Päivän Manna 29.12.

 


Kuinka me voisimme päästä pakoon, jos emme välitä tuosta niin suuresta pelastuksesta? (Hepr. 2:3)

Jokaisen on myönnettävä, että Jumalan tuomio on oikea. Hirmuisimmat vitsaukset, sota ja kaikenlaiset ahdistukset kohtaavat oikeudenmukaisesti maailmaa, koska se halveksii suurta lahjaa, Jumalan Poikaa ja hylkää aarteensa, turvansa, apunsa ja autuutensa. Mitä enemmän Jumala voisi ja mitä hänen pitäisi tehdä kuin antaa lihamme ja veremme kaltaisuuteen ainoan Poikansa. Näin hän antaa mitä pätevimmän armonsa ja rakkautensa vakuuden, puhuttelee meitä mitä ystävällisimmin ja suhtautuu meihin aivan isällisesti, kunhan vain otamme hänet vastaan. Eikö meitä siis liikuta se, että juuri tämä auttaa meitä hurskaiksi, kuuliaisiksi ja kiitollisiksi.

Varokaamme siis hylkäämästä tätä armoa. Käyttäkäämme sitä lohdutukseksemme, iloksemme ja autuudeksemme. Olkaamme kiitolliset tästä suuresta hyvyydestä ja myös siitä, että Jumala on sanassaan antanut meille selvän tiedon armostaan. Rukoilkaamme hartaasti, että hän vahvistaisi meitä tässä tiedossa ja varjelisi, niin ettei tämä autuaallinen valo meiltä jälleen sammuisi eikä sitä otettaisi meiltä pois, niin kuin tapahtui ennen, taannoisen sokeuden aikana.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: