Naiset ilosanoman todistajina

Evankelisessa liikkeessä on vaikuttanut monia naisia, joita ilman evankelisuus ei olisi levinnyt eikä ilosanoma Vapahtajasta olisi saanut yhtä vahvaa jalansijaa. Rohkeat todistajat, sinnikkäät esirukoilijat ja kotien avaaminen raamattu- ja lähetyspiireille kantavat yhä hedelmää jälkipolvissa.

Evankelisen liikkeen historiassa on pappien lisäksi palvellut myös lukematon joukko maallikoita. Osa heistä on ollut liikkeen palveluksessa palkallisena, osa taas on tehnyt Jumalan valtakunnan työtä oman työnsä ohella. Osa on toiminut näkyvämmin, osa pienimuotoisemmin, sillä ”armolahjat ovat moninaiset, mutta Henki on sama”. Liikkeessä on myös vaikuttanut monia naisia, ja heillä on ollut suuri rooli erityisesti liikkeen leviämisessä.

Kirjeenvaihtoa ja sanankylvöä

Kun silmäilee evankelisen liikkeen varhaisia historiikkeja, huomaa, että liikkeen isällä Fredrik Gabriel Hedbergillä (1811–1893) oli laajaa kirjeenvaihtoa eri puolille maata. Näin hän piti yhteyksiä ja hoiti ympäri Suomen levinnyttä liikehdintää. Monet kirjeenvaihtotovereista olivat naisia, joille autuus oli kirkastunut. Kirjeenvaihdon avulla he selvensivät omia uskonkäsityksiään ja niissä kohtaamiaan vaikeuksia sekä saivat vahvistusta joskus yksinäiseenkin tilanteeseensa. Monet heistä sitten jakoivat saamaansa myös eteen päin. Esimerkiksi 18-vuotiaana uskoon tullut haminalainen Eva Gunnar oli löytänyt Hedbergin Kristillisiä Sanomia -lehdestä vastauksen omiin kysymyksiinsä. Hän toimi Haminassa kyseisen lehden asiamiehenä 1850- ja 1860-luvuilla ja kirjoitti Hedbergille niiden olleen monille suureksi siunaukseksi. Gunnar menehtyi rintatautiin 1865 ollen varma pääsystään kotiin. Muitakin sanoman levittäjiä oli, minkä lisäksi monista tuli uskollisia esirukoilijoita, joiden rukoukset kantoivat tuottaen niin oman puolison kuin muidenkin uskoontulon.

Kansankynttilät evankeliumin asialla

Varsinkin ennen opettajat  ovat olleet hyvin näkyviä ja vaikuttavia hahmoja yhteisöissään. Niinpä uskovan opettajan merkitys etenkin pienellä paikkakunnalla on ollut merkittävä niin lapsille kuin koko yhteisölle. Myös evankelisessa liikkeessä näitä uskovia opettajia on ollut monia, Fanni Elovirta Suoniemeltä, joka oli tullut uskoon Raahen opettajaseminaarissa.  

1920-luvulla hän tuli opettajaksi Kymenlaaksoon Vehkalahden Kitulan kylään ja oli kylän koulun ensimmäinen opettaja. Evankelisuudella ei tiettävästi ollut kannatusta paikkakunnalla Elovirran saapuessa, mutta Fannin sanotaan tuoneen ”tulen tullessansa”. Hän todisti rohkeasti Jeesuksesta, Jeesuksen veren voimasta ja kasteen armosta. Kylässä puhkesi herätys, joka kosketti lasten lisäksi nuoria ja vanhojakin huolimatta siitä, että seurakunnan papisto oli alkuaan epäilevällä kannalla. Ainakin yhdestä hänen oppilaistaan, Oiva Lahtelasta, tuli maallikkosaarnaaja.

Toinen esimerkkini on Saara Patjas (1888–1955) Antreasta. Hän kasvoi uskovassa kodissa ja muisteli isänsä laulamia hengellisiä lauluja, mutta omakohtaisesti autuus kirkastui hänelle 16-vuotiaana paikallisessa evankeliumijuhlassa. Hän ajatteli ensin lähetystyötä, mutta menikin sitten Kotkan seminaariin ja valmistui opettajaksi. Hänen ensimmäinen työpaikkansa oli Varsinais-Suomen Sauvossa, jossa hän toimi 9 vuotta. Hänen vakaumuksensa erosi jonkin verran sikäläisen kirkkoherran uskosta, mutta heistä tuli kuitenkin hyvät ystävät, ja kirkkoherra antoi Patjaksesta hyvän todistuksen hänen hakiessa 1920 Perniöön, jonka Ylönkylässä Patjas toimikin loppuikänsä. Siellä hän toimi, kuten aiemmin myös Sauvossa, puhujana erilaisissa tilaisuuksissa pitäen aina jotakin raamatunlausetta puheensa lähtökohtana. Hän organisoi paikkakunnalle Sleyn juhlia ja kutsui puhujia sekä perusti Japanin-lähetysompeluseuran. Lisäksi hän perusti Ylönkylään ympärivuotisen pyhäkoulun, ensimmäisen Perniössä.

