”Pelastus vapauttaa myös jurottamisesta”

Kuopion piispa Jari Jolkkonen kertoo nuoruutensa tärkeästä paikasta, partiokämpästä. Se on harjumaastossa järven rannalla lähellä itärajaa, parinkymmenen kilometrin päässä Ilomantsin kirkonkylältä. Jolkkonen muistaa peitelleensä siellä nuorena partiolaisena korsua, jotta se ei romahtaisi kenenkään päälle. Kämpän lähellä on kymmeniä juoksuhautoja. 

Kuopion tuomiokapitulin heleä-ääninen seinäkello kilahtaa. Jolkkonen etsii puhelimestaan kartan ja näyttää siitä valtakunnanrajan, Keltasilmän laavun ja partiokämpän. 

Piispa toteaa kasvaneensa rautaesiripun varjossa. Ilomantsin vaaramaisemissa hän sai nuoruudessaan rymytä ”villinä ja vapaana”, ilman opettajien ja vanhempien valvovia silmiä.  

Kuopion hiippakunta perustettiin sinä vuonna, jona talvisota syttyi. Tänä keväänä Jolkkonen kirjoitti pääsiäistervehdyksessään siitä, että ihminen voi olla pahimmillaan ”kylmä ja häikäilemätön lurjus. Nämä ihmisluonnon kasvot paljastuvat pääsiäisen kertomuksesta, mutta ne ovat näkyvissä myös Venäjän säälimättömässä hyökkäyksessä Ukrainaan. ” 

Ihmisen vankila 

Moni on helmikuun lopun jälkeen kauhistunut ja jopa yllättynyt siitä, että silmitön julmuus on saanut Euroopassa vallan.  Jolkkonen ei yllättynyt. Hänen idealistinen ihmiskäsityksensä särkyi jo 1990-luvulla. Seurakuntanuorena vahvasti ”herätyskristillisessä virityksessä” elänyt Jolkkonen joutui maailmankatsomukselliseen kriisiin, kun Jugoslavia hajosi väkivaltaisesti. Veljet ja naapurit tappoivat toisiaan Bosnian sodassa. Se teki Jolkkoselle konkreettiseksi ihmisessä asuvan pahuuden.  

– Sota pakotti minut tunnustamaan, että ihmiseen kätkeytyy valtavasti raadollisia piirteitä. Pinnalta katsoen hyvästäkin ihmisestä voi tulla toiselle äärimmäisen paha. Asetin voimakkaasti kyseenalaiseksi ja hylkäsin kaiken, mitä olin oppinut ja omaksunut.  

Kun ihmisen tragedian syvyys paljastui, teologian ylioppilas alkoi etsiä teologista ratkaisua. Jolkkosen oli pakko tunnustaa, että ihminen ei selviydy ilman sovitusta. Kristinuskosta tuli hänelle uudelleen uskottava ja vakuuttava.  

– Luulen, että lopullisesti vasta Jumalan ilmoituksen valossa ihmisen pahuus ja langenneisuuden syvyys voi paljastua. Ihminen on kuin vankilassa. Hän ei voi sieltä itse vapautua, ei yksilönä eikä lajina. Hän tarvitsee ulkopuolelta tulevaa apua.   

Aseet ja rauha 

Sota oli läsnä Jolkkosen lapsuudessa arpina, joista vaiettiin.  

– Ilomantsi oli sotatannerta talvi- ja jatkosodassa, mutta meille lapsille ei siitä paljon kerrottu. Piti opiskella myöhemmin, mitä ihmettä siellä oli oikein tapahtunut.  

Rajaseudun kasvatista tuli aktiivireserviläinen.  

Rajaseutujen ihmisiä palveleva piispa painottaa, ettemme saa demonisoida venäläisiä. Asennoitumisessa Venäjään on hänestä oltava ”tosi tarkka”. On suhtauduttava venäläisiin ystävällisesti, lähimmäisinä. Se on velvollisuutemme kristittyinä. Samaan aikaan on tunnustettava tosiasiat: itäraja on 1340 kilometriä pitkä.  

– Tykit on pidettävä hyvässä rasvassa. Itänaapuri on aina pitänyt itseään suurvaltana ja se voi käyttäytyä sen mukaisesti. Siihen on varauduttava. Siellä on ollut iät ja ajat sellainen periaate, että pieni rajakahakka pitää aina olla käynnissä, sillä se pitää yllä isänmaallisuutta. Ei se meidän hurskailla saarnoillamme tule miksikään muuttumaan, Jolkkonen sanoo.  

– Lutherkin sanoi, ettei maailmaa voi hallita rukousnauhalla. Meillä täytyy olla maailman parhaat hävittäjät ja Euroopan vahvin tykistö.  

Jolkkonen ei näe tässä ristiriitaa rauhaan pyrkimisen kanssa.  

– Venäjällä pääsee hyvin usein valtaan poliittinen johto, joka ymmärtää vain voimaa. Se ei ymmärrä hyveiden, ihmisarvon ja länsimaisen liberaalidemokratian kieltä. Meidän pitää tarvittaessa osata puhua myös voiman kieltä. Aseet ylläpitävät rauhaa tässä raadollisessa ja langenneessa maailmassa.