”Nukkuvan kanssa ei tarvitse jutella” 

Raamatussa pahojen henkivaltojen tärkein tehtävä on estää ihmisiä uskomasta Jeesukseen Vapahtajana. Samalla tavalla henkimaailma pitää otteessaan myös 2020-luvun japanilaisia.   

Moni japanilainen ajattelee olevansa uskonnoton. Harva mieltää kuuluvansa varsinkaan mihinkään organisoituun uskontoon. Buddhalaiset ja shintolaiset riitit elävät silti arjessa ja siirtymissä. Temppelissä kuuluu käydä hautajaisissa, vainajan muistotilaisuudessa ja uuden vuoden päivänä. Kolme, viisi ja seitsemän vuotta täyttäneet lapset viedään temppeliin siunattavaksi. Toki moni pistäytyy temppelissä rukoilemassa myös arkipäivinä. Temppelissä vierailua pidetään kuitenkin enemmän kulttuuriin kuuluvana asiana kuin uskonnon harjoittamisena. 

– Vaikka japanilaiset eivät ajattele harjoittavansa uskontoa, he ovat kuitenkin selkeästi hengellisiä, kertovat Japanissa lähetystyötä tekevät Päivi ja Hiroaki Yoshimura. 

Hengellisyys ilmenee erityisesti vainajahenkien kanssa kommunikoimisena. Monessa kodissa on buddhalainen kotialttari, jonka laattaan on kaiverrettu vainajan siunausnimi, jonka hän on saanut buddhalaiselta papilta kuoleman jälkeen.  

– Ihmiset juttelevat kuolleille vanhemmilleen tai muille perheenjäsenilleen kotialttarin ääressä, Hiroaki Yoshimura kertoo. 

– Kuolleille saatetaan puhua ihan arkipäiväisiä asioita, kuten, mitä päivällä on tapahtunut, ilon ja surun aiheista.  

Jos asiat sujuvat, japanilainen osoittaa kiitoksensa kuolleille.  

– Vainajahenki on japanilaiselle elävä, Hiroaki Yoshimura selittää.  

-Sellaisellekin, joka ei pidä itseään lainkaan uskonnollisena. 

Japanilaiset uskonnottomat eivät ole länsimaisessa merkityksessä ateisteja: he eivät kiellä sielun ja hengen olemassaoloa. Kun ei ole kaikkivaltiasta Jumalaa, jolle voisi puhua ja joka voi auttaa ja pelastaa, käännytään vainajahenkien puoleen. 

Vainajanpalvonta näkyy myös valtiollisella tasolla. Tokion keskustassa on toisen maailmansodan aikainen temppeli, joka ”valvoo” sodassa kaatuneiden henkiä. Virassa olevat poliitikot käyvät uhraamassa sota-ajan johtajien hengille uhreja ja antamassa lahjoja.  

– Tämä herättää arvostelua niissä Aasian maissa, jotka kärsivät Japanin toisessa maailmansodassa harjoittamasta militarismista. Mutta käytäntö kertoo siitä, että politiikan ja uskonnon välillä on jännite, vaikka valtiota pidetäänkin täysin uskonnottomana, Yoshimurat kertovat. 

 Pelon sitomat japanilaiset  

Vainajahengiltä rukoillaan siunausta ja varjelusta, ja niiden uskotaan myötävaikuttavan yksilön menestyksen taustalla. Kolikolla on kuitenkin myös kääntöpuolensa. 

– Myös sairauksiin, onnettomuuksiin ja muihin vastoinkäymisiin saatetaan hakea hengellistä syytä ja ajatella, että kyse on kirouksesta. Tämä on japanilaisten hengellisesti heikoin kohta, Yoshimurat sanovat ja kertovat Japanin olevan uskonlahkojen luvattu maa. Lahkot iskevät hädässä olevan ihmisen heikoimmalla hetkellä ja houkuttelevat mukaan toimintaan tarjoten hengellisiä selityksiä arkipäivän ongelmiin. 

Esi-isien palvontaan liittyy siis kunnioituksen lisäksi myös paljon pelkoa. Kuolleiden sukulaisten kanssa täytyy yrittää pysyä hyvissä väleissä, jotta vältytään pahalta, Päivi Yoshimura selittää. 

– Monilla on koko ajan tietynlainen pelkotila päällä. Henkimaailma sitoo ihmisiä ja voi tehdä arjesta raskasta. 

On loukkaus olla suorittamatta rituaalia  

Mutta entä sitten, kun ihmisestä tulee kristitty? Kuinka helppo on luopua kotialttarista ja jättää vanha henkimaailma taakseen? 

Yoshimurien mukaan kysymys on Japanin-lähetyksen ytimessä.  

– Japanilaisena voin sanoa, että vainajahenkien kanssa kommunikointi on juurtunut syvälle japanilaisten geeneihin, Hiroaki Yoshimura huokaa.  

