-
Connector.
Blogi
Piispainkokouksen avioliittoesityksen seurauksista
16.05.2024
Keskustelu piispainkokouksen avioliittoesityksestä jatkui kirkolliskokouksessa torstaina. Suurin osa puheenvuoroista käsitteli itse avioliittonäkemystä, mutta jotkut edustajat pohtivat myös sitä, mitä seurauksia esityksellä olisi tullessaan hyväksytyksi. Lisäisikö se kirkon ykseyttä vai ennemmin hajottaisi sitä? Esityksen puolustajat viittasivat Norjan malliin, jossa on käyty asiasta samankaltaista keskustelua kuin Suomessa ja jossa asia ratkaistiin vajaa kymmenen vuotta sitten samankaltaisella tavalla kuin piispainkokous nyt esittää. Norjassa, kuulemma, päätös toi kirkkoon rauhan ja muutamat pienehköt ongelmat on pystytty ratkaisemaan. Haluaisin kuulla norjalaisten konservatiivikristittyjen näkemyksen asiasta.
Itse ajattelen, että mitä todennäköisimmin piispojen esityksen hyväksyminen johtaisi melko piankin konservatiivien ajautumiseen kirkolliseen nurkkaan ja kirkon liberalisoitumisen kiihtymiseen. Luultavasti kirkosta eroaisi merkittävä määrä konservatiiveja, jotka eivät enää seuraavissa kirkollisissa vaaleissa olisi mukana vaikuttamassa, mikä näkyisi seurakuntien ja kokonaiskirkon päättävissä elimissä.
Vaikka piispojen esityksessä vakuutetaan, että jokainen kirkon pappi saa toimia omantuntonsa mukaan, kirkkoherroille jäisi kuitenkin vastuu – yhdessä lääninrovastin kanssa – huolehtia siitä, että jokainen halukas samaa sukupuolta oleva pari saa kirkollisen vihkimisen omassa seurakunnassaan. Kuka konservatiivi enää sellaisessa tilanteessa haluaisi kirkollista uraa? Seurakuntapappina tai kanttorina saisi periaatteessa kyllä olla osallistumatta samaa sukupuolta olevien vihkimiseen, mutta joutuisi kantamaan työrajoitteisen leimaa.
Tässä linkki pitämääni puheenvuoroon:
Jaa tämä artikkeli
Lisää artikkeleita:
- Paljon tehtävää
- Japanin internetlähetystyön terveisiä
- Yli 30 000 euroa eteläsudanilaisille pakolaisille Ugandassa: nuorisotyö seurakunnissa vahvistuu ja lapset pääsevät kouluun – kiitos lahjastasi
- Uusia alkuja
- Viime vuoden summaus
- Kiittäen jatketaan
- Uuden oppimista
- Hyvän joulun toivotus
- Mahdottomalta näyttää, eikö niin?
- Lahjoista suurin