Perinnettä vai herätystä?

 

Turun Piispa Kaarlo Kalliala sanoi Radio Dein haastattelussa herätysliikkeiden olevan alueellisia perinneliikkeitä, joihin synnytään tai kasvetaan, ei niinkään käännytä. Piispan lausunto on vahvasti yleistävä, enkä tunnista siitä kovinkaan hyvin omaa herätysliikettäni.

Itse en ole taustaltani evankelinen. Uskoon olen tullut rippikouluiässä paikallisseurakunnassa, ja nuorena aikuisena löysin Sleystä ja evankelisesta liikkeestä hengellisen kotini. Olen siis mielestäni ”kääntynyt” evankeliseksi ja sitten vähitellen kasvanut siinä liikkeessä. Nuorena minua viehätti Sleyssä ennen kaikkea sen vahva sitoutuminen Jumalan sanaan, ja vähitellen yhä tärkeämmäksi on tullut se, miten evankelisessa liikkeessä korostetaan armoa.

Opiskeluaikoina meitä samalla tavalla evankeliseen liikkeeseen tulleita oli useita. Teologisessa tiedekunnassa erään opettajan oli vaikea kategorisoida meitä, kun emme olleet perinne-evankelisia ja kuitenkin käsityksiltämme hyvinkin evankelisia. Hän nimitti meitä uusevankelisiksi.

Yhä edelleen evankelinen liike haluaa olla ja on aito herätysliike sanan varsinaisessa merkityksessä. Toki on ilon aihe se, että joukossa on mukana paljon sellaisia, joiden esivanhemmat jo usean sukupolven ajan ovat olleet evankelisia. Se kertoo siitä, että kallis hengellinen perintö on osattu välittää eteenpäin seuraaville polville. Messuyhteisöissä ja erilaisissa toimintaryhmissä on kuitenkin mukana yhä lisääntyvässä määrin myös niitä, joille evankelisuus on uusi ja kiehtova tuttavuus. Evankelisen liikkeen toiminnassa tullaan yhä edelleen uskoonkin. Varsinkin Sleyn rippikoulu-, nuoriso- ja opiskelijatyön kautta monet ovat löytäneet Kristuksen, ja säännöllisiin messuihinkin tulee jatkuvasti mukaan ensikertalaisia.

Toki evankelisen liikkeen kasvu voisi olla voimallisempaa, ja haluamme opetella evankeliumin välittämistä uusille ihmisille samalla kun rukoilemme Jumalan antamaa herätystä.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: