Mutkia matkassa

Ville Melasen lähettikirje 2/2024

18.05.2024

Kevät keikkuen tulevi

Vanha sanonta on pitänyt hyvin paikkansa kuluneena keväänä. Säätilat ovat vaihdelleet toisinaan hyvin nopeasti. Nopeasti on myös kevät kulunut. Edellisestä kirjeestäni on jo luvattoman kauan, mutta aina tuntuu tulevan jotain muuta tehtävää, kun mielessäni on kirjeen kirjoittaminen. On ollut luentoja, kokouksia, saarnoja, tapaamisia ja lähetystilaisuuksia. Vanhasta autostani meni vitosvaihde helmikuussa. Sen jälkeen olen käyttänyt neljää vaihdetta sekä pakkia. Niillä on pärjätty. Varsinaisen yllätyksen koin kiirastorstai-iltana, kun lähestyessäni Soinia autosta alkoi sähköt mennä. Toivoin, että olisin pystynyt ajamaan auton kirkonpihaan, mutta seitsemän kilometriä ennen kirkonkylää täytyi ajaa auto sivuun ja pyytää lähetyssihteeriä noutamaan nimikkolähetti tienposkesta. Kaikkea nuo lähetyssihteeritkin joutuvat tekemään! Onneksi sain auton jätettyä ihan hallitusti tien viereen. Pitkäperjantain jumalanpalveluksen jälkeen auto saatiin ajettua kirkonkylälle, jonne se sitten jäi joiksikin päiviksi. Laturi meni ja siinä samalla vähän muutakin. Matka kuitenkin jatkuu edelleen. Autoni on vasta 28-vuotias eli melkein 20 vuotta minua nuorempi. Tein sitten erikseen reissun Soiniin, kun hain auton sieltä pois. Joskus vierailut nimikkoseurakuntiin tapahtuvat yllättävän usein.

Kohti Siperiaa

Noin kuukausi sitten saavuin illalla laivalla Helsingistä Tallinnaan. Sieltä suuntasin kävellen kohti linjaautoasemaa. Tein saman virheen kuin kerran aikaisemminkin. Lähdin kulkemaan kohti Narvan maantietä. Bussilla matkan suunta on Narva, mutta satamasta linja-autoasemalle mennessä on parempi mennä Tarton maantietä, jonka varrella sijaitsee linja-autoasema. Tuohon aikaan illasta oli jo pimeää. Kysyin tietä eräältä nuorelta naiselta. Puhuimme englantia. Hän kulki ystävällisesti jonkun matkaa samaan suuntaan kanssani ja neuvoi minua kulkemaan kohti asemaa. Matkan varrella vielä eräs mies neuvoi minua suomeksi. Olin silloin jo lähellä asemaa, mutta halusin varmistua kulkusuunnasta, kun raahasin matkalaukkua mukanani. Löysin aseman ja ehdin jonkun aikaa odottaa bussin lähtöä.

Yöllä rajan ylitys sujui nopeasti. Linja-autossa oli paljon väkeä, mutta rajamuodollisuudet suiuivat hyvin. Bussin saapumisaika Pietariin on arvioitu suurpiirteisesti, koska etukäteenhän ei tiedetä, kauanko rajalla menee aikaa. Aikataulun mukaan linja-auton piti olla Pietarissa klo 6, mutta se saapuikin perille jo klo 4.20. Ajattelin, että saan majapaikan lähellä olevasta pienestä hotellista, kuten ennenkin. Siellä oli kuitenkin täyttä. Samoin oli varmaan seitsemässä muussakin suurin piirtein samankokoisessa hotellissa. Ihmettelin tätä kovasti, koska oli arkipäivä eikä ollut minkään valtiollisen juhlan aika. Kävellessäni lopulta Nevskin valtakatua pitkin Pietarin keskustassa kaksi ystävällistä nuorta naista kysyivät: ”Mitä mies raahaa täällä matkalaukkua? Tarvitsetteko apua?” Kerroin etsiväni majapaikkaa ja suuntaavani Suurelle tallikadulle, jossa on pieni hotelli. He soittivat sinne ja saivat varattua minulle huoneen. Olisivat tilanneet taksinkin, mutta sanoin meneväni sinne kävellen. Kehuivat venäjän kieltäni. Totesin siihen, että parissa kymmenessä vuodessa on jotain oppinut. Saavuttuani hotellille olin kiitollinen matkalla auttaneille lähimmäisille, edullisesta majapaikasta ja siitä, että pääsin lepäämään. Toisen jalan jalkapohjaan oli kehittynyt valtava rakko. Kävely oli ollut jo hankalaa muutaman kilometrin. Lopulta rakko meni verille ja jalka oli kolme tai neljä päivää kipeä. Kyllä se siitä pikku hiljaa tokeni. Pietarin tapaamisten ja kokouksen jälkeen suuntasin Siperiaan.

Passiepisodi jatkui edelleen

Lähettikirjeideni kestoaiheena on jo useamman kuukauden ollut passiepisodi. Passi myönnettiin elokuussa ja sain sen käsiini eri vaiheiden jälkeen lokakuussa. Nyt vihdoin oli tarkoitus saada Krasnojarskissa leima uuteen passiin, että se olisi jatkossa toiminut oleskelulupani kanssa yhdessä. Sain ajan asianomaiseen toimistoon vappua edeltävälle lauantaille, joka oli monilla ylimääräinen työpäivä ennen valtiollisia vapaapäiviä ennen ja jälkeen vappua vapusta puhumattakaan. Minua kohtasi kolme hämmentävää asiaa vastaanotolla. Ensiksi minun väitettiin jättäneen tekemättä vuosi-ilmoitukset tiettyinä vuosina, mikä olisi ollut syy mitätöidä oleskelulupa. Toiseksi minua koskeva suuri asiakirjanippu oli kadonnut jonnekin ja kolmanneksi virkailijan tietojen mukaan en olisi poistunut Krasnojarskista minnekään vuoden 2020 jälkeen. Tämä kolmas asia on minulle edelleen mysteeri, toisin kuin kaksi edellistä asiaa. Niinpä virkailija pahoitteli tilannetta ja pyysi minua tulemaan takaisin 3.5. En tietysti olisi halunnut tulla takaisin, vaan ajattelin olevani tuolloin jo paluumatkalla Suomeen. Olihan se pakko myöntyä. Kävin kuitenkin noiden päivien välissä Pushkinissa ja Tuutarissa katsomassa entisiä palvelupaikkojani, tapaamassa Tulininien perhettä Pushkinissa ja osallistuin Inkerin kirkon pappien yhteiseen seminaarissa Keltossa vappuaattona ja vappuna. Seminaari oli mielestäni erittäin tärkeä ja yhteistä henkeä rakentava. Eräät veljet lausuivat ääneen pitävänsä minua tärkeänä veljenä. Varmasti myös Markus Aitamäestä – toisesta suomalaisesta ja lahtelaisesta pastorista – oltiin tätä mieltä. Suomalaisista Inkerin kirkon papeista lähinnä me kaksi osallistuimme ohjelmaan molempina päivinä.

”Tahdon muistaa pitkäperjantain”

Venäjän ortodoksikirkko ja monet muut tunnustuskunnat viettivät Venäjällä pääsiäistä tänä vuonna 5.5. Luterilaiset ja katoliset juhlivat sen sijaan samaan aikaan kuin meillä Suomessa. Juliaanisen kalenterin mukaan pitkäperjantaita vietettiin näin ollen 3.5. Muistan aikoinaan hiljaisella viikolla pitäneeni aamunavauksen Reisjärven koululla opintoihini kuuluneen harjoittelun yhteydessä. Silloin laulettiin pitkäperjantaihin liittyvää laulua: ”Tahdon muistaa pitkäperjantain”. Tänä vuonna Venäjän ortodoksien pitkäperjantaina palasin sisäministeriön toimistoon saadakseni passiini leiman. Vaan enpä saanut leimaa passiin, vaan sain mitätöintileiman oleskelulupaani. Tarkastaja, joka oli ottanut edellisellä viikolla asiakirjanippuni tarkastukseen, totesi minun olleen liian kauan poissa Venäjältä viime vuoden aikana. Itse asiassa sama tilanne oli kolmena viime vuotta edeltäneenä vuonna, mutta silloin oli voimassa korona-ajan poikkeussäädökset. Oleskelulupani olisi voinut säilyä, jos minulla olisi ollut Venäjällä omaisuutta, lähisukulaisia, työsuhde. Minulla ei ole mitään vahvoja sidonnaisuuksia Venäjällä, vaikka palvelustehtäväni myönteisesti otettiinkin huomioon. Keskustelin myös päällikön kanssa ja tulimme yhteistuumin siihen tulokseen, että lupa mitätöidään. En saanut sakkoja tai muita rangaistuksia. Viisumin saamiselle ei ole esteitä.

Maasta poistumista varten minun piti ostaa ja näyttää matkaliput Suomeen asti, jotta minulle niiden perusteella voitaisiin tehdä ulosmenoviisumi. Päällikkö sanoi, että häntä epäilyttää, saanko liput hankittua. Sanoin, että se tapahtuu helposti. Tämä päällikkörouva sanoi olevansa huolissaan minusta, että miten pääsen nyt Krasnojarskiin kulkemaan. Sanoin, että se on hienoa, että joku on minusta tässä maailmassa huolissaan. Jos saan viisumin, tulen sillä maahan. Minulle luvattiin tehdä seuraavana maanantaina viisumi ja luvattiin ottaa minut vastaan aamulla heti klo 9. Liput sain ostettua helposti: lentolipun, bussilipun, majoituksen Tallinnaan ja lauttalipun Tallinnasta Helsinkiin. Kun minulla ei ole enää omaa tulostinta käytössä Krasnojarskissa eikä kirkon laite toimi, jouduin etsimään kaupungilla atk-firmoja kopiointia ja tulostamista varten. Veromaksun maksaminen viisumia varten tapahtui pankissa nopeasti. Suurimmaksi hankaluudeksi osoittautui valokuvien saaminen. Ajattelin, että se onnistuu lauantaina helposti, mutta silloin monet valokuvaamot olivat kiinni. Lopulta sellainen paikka kuitenkin löytyi ja sain kolme valokuvaa hankittua viisumia varten.

Sain viisumin!

Maanantaina minua yllätti se, että pääsin todellakin heti klo 9 jättämään viisumianomuksen ja se kävi nopeasti. Minua pyydettiin hakemaan valmis viisumi klo 16 jälkeen ja silloinkin asiat sujuivat nopeasti ja sain lapun kouraan. Viisumi oli sellainen vihreä irtoviisumi, joka myönnettiin ajalle 06.05.-08.05. vain maasta poistumista varten. Lentolipun ja bussilipun olin ostanut sovitusti toukokuun 7. päivälle. Lento sujui hyvin ja Pietarissa Pasi Hujanen kyyditsi minut linja-autoasemalle, jossa odottelin muutaman tunnin bussin lähtöä. Linja-autoon tuli vain neljä matkustajaa kahden kuskin lisäksi. Tämä bussi ajoi erikoista maalaisreittiä, mutta kuitenkin Ivangorodiin päästiin suunnitelmien mukaan. Rajalla oli pitkähkö jono, mutta tällä kertaa en toiminut samoin kuin helmikuussa, vaan jäin jonottamaan jonon hännille. Toista tuntia meni ennen kuin pääsin passintarkastukseen. Tarkastus meni yllättävän nopeasti, vaikka minulla oli erikoinen viisumi ja erikoinen tilanne. En joutunut kuulusteluihin. Viron puolella raja ylittyi nopeasti. Tällä kertaa olin bussissa viimeisenä Narvan puolella, mutta olimme Tallinnassa kuitenkin ennen arvioitua aikaa. Yövyin Tallinnassa ja tulin aamulautalla 8.5. Suomeen. Matka venähti kolmiviikkoiseksi. Muutama tilaisuus ja suunnitelma Suomessa peruuntui omalta osaltani, mutta tällä matkalla oli tarkoituksensa.

Miten meni Siperiassa?

