Nuorten syrjäytyminen on haaste meille kaikille

Viimeisimmässä Sanansaattaja-lehdessä on Martti Pyykösen ansiokas artikkeli Nuori2020: Nuorisotyön alojen nykytilanteen ja tulevaisuuden selvityksestä. Selvityksen julkaisi Suomen nuorisotyönalan kattojärjestö Allianssi ja siinä käsiteltiin nuorisotyötä seitsemästä näkökulmasta. Yhteenvetona voidaan huomioida, että suurin haaste on nuorten syrjäytyminen ja isoin huoli varsinkin järjestökentällä tuntuu olevan vähentyvät resurssit. Kirkollinen puoli tuntui tulevan askeleen perässä saman huolen kanssa, mutta resursseja ollaan vähentämässä sieltäkin.

Jalkaudutaan rauhan ja turvallisuuden nimissä

Nuori2020 julkaistiin vanhassa maailmassamme ennen koronaa. Korona muutti maailmaa myös nuorisotyön kentällä. Allianssin sivuilta löytyy nuorisotyön tulevaisuuden kannalta tärkeä tieto: valtioneuvostossa valmistellaan sisäisen turvallisuuden selontekoa, joka on täynnä huolta, ja se huutaa entistä kovemmin resursseja. Nuorten syrjäytyminen täytyy ehkäistä. Asiat täytyy keskittää yhdelle ministerille. Nuorten mielenterveyspalvelujen täytyy kohentua. Toisen asteen päästötodistus on saatava jokaisen nuoren tavoitteeksi. Vihapuheen ja seksuaaliseen häirinnän lakkauttamiseen täytyy löytyä resursseja. Selonteko antaa ymmärtää selvästi, että sisäisen turvallisuuden nimissä kaikkia kehotetaan jalkautumaan rauhan ja turvallisuuden nimissä.

Miten nuorten pahoinvointi kohdataan kirkollisella puolella? Seurakuntien talousvarat vähenevät ja seurakuntia yhdistetään. Usein helppo tapa on vähentää kasvatuksen puolelta, koska se ei vaikuta jumalanpalveluksiin ja muuhun näkyvään toimintaan. Todetaan yleisellä tasolla, että verotulojen väheneminen vaatii tekemään näitä valitettavia muutoksia. Nuoria ei saa jättää yksin ostoskeskuksen nurkalle tai kirjaston parkkipaikalle, vaikka sieltä ei olekaan näköyhteyttä kirkkoherranvirastoon tai seurakuntatalolle.

Miten nuorten pahoinvointi jalkauttaa herätysliikekenttää?

Entäpä miten tämä haaste koskettaa evankelista kenttää. Vanhan herätysliikkeen rippikoulutyössä saa vielä nauttia tietystä järjestökuplasta, jossa nuorista suurin osa tulee leirille odottavalla ja iloisella asenteella. Kun pintaa pikkuisen raaputtaa, niin kuori alkaa murtua ja herätysliikekuplaankin tulee säröjä. Nuorten mielenterveysongelmat, suorituspaineet, ahdistushäiriöt ja yleinen pahoinvointi ei kierrä niitä paikkoja, jossa lukee isolla SLEY. Korona-ajan pitkittyminen tuo lähitulevaisuudessa yksinäisyyden ja ahdistuksen aivan uudella tavalla esiin myös nuorisotyössä. Kun saamme koronapiikin vasempaan pakaraamme ja pääsemme kohtaamaan toisiamme, syrjäytymisen kysymykset tulevat todennäköisesti entistä suurempina haasteina esille myös järjestökentällä. Nuorisotyön Allianssin isot haasteet iskevät myös meidän kynsillemme. Pian kysytään, missä ovat ne turvalliset aikuiset kenellä on aikaa kohdata ongelmiensa kanssa painivia nuoria? Onko meillä panostusta ja resursseja näitä nuoria varten vai ajattelemmeko niin, että aika ja ne perheet, jossa lauletaan iltaisin Siionin kannelta hoitaa kyllä asiat kuntoon?

Jos herätysliikkeenä sysäämme kaiken vastuun perheen kannettavaksi, on siinäkin omat haasteensa. Media, koulu ja muu ympäristö, jossa nuoremme kulkevat, on tässä ajassa ladattu niin vahvalla maailman viestillä, että Jumalan Sanasta nouseva opetus ja Sanan arvoihin perustuva maailmankuva on entistä isomman haasteen edessä. En ole ainoa rippikouluopettaja, joka on muutaman viimeisen vuoden aikana huomannut iso muutoksen rippikouluun tulevien nuorten arvoissa. Muutama vuosi sitten jaettiin huomattavasti selkeämmin kodin uskoon liittyvät arvot kuin mitä tänä päivänä riparille tulevat nuoret tekevät.

Tässäkin haasteessa tarvitaan kohtaamista ja vierellä kulkemista mutta myös nuorteniltoja, leirejä ja muita paikkoja, missä saamme olla nuorena seurakuntana Sanan kasvumaana.

Nuorisotyö on satsaamista tulevaisuuteen

Kristillinen järjestökenttä toimii pitkälti vapaaehtoisten lahjoitusten varassa. Kristillinen nuorisotyö on tänään kallista ja varoja vievää, mutta se on talletus tulevaisuuteen. Kun kysyt, mistä tulevat tämän päivän jumalanpalvelusyhteisöjen kolehtivarat, ne tulevat heiltä, jotka olivat nuoria 80- tai 90-luvulla. Monet nyt perheenä kirkossa käyvät ovat ehtineet olla nuoria vielä tämänkin vuosisadan aikaan. Kun nyt satsaamme nuorisotyöhön, kolehtiin laittajia on vielä 2040 ja 2050-luvullakin.

Kolehdeista puhuttaessa on vielä tarkennettava ajatuksemme siihen, että ihminen on tärkeämpi kuin systeemi. Kolehteja paljon arvokkaampi on se nuori, joka tulee kohdattua ja jonka mukana saa kulkea yhteistä matkaa kohti taivasta.