-
Connector.
Siiri ja Marko Turunen
Palsamia henkisiin haavoihin
04.02.2024
Siiri ja Marko Turusen lähettikirje 2/2024
28.2.2024
Täällä Hampurissa ovat jo kevään ensimmäiset kukat puhjenneet. Siirin työrupeama alkaa olla lopuillaan, ja Marko palaa isyyslomalta töihin maaliskuun alussa.
Psykoedukaatiota traumoihin liittyen
Siiri: Minulta pyydettiin trauma-aiheista koulutusta Sleyn Ugandan läheteille, jotka työskentelevät pakolaisten parissa. Sitä pitäessäni tulin ajatelleeksi, että miksi en puhuisi aiheesta myös farsiksi seurakunnassamme. Järjestin siis opetustuokion, johon osallistui mukavasti väkeä: noin 15 persialaista sekä pari kollegaa. Kerroin trauman syntymekanismeista ja kriisin tavallisista vaiheista sekä annoin esimerkkejä, miten traumojen vaikutukset saattavat näkyä arjessa. Pohdimme yhdessä, miten trauman oireiden kanssa voisi tulla paremmin toimeen. Luimme Daavidin Psalmista 55:
“– ahdistus painaa mieltäni. Olen suunniltani pelosta, — Sydän hakkaa rinnassani, kuoleman kauhut hyökkäävät kimppuuni. Pelko vavisuttaa sisintäni, kauhu saartaa minut. Jos saisin kyyhkysen siivet, lähtisin lentoon, etsisin lepopaikan.”
On lohdullista, että Raamatun tekstit sanoittavat ihmisyyden vaikeitakin kokemuksia. Aiheesta virisi runsaasti rakentavaa keskustelua. Eräs osallistuja sanoitti hienosti: “Monet meistä eivät tulleet pienenä nähdyiksi, minkä vuoksi meille jäi tunne, ettemme olisi rakastettavia”. Trauma-näkökulmasta tulee myös ymmärrettäväksi, miksi arkipäiväinen asia, kuten kirjeen saaminen Maahanmuuttovirastolta, voi laukaista paniikin. Pohdimme, miten “pakene, taistele tai jäädy” -reaktion saisi rauhoitettua tällaisissa tilanteissa, joissa välitöntä vaaraa ei ole. Jotkut ihmettelivät, miksi vointi huononee silloin, kun asiat menevät parempaan suuntaan: pääsee esimerkiksi kirkkoturvaan tai saa oleskeluluvan. Kuitenkin vasta turvallisessa tilanteessa mieli saa tilaa käsitellä matkan varrella sattuneita vaaratilanteita. Psykologisen tiedon avulla voimme ymmärtää itseämme ja toisiamme paremmin. Kuten osallistujat totesivat, siitä on paljon hyötyä. Rentoutusharjoitukset auttavat rauhoittumaan ja monet saavat niistä apua. Kuitenkin harjoitukset tuovat monille vain väliaikaista rauhaa. Se onkin totta; lopullinen ja pysyvä turvamme on Jumalassa. Päätimme tunnin päivän psalmiin:
“Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin: ‘Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan.’ Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta ja pahan sanan vallasta. Hän levittää siipensä yllesi, ja sinä olet turvassa niiden alla. Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi.” (Ps. 91:1–4)
Teoriasta käytäntöön
Iranista tulee jatkuvasti uutisia mielenosoituksista, pidätyksistä ja teloituksista. Kehotan ihmisiä usein vähentämään uutisvirran seuraamista sekä sosiaalisen median käyttöä, koska jatkuva näille uutisille altistuminen synkentää mielen ja lisää pahaa oloa. Juuri muuta emme näille asioille kuitenkaan voi kuin huutaa Herran puoleen. Joskus uutiset kuitenkin osuvat lähelle, eikä niiltä voi enää sulkea silmiään. Minulle äitikerhostakin tuttu 1,5-vuotiaan tytön äiti Zahra menetti muutama viikko sitten yllättäen siskonsa. Sisko oli pidätetty huivin puuttumisen vuoksi ja viety vankilaan. Vankilassa hän oli kuollut saamiinsa vammoihin ennen kuin hänet oli viety sairaalaan. Zahra oli menetyksensä vuoksi ymmärrettävästi hyvin järkyttynyt ja surullinen, ja olen ollut hänen tukenaan tässä vaikeassa tilanteessa. Zahra on surun keskellä tuonut esiin paljon hyviä muistoja siskostaan. Rukoilemme Zahralle ja hänen perheelleen Pyhän Hengen lohdutusta.
Perhesuhteiden kiemuroita
Usein ihmisten päällimmäiset murheet ovat samanlaisia kuin kellä tahansa suomalaisella. Viimeaikaisista keskusteluista, joita olen käynyt ihmisten kanssa kodeissa, kirkkokahveilla ja sielunhoidossa, suuri osa on liittynyt jollain tavalla perhesuhteisiin. Nuoret aikuiset kipuilevat yksinäisyyden kanssa, kun eivät löydä sopivaa puolisoa ja kun omat vanhemmat ovat kaukana tai
Sielunhoitoa pyhäkoululuokassa kuolleet. Keski-ikäinen mies saa vaimoltaan eropaperit. Vanhemmat kipuilevat teini-ikäisten lastensa kanssa, jotka huutavat ja sulkeutuvat omaan huoneeseensa. Äiti haluaisi toisessa maassa asuvan poikansa luokseen. Perhe menetti syntymättömän lapsensa, mutta sai rukousvastauksena vielä terveen pojan ja tuli sen myötä kristityksi. Ota nämä Jumalalle rakkaat ihmiset rukouksiisi. Toivomme todella, että rakastava Taivaan Isämme saa täyttää sen tyhjyyden, minkä rikkinäiset perhesuhteet jättävät. Olemme myös niiden puolesta kiitollisia, jotka ovat saaneet perheensä luokseen Saksaan. Iloitsemme heidän kanssaan, jotka ovat päässeet näkemään vanhempiaan ja sukulaisiaan Turkkiin tai muuhun maahan, johon kaikilla perheenjäsenillä on oikeus matkustaa.
Kiitos, että olet mukana! Siunausta paastonaikaan ja kevääseen!
Kiitos, kun rukoilet kanssamme!
•Kiitämme hyvin sujuneista koulutuksista
•Kiitämme uudesta kitaristista, joka on liittynyt musiikkitiimiimme
•Kiitämme terveydestä
•rukoilemme tulevan aktion valmistelujen puolesta
•rukoilemme läheisensä menettäneiden ja muiden kärsivien puolesta
•rukoilemme Sleyn ja Suomen ev.lut. kirkon puolesta