellä piispanviran hoitamisen aikana ole pahemmin ollut harrastuksia, mutta eläkkeellä olisi tarkoitus lukea ja liikkua luonnossa.

– Luen teologisen kirjallisuuden lisäksi proosaa ja pidän kirjapäiväkirjaa. Kirjaan oivalluksia ylös. Joitain ajatuksia olisi ehkä hyvä kirjoittaakin. Toivoisin nyt, että pääsisin olemaan mökillä. Ja tekemään käsillä, vaikkapa halkoja, hän suunnittelee.

Puhumme vielä evankelisesta liikkeestä. Mainitsen monessa puheessa kuullun evankelisen painotuksen ”taivas on auki”.

– Kun meillä on tehty monia uudistuksia, esimerkiksi kirkollisten toimitusten rukouksiin, olen alkanut kiinnittää huomiota siihen, onko siellä taivasnäköala. Ja ehkä kollegat ovat jo kyllästyneetkin siihen, että aina Seppo nostaa taivasta esille.

– Se on lohdullinen näköala, että on olemassa taivas, piispa miettii.

Sleyn tulevaisuuden kannalta Häkkinen näkee tärkeäksi vaalia yhteyksiä ”kirkkoon päin”.

– Kirkko tarvitsee Sleytä, mutta Sley tarvitsee myös kirkkoa. Olisi onnetonta, jos yhteys katkeaisi.

– Virkakysymyksessäkin ainoa tie on edetä yhdessä keskustellen ja yhteistä hyvää etsien siten, ettei kummankaan osapuolen tarvitse tinkiä vakaumuksestaan. Evankelisen liikkeen tulevaisuuden rakentavat ne ihmiset, jotka kokevat liikkeen hengelliseksi kodikseen. Toivon heille rohkeutta mutta myös avoimuutta vähän joka suuntaan, ja erityisesti Jumalan siunausta ja johdatusta, Häkkinen evästää.

Haastattelu on julkaistu Sanansaattajan numerossa 17/2023.