Paljon uutta opittavaa

Anna Ruha on viettänyt lapsuuttaan Venäjällä lähetyslapsena. Tänään hän on perheenäiti hoitovapaalla, ammatiltaan Venäjän kielen opettaja ja aloittamassa tehtäväänsä aivan tuoreena Kannelmäen seurakunnan seurakuntavaltuutettuna.

Lähdit mukaan seurakuntavaaleihin, miksi?
Muutama seurakunnan työntekijä pyysi minua lähtemään ehdolle, ja ajattelin, että se voisi olla hyvä tapa ja paikka olla mukana kotiseurakuntamme toiminnassa. Olen jo jonkin aikaa rukoillut paikallisseurakuntani puolesta ja etsinyt hieman paikkaani, sillä olemme käyneet perheemme kanssa Suomen Raamattuopiston messuyhteisössä Kauniaisissa, ja kotiseurakuntani on jäänyt hieman etäisemmäksi. Ehdokkaaksi asettuminen sekä innosti että jännitti, sillä kirkkopolitiikka ei ole minulle vielä kovin tuttua.

Millaista ehdokkaana olo oli?
Se tuntui hyvin helpolta, sillä pääsin mukaan vaalilistalle, jonka hoitaja oli kokenut tehtävässään, ja hänen ansioistaan kuvat ja esitteet hoituivat helposti. Me ehdokkaat jaoimme sitten esitteitä Kannelmäen seurakunnan alueella. Melko vähän tuli varsinaisesti niissä tilanteissa kenenkään kanssa juteltua, mutta vaihdoin ajatuksia seurakunnan muiden äitien kanssa äiti-lapsi -piirissä.

Miltä vaalien teema ”Minun kirkkoni” sinusta tuntui?
Se on herättänyt paljon keskustelua. Itse suhtaudun siihen hieman kaksijakoisesti. Ymmärrän molempia näkökantoja. Toisaalta hahmotan, että ”Minun kirkko” -teemassa on kyse siitä, että kirkko on sellainen, johon jokainen on tervetullut, eikä ketään suljeta ulkopuolelle. Mutta toisaalta ajattelen, ettei kirkko ole yhtä kuin ihmisten mielipiteet. Kirkko on Kristuksen kirkko. 

Mitä ajattelet nyt alkavasta tehtävästäsi seurakunnan luottamushenkilönä?
Tuntuu todella hienolta, että ihmiset äänestivät minua, vaikka olin ehdolla ensimmäistä kertaa, ja saavutin silti luottamusta seurakuntalaisten keskuudessa. Minulla on paljon opittavaa tehtävässäni aluksi, mutta tahdon olla tekemässä työtä sen puolesta, että seurakunta olisi avoin ja elävä yhteisö, jossa olisi tilaa erityisesti itseni kaltaisille vanhemmille ja meidän lapsillemme – että lapsiperheet löytäisivät paikkansa myös jumalanpalveluselämästä. Itselläni on myös paljon yhteyksiä kristillisiin järjestöihin, ja minua kiinnostaa, kuinka ne voisivat rikastuttaa seurakuntaelämää.

Millaista apua toivot saavasi tehtävässäsi?
Rukous on kaiken perusta ja esirukousta paljon toivon ja tarvitsen. Myöskin toivon ympärilleni ihmisiä, joiden kanssa voin keskustella erilaisista tähän tehtävään liittyvistä asioista. Nelivuotiskausi on pitkä aika.

Teksti julkaistu Sanansaattajassa 25/18.