Seurakuntalaisia ja ystäviä harmitti ehkä minua enemmän se, että menetin oleskelulupani. Toisaalta toimitin nyt kolmena peräkkäisenä sunnuntaina jumalanpalveluksen Krasnojarskissa. Näin on tapahtunut viimeksi lokakuussa 2020, jolloin luovutin asuntomme pois. Ehdin nyt tapaamaan enemmän seurakuntalaisia ja otin jonkun verran valokuvia entiseltä asuinalueeltamme ja kaupungin keskustasta. Ihmiset kyselevät samantyyppisiä kysymyksiä kuin Suomessa. Vastauksenikin ovat samansuuntaiset. Kristus yhdistää kastetut ja uskovat yhdeksi Jumalan kansaksi. Kävin pari kertaa saunomassa oikein kuumassa saunassa. Eri puolilla kaupunkia on saunatiloja, joita vuokrataan tuntivuokraperiaatteella. Kävin samassa saunassa kahtena eri päivänä. Tuota saunaa sanottiin suomalaiseksi saunaksi.

Varsinainen sauna oli pienikokoinen. Lämpötila oli noin sata eikä kiukaan ympärillä ollut minkäänlaisia suojakaiteita. Istuin toisessa päässä laudetta ihan varmuuden vuoksi. Eipä sitä kerrallaan kovin kauan istunut, mutta ehtihän sitä puolentoista tunnin aikana käydä saunassa ja suihkussa riittämiin. Puolitoista tuntia oli vähimmäisvuokra-aika. En olisi tuota saunaa sanonut suomalaiseksi, vaan joksikin ihan muuksi, mutta sitä saa kirjeen lukija jäädä miettimään, minkä nimen olisin sille antanut. Kuitenkin puhdasta tuli ja hyvin vaihtelevissa sääolosuhteissa sauna teki poikaa. Siperian-matka meni mielestäni hyvin. Kuten olen monelle ja varmaan moneen kertaan todennut, että oleskeluluvan mitätöinti on vain ajan kysymys, niin nyt se on todistettu. Olen itse asiassa huojentunut siitä, että lupa mitätöitiin ja saan hakea viisumia. Koska en todellisuudessa enää asu Venäjällä, on viisumilla liikkuminen Venäjälle ja Venäjällä oikea asiakirja.

Miten tästä eteenpäin?

Olen pyytänyt viisumikutsua Novosibirskin seurakunnasta. Tarkoituksena on saada uskonnolliset asiat-vuosiviisumi. Oleskelulupa edellytti, että olisin ollut Venäjällä vuosittain vähintään yli puoli vuotta. Toivomani viisumi edellyttää sitä, että olen Venäjällä alle puoli vuotta vuoden aikana. Novosibirskin seurakunnassa on kokemusta tällaisten viisumikutsujen tekemisestä ja valmiutta asian hoitamiseksi. Viisumikutsun käsittelyssä menee vähintään muutama viikko. Saatuani kutsun kouraani, anon viisumia Suomessa. Uuden viisumin saan aikaisintaan heinäkuussa. Kuitenkin kesäkuun aikana pitäisi ratketa, saanko viisumin. Tilanteeni on nyt tavallaan hyvin selkeä. Jos saan viisumin, työni jatkumiselle Venäjällä on lailliset edellytykset. Jos en jostain syystä saakaan viisumia, silloin olen uuden edessä. Krasnojarskilaiset viranomaiset kuitenkin vakuuttivat, että viisumin saannilleni ei ole esteitä. Nythän se nähdään, pitääkö tämä paikkansa. Tämä on tärkeä rukousaihe. Jos saan viisumin, ajattelen, että minun täytyy antaa nyt enemmän aikaan Länsi-Siperian seurakunnille kylineen. Siellä on vielä paikkoja, joissa en ole ehtinyt käydä. Herra tässä kaikessa johdattakoon.

