Myllertää

Aluillaan oleva kevään kirkolliskokousviikko on herättänyt poikkeuksellista mielenkiintoa sekä niiden joukossa, jotka seurailevat kirkon asioita etäämpää, että niiden, joiden työhön ja elämään kirkon ratkaisut välittömästi vaikuttavat. Esityslista on taas pitkä ja sisältää aiheita, jotka koskevat syvältä sekä kirkon uskoa että rakennetta.

Kirkon rakenteelle tulevaisuudessa antaa suuntaa kirkon tulevaisuuskomitean mietintö. Hätkähdytti lukea tulevaisuusvaliokunnan mietinnön alkua: ”Kirkko kutistuu, mutta kirkon ääni voi jopa vahvistua. ”Suomalaiset sitoutuvat yhä vähemmän mihinkään organisaatioihin, instituutioihin ja ideologioihin, ja tässä valossa kirkko on säilyttänyt asemansa jopa poikkeuksellisen hyvin” (Kirkon tulevaisuuskomitean mietintö, s.17). Muu yhteiskunta sirpaloituu kirkkoa nopeammin. Tämä tekee kirkosta aiempaa merkittävämmän voimakeskittymän yhteiskunnassa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kirkko välttäisi muutoksen. Kysymys on nyt siitä, haluaako kirkolliskokous vaikuttaa siihen, miten muutokseen edetään.”

Mietintö sisältää 20 tehtävänantoa lähinnä kirkkohallitukselle. Eilen illalla puuskahdin iltapalapöydässä keskustelukumppaneille, että on se harmi kun täällä on niin paljon konservatiiveja. Joku naurahti. Mutta keskustellessamme totesimme, että usein Raamattuun ja tunnustukseen suurpiirteisimmin suhtautuvat ovat kaikkein tiukimpia struktuurifundamentalisteja: Seurakuntarakenteeseen ei saa koskea pitkällä tikullakaan. ”Kilpailevaa toimintaa” suitsitaan ja paikallisseurakunnan ”virallisen” jumalanpalveluksen yksinoikeutta varjellaan kuin Alkon monopoliasemaa. Herätysliike-lähetysjärjestöjen toimintaa kytätään stasimaisella hartaudella.

Millä tavalla sitten minä toivoisin kirkon rakennetta kehitettävän? Kaiken läpäisevänä periaatteena olisi pidettävä kirkon mission toteutumista sekä maallistuvassa Suomessa että kaukana lähetyskentillä. Se, mikä on oikeaa ja mahdollista, pitäisi ratkaista ensin Raamatun ja tunnustuksen äärellä ja toiseksi hyvin käytännönläheisesti. Mikä toimii? Mitä ihmiset tarvitsevat elääkseen kristillisesti ja kuollakseen autuaasti? – Nyt joku sanoo, että tähän juuri pyritään. Niin varmaan paljossa, mutta terävöitettävää on. Miksi meillä Kokkolassa seurakunnan jäsenet joutuvat jatkuvasti kysymään, eikö Armon kappelissa voisi toimittaa ehtoollismessuja? Keneltä olisi pois myöntää pysyvä ehtoollislupa? Miksi herätysliikkeiden kirkkopyhät vetävät väkeä yleensä keskimäärää selvästi enemmän? Eikö koko kirkolle olisi eduksi, että ainakaan niiden käsiä ei sidottaisi, jotka kirkon tunnustuksen mukaisesti pyrkivät tavoittamaan ja hoitamaan ihmisiä?

Lainasin alussa tulevaisuusvaliokunnan mietinnön valoisaa arviota kutistuvan kirkon äänen mahdollisesta vahvistumisesta. Minustakin se voi toteutua. Mutta se toteutuu vain siten, että kirkon jäsenet sitoutuvat vapaaehtoisesti ja entistä syvemmin kirkon uskoon. Siksi kaikkea tähän tähtäävää toimintaa olisi rakenneuudistustyössä määrätietoisesti tuettava, olivat toimijoina sitten herätysliikkeet, yhdistykset tai paikallisseurakunnat.

Ai niin, tällä viikolla puhutaan myös asiasta, joka kiehtoo niitäkin, joita kirkon toiminta ei muuten välttämättä kiinnosta. Kirkon avioliittokäsitystä tarkoitan. Katsotaan seuraavissa blogeissa, olisiko siitä jotakin uutta kerrottavaa.