Päivän Manna 6.1.

 


Lisää meille uskoa. (Luuk. 17:5)

Älkäämme luulko saavamme parempaa kuin meillä jo on. Ahkeroikaamme vain päivittäin yhä varmemmin tämän hyvyyden vastaanottamista ja omanamme pitämistä. Emme saa etsiä parempaa kuin usko, mutta huolehtikaamme siitä, että uskomme kasvaisi ja vahvistuisi. Onhan uskon kasvaminen yhtä välttämätöntä kuin sen syntyminenkin. Jumalan työtä se on kuitenkin kaikki tyynni.

Vähäinen maitousko on vielä heikko. Kun ne varsinaiset kiusaukset ilmaantuvat, joilla usko koetellaan, Jumalan täytyy se vahvistaa, sillä muuten se ei voi kestää. Uskoa sopii sanoa vahvaksi vasta silloin, kun vastoin kaikkea järkeä sydämessä uskotaan sellaista, mitä ei nähdä eikä ymmärretä. Näin riiputaan yksin sanassa, toisin sanoen ei tiedetä muuta keinoa kuin vain uskoa.

Jos mieli uskon tulla puhtaaksi, katse on käännettävä kaikesta muusta ainoastaan Jumalan sanaan. Suuriakaan ei saada aikaan uskolla, joka sallii jonkin muun loistaa. Usko pysyy vain sanassa. Se ei käänny mihinkään muuhun, ei omaan tekoonsa eikä ansioonsa. Usko ei ole vielä mitään, ellei sydän ole näin paljas ja alaston.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: