Päivän Manna 5.1.

Rakkaani on minun, ja minä hänen. (Korkea Veisu 2:16)

Niin kuin ylkä rakastaa morsiantaan, niin Kristus rakastaa meitä. Mekin rakastamme häntä, jos muuten uskomme ja olemme hänen oikea morsiamensa.

Jos siis näin olen hänen ja hän minun, niin minulla on iankaikkinen elämä, vanhurskaus ja kaikki se, mikä hänellä on. Olen siis vanhurskas ja autuas. Synti, kuolema, helvetti ja perkele eivät voi vahingoittaa minua.

Jos minä siis morsiamena sanon olevani hänen, hänenkin täytyy ylkänä ottaa kannettavakseen kaikki se paha, mikä minussa on. Näin minun syntini katoavat iankaikkiseen vanhurskauteen, minun kuolemani iankaikkiseen elämään, minun helvettini taivaaseen. Synti ja vanhurskaus eivät näet voi olla yhdessä, eivät liioin taivas ja helvetti. Voidakseen yhdistyä toisen on nieltävä ja hukutettava toinen. Hänen vanhurskautensa on äärettömän paljon syntiäni suurempi ja hänen elämänsä on sanomattoman paljon minun kuolemaani voimakkaampi. Onhan hän itse elämä, jossa on koko elämän lähde. Minun kuolemani katoaa siis hänen elämäänsä, minun syntini hänen vanhurskauteensa, minun kadotukseni hänen autuuteensa.

Kun siis minun syntini ja saastaisuuteni on otettu pois, täytyy hänen kaunistaa ja pukea minut iankaikkiseen vanhurskauteensa ja koko armoonsa, kunnes minusta tulee ihana. Olenhan minä hänen morsiamensa.