Patikoimassa Raamatun tapahtumapaikoilla

Keski-Pohjanmaalta kotoisin oleva Kalle Pajala opiskelee tällä hetkellä teologiaa Helsingissä. Hän vieraili hiljattain ensimmäistä kertaa elämässään Israelissa. 

Olit marraskuussa Sleyn matkalla Israelissa. Minkälainen se oli?

Kyseessä oli patikkareissu, jossa kävimme Raamatun tapahtumien paikoissa. Bussi toi meidät lähelle kohteita, jonka jälkeen kävelimme maastossa ja kiipeilimme vuoristossa. Patikoimme muun muassa Negevin autiomaassa ja muinaisilla filistealaisalueilla Ashdodissa. Lisäksi kävimme Herodes Suuren rakennuttamilla alueilla ja Masadan vuorilinnoituksessa, jossa Rooma kukisti vastarintaliikkeen temppelin tuhouduttua. 

Tulivatko Raamatun tapahtumat Israelissa lähemmäksi?

Kyllä tulivat. Ne saivat ikään kuin lihaa luiden ympärille. Nyt kun sain oikeasti nähdä tapahtumien paikat, niin heti huomasin lukiessani Raamattua, että pystyin kuvittelemaan, minkälaista maasto oikeasti on ja minkälaista siellä on elää. Myös juutalainen kulttuuri näkyi läheltä ja esimerkiksi sapattina Jerusalemissa ollessamme kaikki kaupat olivat kiinni, eikä raitiovaunukaan kulkenut. Heti kun sapatti päättyi, kaupunki heräsi eloon: ihmiset tulivat kaduille, lauleskelivat ja kokoontuivat yhteen.

Mitä koit kulkiessasi Raamatun tapahtumapaikoilla?

Kun kävimme Israelin erämaavaelluksen tapahtumapaikoilla, pystyin eläytymään siihen, minkälaista siellä on ollut silloin kulkea. Negevin kuivassa autiomassa, jossa sataa vain kymmenisen päivää vuodessa, ajattelin erityisessti erityisesti psalmia 126, jossa sanotaan: ”Herra käännä jälleen meidän kohtalomme, niin kuin aina tuot vedet Negevin kuiviin uomiin. Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten korjaavat.” Paikan päällä näin ympäristön karuuden ja ymmärsin, kuinka vesi on tosiaan hyvin kallisarvoista. Kuitenkin on toivo siitä, että joskus tulee sadetta. Vastaavalla tavalla milloin missäkin ahdistuksen helteessä kulkeva Jumalan kansa voi laittaa toivonsa Jumalaan, joka lopulta suo virvoittavan sateen, helpotuksen elämän murheissa.

Kerro jokin muisto matkalta.

Kävimme reissun loppupuolella Jerusalemissa. Siellä temppelistä jäljelle jääneellä itkumuurilla juutalaiset rukoilivat pitkään ja kumarsivat muuria vasten. Toiset lukivat rabbiinisia kirjoituksia ja Tooraa. Samalla minuun iski suru. Temppelin tuhoutumisen jälkeen he ovat yhä syvemmin porautuneet Mooseksen lain käskyjen tulkintaan ja korostavat, kuinka Jumala on ihmisten tavoittamattomissa. Tämä on hyvin erilainen verrattuna kristilliseen ajatukseen, jossa Jumala tuleekin lähelle. Vaikka synnin takia olemme kaukana Jumalasta, saamme Jeesuksen kautta kutsua häntä isäksi.

Teksti julkaistu Sanansaattajassa 25/19.