Kyse on kunnioituksesta. Japanilainen on kohtelias eläville ja kuolleille. Jos joku ei suorita muistotilaisuudessa rituaalia vainajahengelle, se on iso loukkaus. 

– Moni kokee, ettei ihminen tällöin sure oikeasti, Päivi Yoshimura kuvaa. 

– Toisaalta moni saattaa pohtia, tapahtuuko kuolleelle läheiselle jotain pahaa, jos en suorita rituaalia. 

Kristityn ihmissuhteet saattavat siis olla vaarassa, jos vanhan henkimaailman hylkää tyystin. Moni perustelee osallistumistaan rituaaleihin hyvin japanilaisesti: kyseessä on kulttuurin, ei uskonnon harjoittaminen. 

Myös osa Japanissa toimivista kristillisistä kirkkokunnista suhtautuu ymmärtäväisesti siihen, että kristityksi kääntyneet jättävät sukupolvelta toiselle perintönä kulkeneen kotialttarin paikalleen ja kommunikoivat vainajahenkien kanssa. 

– Nämä kirkot, kuten valitettavasti myös yhteistyökirkkomme, opettavat että kristitty osoittaa näin rakkautta ei-kristittyjä läheisiään kohtaan, Yoshimurat kertovat. 

– Onneksi moni tekee silti selkeän pesäeron entiseen eikä esimerkiksi ota osaa buddhalaiseen rituaaliin, vaikka osallistuisi hautajaisiin. On myös tavallista, että kristitty hankkii itselleen jo etukäteen kristillisen hautapaikan, ettei tulisi haudatuksi buddhalaiselle hautausmaalle. 

Japanilainen kulttuuri on yhteisöllinen ja perhekeskeinen. Helpointa on niillä uusilla kristityillä, joilla on kristittyjä perheenjäseniä, mutta heitä on vähän. 

– Japanilaiset kääntyvät harvoin perhekunnittain, Yoshimurat kertovat.  

Hereillä oleva Jumala kuulee rukoukset 

Syyskuussa maailma suri Britannian pitkäaikaisimman monarkin, kuningatar Elisabethin kuolemaa. Hautajaisiin Westminster Abbeyyn kokoontui valtionjohtajia ympäri maailman ja televisioitua lähetystä seurasi rohkeimpien arvioiden mukaan jopa neljä miljardia ihmistä. Aiemmin kesällä japanilaiset hautasivat pitkäaikaisen pääministerinsä Shinzo Aben, joka murhattiin kesken puheenpidon Naran kaupungissa Honshun saarella.   

Yoshimurat seurasivat molempien hautajaisia. Kuningattaren hautajaiset pidettiin kirkossa, Shinzo Aben konserttisalissa, sillä Japanin valtio on virallisesti uskonnollisesti neutraali. Molempien hautajaisissa puhuttiin vainajan elämäntyöstä. Kuningattaren hautajaisissa arkkipiispa osoitti sanansa hautajaisväelle, käytti vainajasta kolmatta persoonaa ja puhui ylösnousemuksen toivosta. Aben hautajaisissa valtionhallinto luki tekstinsä kukka-asetelman keskellä olleelle pääministerin kuvalle ja puhutteli vainajaa toisessa persoonassa. Ensimmäisissä hautajaisissa puhuttiin vainajasta, toisissa vainajalle.  

Kahden suurhenkilön erilaiset hautajaiset kiteyttävät konkreettisella tavalla kristillisen ylösnousemususkon ja japanilaisen henkien palvonnan eron.  

– Kristinuskossa ylösnousemus tapahtuu tiettynä aikana tulevaisuudessa. Raamattu puhuu poisnukkuneista ja siitä, että Jeesus herättää heidät viimeisenä päivänä. Luther sanoo, että siihen saakka Kristuksessa kuolleet nukkuvat suloista unta. Nukkuvan kanssa ei olla tekemisissä. Hänelle ei tarvitse jutella, Hiroaki Yoshimura sanoo. 

Hereillä oleva Jumala on se, joka kuulee rukouksemme. Häneltä voimme pyytää asioita, häntä saamme kiittää kaikesta, mitä meillä on, Hiroaki Yoshimura opettaa japanilaisia ei-kristittyjä tai vielä uskonsa alkutaipaleella olevia. 

– Jatkuva rukouksemme on, että japanilaiset kääntyisivät pois kuolleista hengistä elävän Jumalan puoleen. 

Juttu julkaistu Sanansaattajan numerossa 24/2022

---

Hei! Antamiasi tietoja käsitellään meillä luotettavasti. Me emme anna niitä kenenkään ulkopuolisen käyttöön ja säilytämme niitä aina turvallisesti. Me Sleystä saatamme olla sinuun yhteydessä, jos se sinulle sopii. Voit lukea lisää Sleyn tietosuojaselosteesta. Poliisihallitus on antanut meille rahankeräysluvan RA/2021/1127. 

---