Horrossaarnaaja Kainuusta

Eräs mielenkiintoinen naispersoona Sleyn historiassa on kuhmolainen Saara Malinen (1861–1923). Hän palveli lapsuudessaan perheen köyhyyden vuoksi paimentyttönä toisessa talossa. 13–14-vuotiaana hän vaipui yhtäkkiä horrokseen ja alkoi saarnata parannusta. Käytyään Viipurissa työssä ja saamassa hengellistä ohjausta hän palasi Kuhmoon, missä horrossaarnaus alkoi aivan uudella innolla. Piispa Gustaf Johansson kutsuttiin häntä tutkimaan, ja tämä antoi Malisen toiminnalle siunauksensa antaen kuitenkin kaksi neuvoa: hän kehotti rukoilemaan, että Malinen voisi puhua myös valveilla, ja että tästä pitäisi tehdä pyhäkoulunopettaja. Molempia neuvoja noudatettiin tuloksellisesti.

Miten Malinen sitten liittyy Evankeliumiyhdistykseen? Aikuisiällä hän tutustui erityisesti sen Japanin-lähetykseen. Tämä tutustuminen vaikutti Maliseen voimakkaasti, ja hänen puheittensa sisältö täydentyi tullen selkeän luterilaiseksi ja voimakkaan lähetysrakkauden sävyttämäksi. Kuoltuaan syöpään 62-vuotiaana hänen hautajaisissaankin oli Japanin-lähetys voimakkaasti esillä, ja sille kerättiin myös kolehti. Malisen julistuksen ja rukouksen vaikutusta lienee sekin, että Kuhmosta on lähtenyt useita lähetystyöhön Japaniin, ainakin kuusi henkilöä, ja näistä naisia Kaisu Piirainen, Hilda Ahtonen, Hildur Piirainen, Sointu Sallinen o.s. Komulainen sekä Mirja Piirainen.

Harva meistä on Rauta

Evankelisessa liikkeessä on ollut myös useita kirjailijoita, joista yksi oli Hanna Rauta (1877–1956). Hän oli varsin tuottelias romaanikirjailija. Erityisen suosittuja ovat olleet romaanit Vanhaa ja uutta virttä ja Sipi-vaarin kasvatti. Nämä romaanit sisälsivät vakaan luterilaisen uskonopin. Hän myös sanoitti useita lauluja, joita löytyy edelleen Siionin kanteleesta viisi kappaletta, esimerkiksi numero 98 Ei voi sana Herramme horjua. 

Vuonna 2007 hänen lauluistaan tehtiin kokoelma Rautakannel, johon kuuluu 159 laulua, joista osa on muideen kirjoittamia, mutta Raudan suomentamia. Rauta oli myös Orpokoti Siunaukselan ja Karkun opiston johtokunnissa. 1920-luvun alussa Rauta erosi kirkosta ja liittyi veljensä Heino Pätiälän johtamaan Suomen evankelisluterilaiseen seurakuntaliittoon. Hän oli kuitenkin niin arvostettu kirjailijana, että Sley kustansi edelleen hänen kirjojansa huolimatta siitä, ettei Rauta enää ollut Sleyn eikä Suomen ev.lut. kirkon jäsen. 

Hanna Rauta.

Hengellisten äitien sankka joukko

On monia naisia, joita ilman ei olisi ollut lähetys- tai raamattupiiriä, elleivät he olisi kotejaan avanneet. Moni on todistanut uskostaan joko vahvalla todistuksella tai omalla yksinkertaisella luottamuksellaan. Ja sankka on se esirukousten pilvi, joka on kohonnut niin äitien kuin lapsettomienkin huulilta Jumalan tykö heidän rakkaimpiensa puolesta, ja monet ovat ne rukousten lapset, jotka ovat vastauksia näihin rukouksiin.

Teksti julkaistu Sanansaattajassa 5/20.