Juhlakiertue suunnitteilla

Kesän lopussa tulee 20 vuotta, kun lähdin palvelemaan Inkerin kirkkoa. Ensimmäinen tilaisuus on sovittu Perhoon elokuun 29. päivälle nostalgisista syistä. Kiertueen aikana käyn nimikkoseurakunnissani ja tietyissä Evankeliumiyhdistyksen toimipaikoissa. Kiertueen aikana pidän esillä ainakin muutamaa SleyMedian tuotetta. Viikoilla 36 ja 37 on vielä jonkun verran kalenterissani tilaa tätä kiertuetta varten. Jos haluat pyytää minua seurakuntaan, Evankeliumiyhdistyksen tai muun järjestön tilaisuuteen pitämään lähetystilaisuutta tai muuta tilaisuutta tuolloin, ole yhteydessä minuun. Myös lähetyshenkiset kotiseurat voidaan pitää. Kannattaa ottaa huomioon, että kaikki ajankohdat eivät enää käy. Voit olla minuun yhteydessä sähköpostitse tai puhelimitse. Sosiaalisen median kanavat kannattaa kohdallani unohtaa. Sähköpostiosoitteeni on sley.fi-loppuinen ja puhelinnumeroni on 044-2931406. Jos et saa mahdolliseen tekstiviestiin vastausta, soita rohkeasti.

Sana

”Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.” (Joh. 6:44)

Tämä helluntaihin liittyvä raamatunkohta kertoo selkeästi raamatullisen käsityksen ihmisen tahdosta tulla kristityksi. Siitä huolimatta, että jotkut kehottavat ihmisiä tahdonratkaisuun Jumalan puoleen, ihminen ei halua tulla Jumalan lapseksi. Jotkut kyllä sanovat näin tapahtuneen. Taustalla ei kuitenkaan ole ihmisen oma tahto, vaan Jumalan armollinen työ. Jumala on vetänyt ihmisen puoleensa, jonka ihminen on kokenut omaksi ratkaisukseen. Samoin toiset opettavat erityisesti pienten lasten olevan viattomia tähän maailmaan syntyessään. Liha on kuitenkin liha eli ihmisen luonto on syntinen eikä mikään syntinen peri taivaan valtakuntaa.

Lähetystyössä on kyse siitä, että me julistamme ihmisille iloista sanomaa Vapahtajasta, joka on sovittanut koko maailman synnit. Jumalan sanaa saarnaamalla Pyhä Henki toimii avaten ihmisten ymmärrystä uskomaan ja näkemään Kristuksessa pelastuksen. Sinä et voi itse pelastaa itseäsi eikä pelastuksesi riipu sinun hyvistä teoistasi eikä ratkaisuistasi, vaan Jumalan hyvistä teoista ja ratkaisuista. Sinä kyllä kykenet tekemään syntiä ja syntiä tehdessäsi kuljet tuhlaajapojan tietä. Tuhlaajapojan tietä kulkeva täytyy pysäyttää. Sen vain Jumala voi tehdä sanansa ja toisaalta myös erilaisten koettelemusten kautta.

Niinpä meidän on julistettava ja varustettava Herran sanansaattajia tärkeään tehtävään. Olemme saaneet Jumalan lapsen nimen ja oikeuden Pyhässä kasteessa, joka on samalla kutsu elää ja toimia kristittynä. Pyhässä kasteessa Jumala on vetänyt meitä puoleensa ja vaatettanut meidät puhtaaseen vaatteeseen. Hän on pukenut meidät Kristuksen pyhyydellä. Tässä pyhyydessä me menemme kerran taivaaseen. Tuota pukua me emme pysty tahraamaan emmekä repimään. Kristuksen pyhyys ei kulu eikä katoa. Syntinen luontomme saa loppunsa kuolemassa, täältä erotessamme, mutta Kristuksen pyhyys kantaa meidät taivaaseen. Viimeistään silloin kaikki oman luontomme pahuus on poissa ja siirrymme pyhyyden ja puhtauden valtakuntaan. ”Mua Pyhä Henki pyhitä, luo minuun uusi elämä ja päästä synnin vallasta, se sydämestä kuoleta. Sä tuet väärät kukista, Kristuksen kuoloon istuta.” (Vrs. 121:1)

Esirukousaiheita:

-Saisin viisumin
-Kiitos terveyden lahjasta!
-Piispa Ivan Laptevin terveys
-Rauhaa maailman kansoille!