Nöyryytys kohmettaa sielun

Tahallinen nöyryyttäminen on aina henkistä väkivaltaa. Mitätöidyksi tulemisen kokemus vaikuttaa sekä mieleen että kehoon.

Laita hetkeksi silmät kiinni. Mieti, milloin viimeksi tunsit itsesi nöyryytetyksi. Miltä sinusta tuntui? Oletko päässyt siitä yli?

Psykiatri Juhani Mattilalta ilmestyi juuri kirja, jonka aiheena on jokaiselle tuttu kirvelevä kokemus: nöyryytyksen kohteeksi joutuminen. Mattila on sitä mieltä, että nykyään vaaditaan, että terveen ihmisen pitäisi kestää ja sietää mitä tahansa kolhuja ja pysyä tasapainossa. Jos hän ei kestä, sanotaan: ”On se niin herkkä loukkaantumaan.” Tähän sisältyy ajatus siitä, että ihminen pahoittaa mielensä turhasta. Se vapauttaa myös loukkaajan vastuusta: hänhän ei muka tehnyt mitään väärin.

Nöyryytys tuntuu
kehossa ja mielessä

Ujoutta, sosiaalisia pelkoja, masennusta ja työuupumusta tutkinut Mattila kuitenkin katsoo, että sekä nöyryytykset että uusien nöyryytysten pelko vaikuttavat paljon eri elämänvaiheissa. Ne voivat olla elämänilon katoamisen, masentumisen, sosiaalisista suhteista vetäytymisen ja ahdistuskohtausten taustalla. Nöyryyttävät olosuhteet, joita ei pääse pakoon, voivat olla syynä esimerkiksi kroonisiin kiputiloihin. Nöyryytykset eivät siis vaikuta vain ihmisen mieleen.

Fyysiset haavat näkyvät ulospäin ja niiden hoitaminen on hyväksyttävää. Moni meistä ei koskaan puhu nöyryytysten mustelmista kenellekään, mutta kärsii esimerkiksi sitkeästä unettomuudesta tai toistuvista painajaisista.

Moni ihminen voisi vapautua itsesyytöksistä, kun hän ymmärtäisi, että pahan olon syynä ovat nöyryytykset. Olisi huojentavaa kuulla, ettei olekaan mieleltään sairas. Ahdistus ja paha mieli ovat oikea reaktio tallatuksi tulemiseen.

Minäkuvan vaurio,
itsetunnon kolhu

Nöyryyttäminen ja nöyryytetyksi tuleminen voivat tapahtua niin perheissä, kouluissa, työpaikoissa kuin seurakunnissakin. Iso ja yllättävä nöyryytys on kuin läimäytys poskelle. Se lamaannuttaa ihmisen, joka kysyy mielessään: ”Miten minua voidaan kohdella näin?” Hän tuntee olevansa arvoton.

Nöyryytys aiheuttaa ihmisen minäkuvaan hetkellisen tai pysyvän vaurion ja itsetunnon kolhun. Tölväisy, moite, arvostelu, kritiikki, nolaaminen, mitätöinti ja ohittaminen ovat kaikki nöyryyttämistä. Niin myös torjutuksi tuleminen. Kukapa ei olisi kokenut ulkopuolelle jäämisen tunteita tai huomannut, että toinen ei ole lainkaan kiinnostunut siitä, mitä puhun. Entä se, että joku lupaa tulla kylään, katat pöydän eikä hän tulekaan? Työpaikoilla tapahtuu jatkuvasti sivuuttamista ja ohikatsomista.

Nöyryyttävä kasvatus

Tarkoituksellinen nöyryyttäminen on usein epäsuoraa ja sanatonta. Se tulee esiin äänenpainoissa ja ilmeissä. Viesti on selvä: Olet lapsellinen, naurettava ja typerä. Se, joka nöyryyttää, pönkittää itseään ja asemaansa toisen ihmisen kustannuksella. Pahimmillaan tämä tapahtuu muiden edessä. Juhani Mattila korostaa, että tahallinen nöyryyttäminen on aina henkistä väkivaltaa.

Pahimmat traumat tapahtuvat lapsuudessa ja nuoruudessa. Nöyryyttävän kasvatuksen erityispiirteisiin kuuluu esimerkiksi se, että lapsen on pienestä pitäen selviydyttävä mahdollisimman itsenäisesti. Lapsi ei saa olla ujo ja häntä pyritään kaikin tavoin karaisemaan. Vanhemmat vaativat lapselta sopeutuvuutta ja kiltteyttä. He eivät kuuntele lapsen mielipidettä vaan ovat ehdottomia auktoriteetteja, joiden mielipidettä ei saa kyseenalaistaa. Lapselle nauretaan, kun hän pahoittaa mielensä. Mitkään lapsen suoritukset eivät riitä vanhemmille. Hän tuntee aina olevansa huono.

jokainen meistä särkyy

Pienet ja vähän suuremmatkin surut ja pettymykset paranevat ajan kanssa silloin, kun niihin ei sisälly nöyryytystä. Koettu nöyryytys on kuitenkin kuin tapaturma, joka jättää jälkensä. Kipu niistä tuntuu joka kerta, kun trauma palaa mieleen.

Ihmisen mielessä ja ilmeisesti aivoissakin tapahtuu ikään kuin ohuiden lankojen ja niistä muodostuvien verkostojen repeilyä. Mielellä ja ruumiilla on kyky toipua pienistä vaurioista. Yksittäiset tunnesäikeet voivat eheytyä ilman erityisiä toimenpiteitä. Jos sieluun on syntynyt iso haava, se ei kuitenkaan yleensä parane itsekseen. Toisinaan toipumiseen menee kauan. Usein tarvitaan toisia ihmisiä lapioimaan ihminen esiin sen lumivyöryn alta, joka on jähmettänyt hänet pelkäämään yhä uusia nöyryytyksiä.

Juhani Mattila muistuttaa, että jokainen meistä joutuu särkymään. Hän kysyy: jos näin ei koskaan kävisi, olisiko ihminen kiveä? Olisiko hän ihminen ilman sielua? ”Jotta jokainen ihminen voisi lapsesta pitäen säilyttää tunteensa ja tahtonsa, ovat kaikki nöyryyttämistä estävät toimet tärkeitä sekä yksittäisten ihmisten että koko yhteiskunnankin kannalta”, Mattila korostaa.

Lähde: Juhani Mattila: Nöyryytys. Arvokkuuden kokemuksen menettämisestä ja uudelleen löytämisestä. Kirjapaja 2017