Päivi Poukka:”Me saamme kasvattaa, mutta myös kasvaa” 

Kahden lapsen äiti ja pienen pojan isoäiti Päivi Poukka jakaa monen vanhemman huolen jälkikasvusta maailman monenlaisten ajan tuulten keskellä. Lääkkeeksi hän esittää panostusta kristilliseen kasvatukseen ja rukoukseen.  

Kahteen otteeseen Sleyn lähettinä Japanissa työskennellyt Päivi Poukka on myös Helsingin yliopiston Aasian tutkijakoulussa väitellyt kasvatustieteen tohtori. Väitöskirjaansa varten Poukka tutki japanilaisen koulun moraalikasvatusta sitä varten laadituista kirjoista.  

– Materiaalin sisältö jakaantui neljään alueeseen: moraali tai arvot suhteessa omaan itseen, suhteessa toisiin, suhteessa luontoon ja ihmistä korkeampiin voimiin sekä suhteessa yhteiskuntaan. Esimerkiksi suhteessa itseen korostettiin itsensä kehittämisen hyveitä, kuten esimerkiksi itsekuria, säännöllistä päivärytmiä, ahkeruutta, tutkimisintoa ja periksi antamattomuutta. Aineiston ei pitänyt olla uskonnollista, mutta juuri tuo kolmas aihekokonaisuus korosti sitä ”ihmistä korkeampien voimien” muodossa. Minusta oli tosi mielenkiintoista, että keskeisin käsite materiaalissa oli kokoro eli sydän. Se on kasvatuksen kohde ja siitä kaikki lähtee, Poukka kertoo.  

Väitöskirja valmistui, mutta kokoro-opetus ei jättänyt Poukkaa rauhaan. Se ajoi hänet tutkimaan, mitä kristinusko opettaa ihmisen sydämestä. Raamatun äärellä Poukka yllättyi. 

– Raamatusta löytyi ihan mahdottoman paljon sydämeen liittyviä asioita! Sydän on ihmisen keskus. Sieltä löytyy ihmisen minuus, se paikka, jolla voimme olla yhteydessä Jumalaan.  

Poukan mukaan sydän päättää, kun teemme valintoja. Sieltä voi nousta esiin hyvää tai pahaa. 

– Raamatun opetuksiin sitoutunut omatunto ohjaa kyllä johonkin suuntaan, mutta se ei tee päätöksiä. Se, mitä ihminen sydämessään rakastaa, loppujen lopuksi ratkaisee, millaisia valintoja teemme ja miten toimimme.  

Poukan pohdinnat ja Raamatun opetus alkoivat tiivistyä malliksi kristillisestä kasvatuksesta.  

Yhdessä kasvattamaan 

Kysymys siitä, miten kristityt voivat kasvattaa lapsiaan nyky-Suomessa, vetää Poukan mietteliääksi. 

– Tämä on se kysymys, joka on todella ollut sydämeni päällä pitkään. Koko tämä kenttä, niin yhteiskunta kuin kristillinen kirkko, hakee uusia muotojaan hyvin vahvasti. Uskoisin, että moni kristitty vanhempi on liian yksin tilanteen kanssa. 

 Tilanne ei kuitenkaan ole toivoton. Ensimmäiseksi meidän kristittyjen tulisi Poukan mukaan löytää toinen toisemme.  

– Vaikka niin, että olisi toinen perhe, jonka kanssa miettisi asioita. Tai sitten isompi porukka vaikka netissä. Minä itse olen kantanut rukouksissa Kasvuvoimaa-ryhmien syntymistä ja luonut ryhmän myös Facebookiin. Rukousystävät ja -yhteisöt ovat tärkeitä.  

Tärkeää olisi myös, että seurakunnat ja herätysliikkeet heräisivät tilanteeseen.  

– Tämän sanon hirveän kipeällä sydämellä, kun tiedän, miten monet seurakunnat ovat menettäneet työnäkynsä. Tiedän, että täällä Helsingissäkin on kyllä lapsille monenlaista palvelua tarjolla seurakunnissa, mutta niissä ei ole välttämättä enää mukana mitään kristillistä. Ei laulua, ei rukousta, ei puhetta Jeesuksesta, Poukka huokaa.   

Poukan mukaan seurakunnat menettävät kymmenen taalan paikkansa, jos paikalle saapuneet perheet jäävät ilman hengellistä ravintoa.  

Tärkeimmät ensin  

Poukan mielestä suunta täytyisi tarkistaa ja pian. 

 – Missä vain työnäkyä vähänkin on, seurakunnissa tai herätysliikkeissä, siellä pitäisi nostaa nyt lapsi- ja nuorisotyö ykkösasiaksi. Muuten meillä ei ole tulevaisuutta. Yleensä seurakuntien resursseista vain murto-osa suunnataan lapsiin, mutta minä olen sitä mieltä, että suurimmat ja parhaimmat resurssit pitäisi kohdistaa heihin. 

Kylvötyötä tarvitaan, jotta siitä seuraisi kasvua, joka sataa seurakunnan laariin. Jos taas lapset ja nuoret kadotetaan kasvuvaiheessa, heitä on myöhemmin vaikeaa saada niin taivaan valtakuntaan kuin maan päällä tapahtuvaan toimintaan.  

– Messu on tietysti tärkeä. Se ei kuitenkaan riitä, jos ajatellaan sitä, kuinka suuri vastuu meillä on lapsista. Toivoisin, että meillä löytyisi kykyä katsoa tilannetta uudestaan. Ihan vapaaehtoisvoimin eivät herätysliikkeetkään tätä tehtävää voi suorittaa. 

Kärjistäen voisi sanoa, että usein ajatellaan hengellisen kasvatustyön hoituvan äitien hyörinällä vapaaehtoistyössä. Poukan mukaan se ei riitä. Vapaaehtoisten mukaan saamiseen, kouluttamiseen ja organisointiin tarvitaan myös palkattua työvoimaa.  

– Nyt olisi todellakin viimeinen aika herätä tähän työhön! Kristillinen kasvatus ei hoidu itsestään. Meillä on taistelu lasten ja nuorten sieluista.  

Lue koko juttu Sanansaattajan numerosta 8/2023.