Perheen hajottaja

Olipa kerran Viirilän perhe. Viirilät olivat olleet kasvissyöjiä ties kuinka monen sukupolven ajan. Eräänä päivänä perheen isä Urho oli keskustellut työkavereidensa kanssa lihan syömisestä. Hän ei ollut koskaan maistanut lihaa, koska oli oppinut vanhemmiltaan, että niin ei pitäisi tehdä. Syytä hän ei ollut koskaan sen enempää miettinyt, mutta arveli, että lihan täytyi olla jotenkin huonoa ruokaa. Työkaverit pitivät häntä hieman yksinkertaisena, vanhanaikaisena ja ahdasmielisenä. Niinpä he veivät hänet ravintolaan ja tarjosivat hänelle grillattua härän sisäfilettä. Tämä muutti kaiken. Urho hullaantui pihvin mausta ja halusi tarjota sitä perheelleenkin.

Kotona Urho ilmoitti, että oli aika uudistaa perheen ruokakulttuuria nykyaikaisemmaksi ja syödä kasvisten lisäksi myös lihaa, koska se on hyvää. Hän hankki perheelle kaasugrillin ja järjesti grillijuhlat, jossa tarjolla oli sekä lihaa, että kasviksia. Elsa-äiti ja muut lapset suhtautuivat lihaan uteliaina mutta varauksella, mutta nuorin tytär Sofia ilmoitti, että hän ei tule edes koskemaan lihaan. Urho yritti perustella hänelle, että liha maistuu hyvälle ja että tämä tulee kyllä ajan mittaa tottumaan uusiin makuihin. Sofia vastasi, ettei häntä edes kiinnosta, miltä liha maistuu. Hän on kasvissyöjä, koska ajattelee, että lihan syöminen on väärin. Sillä, onko lihan hyvää vai huonoa ruokaa, ei ole hänelle mitään merkitystä. Urho pysyi kannassaan, että yhteisillä illallisilla tulee jatkossa olemaan myös lihaa. Hän kuitenkin lupasi, että Sofia saisi kotona kuitenkin jatkossa kasvisruokaa, jos niin haluaa.

Tähän tyydyttiin. Muu perhe totutteli vähitellen lihan syömiseen, eikä Sofia sitä vastustanut, kunhan van itse saisi edelleen syödä kasviksia. Aluksi lihaa oli tarjolla harvakseltaan, mutta vähitellen sitä oli jo joka aterialla. Urhon lisäksi myös koko muu perhe yritti nyt suostutella Sofiaa maistamaan lihaa, mutta sillä ei ollut vaikutusta. Toisinaan Urho loukkaantui hyvin teatraalisesti, kun Sofia kieltäytyi totuttuun tapaan liha-ateriasta. Tämä kuulemma todellisuudessa halveksi hänen ruuanlaittotaitojaan ja kasvissyönti oli vain tekosyy, jotta tämä pääsisi loukkaamaan häntä ja nöyryyttämään muun perheen edessä. Muille perheenjäsenille ruoka kyllä kelpasi, mutta tämä yksi oli itseriittoinen nirppanokka, jolle mikään ei ollut riittävän hyvää! Sofia söi kasvisruokaa silloin, kun sitä oli tarjolla. Usein hän joutui jättämään aterioita väliin tai nakertamaan pelkkää leipää, kun muu perhe herkutteli pihveillä. Muuta perhettä tämä alkoi ärsyttää, koska heidän mielestään Sofia heittäytyi tahallaan marttyyriksi.

Aluksi kasviruoka oli vähintään yhtä herkullista ja vaivalla valmistettua kuin liharuokakin, mutta vähitellen se muuttui ruuaksi, josta oli vain jätetty liha pois. Sofia ei valittanut, koska hän ei halunnut olla hankala, vaikka hän jäi usein nälkäiseksi ja koki loukkaavana sen, että joutui istumaan nälkäisenä ruokapöydässä, kun muu perhe söi vatsansa täyteen. Hän koki vaivaannuttavana vaatia kotona erityiskohtelua vakaumuksensa vuoksi. Toisinaan hän lähti perheen yhteisen aterian jälkeen syömään yhdessä ystäviensä kanssa, jotka olivat myös kasvissyöjiä. Tämän hän kuitenkin joutui tekemään aina omalla rahallaan, jota hänellä ei ollut mitenkään liikaa. Kesätyönsä palkasta hän osallistui perheen ruokakuluihin, mutta joutui silti kustantamaan myös oman ruokansa, ellei halunnut jäädä nälkäiseksi.

Kun Urho tajusi, että Sofia käy ystäviensä kanssa syömässä kasvisruokaa, hän raivostui. Hänen mielestään tämä halveksi perhettänsä ja piti itseään muita parempana. Tämä oli perheen hajottaja, kun ei syönyt yhdessä perheensä kanssa. Sofia yritti puolustautua, että näin hän oli aina ajatellut, kuten sukupolvet ennen häntä. Ei hän ollut mieltänsä muuttanut, koska hän ei ollut alunperinkään ollut kasvissyöjä vain siksi, että arvelisi lihan olevan pahanmakuista. Eikö isä muista, että koko perhe oli ennen kasvissyöjiä? Ei hän voinut toimia omaatuntoansa vastaan, vaikka rakastikin perhettään. Hänen olisi syötävä kasvisruokaa sitten muualla, jos sitä ei kotona hänelle tarjota. Muuten hän kuolee nälkään. Mieluiten hän söisi yhdessä perheensä kanssa, mutta se ei näköjään ollut enää mahdollista.

Lopulta tuli se päivä, kun Urho ilmoitti, että Sofialla oli ollut jo riittävästi aikaa totutella lihan syömiseen, eikä tästedes tälle enää tehtäisi lainkaan lihatonta ruokaa. Hän pitäisi henkilökohtaisesti huolta siitä, että joka ikisessä ruuassa, jota sen kodin seinien sisällä tarjotaan, on lihaa – jopa pullissa ja leivoksissa. Sofia voisi kyllä edelleen olla vapaasti sitä mieltä, että lihan syöminen on väärin, kunhan syö samaa ruokaa kuin muukin perhe. Onhan perheyhteys tärkeämpää kuin lihan välttäminen! Oli typerää pitää kiinni jostain vanhasta ahdasmielisestä näkemyksestä, kun perhe oli yhdessä päättänyt, että liha on hyvää.

Päätöksen julkistamisen jälkeen muu perhe kiitteli Urhoa ryhdikkään suoraselkäisestä toiminnasta. Sofia poistui vähin äänin kyynelet silmissä ystäviensä luo. Oliko hänellä enää kotia?