Paluu Keniaan

 

Kisumun kulmilta
Virpi Otienon lähettikirje 7/2024
3.9.2024

Terveiset jälleen Kisumusta! Puolen vuoden kotimaankauteni päättyi pari viikkoa sitten, kun matkustin takaisin työalueelleni, ja pääsin pitkästä aikaa takaisin myös omaan kotiini täällä Keniassa. Asettuminen elämään täällä toisessa kotimaassani ottaa aina aikansa, joten muutosvaihe on edelleen meneillään. Tuntuu kuitenkin hyvältä olla taas täällä päiväntasaajan tuntumassa ja aloitella syksyn töitä.

Kotimaankauden summaus

Puolen vuoden mittainen kotimaankauteni oli toiseksi pisin aikani Suomessa näinä kymmenenä lähettivuotenani. Pisimmän korren tässä kisassa vetää vuoden 2020 kotimaankausi, jolloin Suomessa vierähti noin seitsemän kuukautta. Tällä kerralla seurakuntavierailut näyttelivät keskeistä roolia, ja kotimaankaudesta muodostui varsin työntäyteinen jakso. Kotimaankauden töistä annetaan raportti Sleyn lähetysosastolle, ja tuota raporttia varten laskeskelin erilaisia tilastoja, joista muutamia laitan tähän teillekin ihmeteltäväksi. Kiersin kertomassa lähetystyöstä kaikkiaan 16 viikkoa, minkä aikana vierailin 27 seurakunnassa. Joissain seurakunnissa tilaisuuksia oli useammassakin alueseurakunnassa. Noiden vierailujen aikana järjestettiin 94 erilaista tilaisuutta tai tapaamista, joissa esityksiäni oli kuulemassa yhteensä 2 504 ihmistä. Kausi sisälsi monia hienoja kohtaamisia, ja rukoukseni onkin, että näiden kohtaamisten ja tilanteiden myötä tekemämme lähetystyö voisi olla useamman suomalaisen mielessä ja rukouksissa jatkossakin.

Matongon lukukausi

Uusi lukukausi ja lukuvuosi on jälleen käynnistynyt Matongon teologisessa seminaarissa. Opetettavanani on kaksi opintojaksoa, toinen kaikille uusille opiskelijoille ja toinen viime vuodelta tutuille diakoniatyönopiskelijoille. Viime viikolla suurin osa opiskelijoista oli ja ehtinyt paikalle, ja tällä viikolla varmasti myöhäisimmätkin ovat päässeet perille Matongoon, joten lukukauden opinnot ovat käynnistyneet hyvin. Nähtäväksi jää minkälainen syksy on luvassa, ja minkälaisia keskusteluja pääsemme käymään opiskelijoiden kanssa, mutta ainakin ensitapaamisella molemmat ryhmät vaikuttavat puheliailta, joten syksyn opetuksesta tulee varmasti puolin ja toisin antoisaa.

Virkistystä vapaa-ajalle

Kuten kirjeeni alussa kerroin, asettuminen tänne Keniaan on vielä vaiheessa, ja arjen ruutinit hakevat osittain yhä paikkaansa. Saimme kuitenkin naapurin naisten kanssa viettää virkistävän viikonlopun rakkaaksi tulleissa maisemissa, jotka pääsivät myös tämän kirjeen kuviin. Kenia on monin tavoin kaunis maa, ja erityisesti näissä maisemissa mieli lepää ruumiin rasittuessa juuri sopivasti. Aloitellessamme syksyn töitä, on tärkeä muistaa pitää huolta jaksamisesta ja löytää virkistäviä hetkiä arkisen aherruksen keskelle. Muistathan sinäkin tämän.

Kiitos tuestasi – Siunausta elämääsi!

Rukousaiheita:

-Kiitos turvallisesta paluusta Keniaan
-Siunaa asettuminen takaisin arkeen täällä
-Johdata syksyn töissä
-Varjele liikenteessä
-Anna virkistäviä hetkiä vapaa-ajalle
-Siunaa yhteistyökirkkoani Kenian evlut kirkkoa sekä työnantajaani Sleytä

Kiitos rukouksistasi!

Lähetysterveisin,
Virpi


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: