Muistoja

Vanhempani lähtivät meidän lasten kanssa lähetystyöhön Keniaan vuonna 1977. Kahden vuoden työkauden jälkeen palasimme Suomeen ja asetuimme asumaan Helsinkiin, Pohjois-Haagaan. Tätä asuntoa vanhempani ovat pitäneet kotinaan yli 40 vuoden ajan. Meille lapsillekin se on säilynyt kotoisana.

Menneiden kuukausien aikana olen yhdessä vanhempieni ja sisarusteni kanssa käynyt läpi kodin irtaimistoa. Kaapeissa on paljon valokuvia, lastemme askarteluja ja käsitöitä sekä matkoilta tuotuja matkamuistoja. Olemme viettäneet hyviä hetkiä näitä katsellen ja yhdessä muistellen. On hauska nähdä omia piirrustuksia tai selailla vanhoja lehtiä. Valokuvista osa on isovanhemmilta perintönä saatuja. Niissä ihmiset alkavat haalistua pois, eivätkä enää ole tunnistettavissa. Isovanhempieni vanhempien kuvat vielä jotenkin tunnistan, mutta en enää heidän vanhempiensa. Psalmin kirjassa kirjoitetaan; ”Hän tuntee meidät ja tietää meidän alkumme, muistaa, että olemme maan tomua. Ihmisen elinaika on niin kuin ruohon: kuin kedon kukka hän kukoistaa, ja kun tuuli käy yli, ei häntä enää ole eikä hänen asuinsijansa häntä tunne.” (Psalmi 103:14-16). Ihmisen muisti on lyhyt. Vuosikymmeniä tästä eteenpäin olen minäkin enää muisto haalistuvassa kuvassa.

Jumala muistaa vaikka ihminen unohtaa

Toisaalta olemme äärimmäisen tärkeitä ja arvokkaita. Jumala on meistä jokaisen luonut omaksi kuvakseen. Hän tuntee meistä jokaisen. Jokaiselle meistä on tarkoitus. Hän rakastaa meistä jokaista. Rakastaa niin paljon, että antoi oman Poikansa hengen, meidän pelastuksemme tähden. Jeesus sovitti ristillä syntimme ja aukaisi meille tien taivaaseen. Jumala on lupauksissaan uskollinen. Hän on meidät luonut ja lunastanut. Jumala on myös antanut meille tehtävän; ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille.” (Mark. 16:15)

Raamattu puhuu paljon muistamisesta. Jo Vanhan Testamentin alkulehdillä voi lukea Nooan tarinasta miten Jumala sanoo, että nähdessään sateenkaaren taivaalla, hän muistaa tekemänsä liiton. Useasti Mooseksen kirjoissa kerrotaan, miten Jumala muisti liittonsa Israelin kansan kanssa. Itselleni tärkeä kohta muistamisesta on Jeesuksen ristiinnaulitseminen, jossa toinen ryöväri sanoo Jeesukselle; ”Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi”. Hän saa kuulla Vapahtajan lohduttavat sanat: ”Totisesti, jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.” (Luuk. 23:42-43)

Luukkaan evankeliumissa kerrotaan Jeesuksen asettaessa ehtoollisen Hänen sanoneen: ”Tehkää tämä minun muistokseni.” Nyt korona-aikana olen kaivannut säännöllistä ehtoollisen viettoa. Silloin muistamme Jeesuksen ristikuolemaa ja ylösnousemusta. Jumalan Sana ja Pyhä Henki tekevät ehtoollisaineet todeksi. Kristuksen ruumis ja veri tulevat läsnäoleviksi tähän hetkeen, jossa saamme henkilökohtaisesti syntimme anteeksi. Isäni sanoja lainatakseni: ”Sakramenteissa Taivas tuodaan meille syliin asti”.

Mennyt vuosi ja korona-aika on ollut monin tavoin raskasta. Meillä kaikilla on ollut omat kipuilumme koronan tuomien haasteiden kanssa. Vaikka omassa elämässämme ei tuntuisi jostain syystä olevan ilon aihetta, on meillä aina ilo evankeliumin äärellä. Enkelit ilmoittivat paimenille kedolla suuren ilon kun Vapahtaja syntyi seimeen. Jeesus eli keskuudessamme meitä opettaen. Pian saamme juhlia pääsiäistä, Jeesuksen ylösnousemuksen juhlaa. Jeesus valmisti meille pelastuksen ja tien taivaaseen. Tätä sanomaa viemme yhdessä eteenpäin sisarillemme ja veljillemme lähellä ja kaukana. Yhdessä saamme tehdä lähetystyötä Keniassa. Kaikkien työn tuomine kipuineen ja haasteineen, suruineen ja iloineen julistamme lähestymässä olevan pääsiäisen sanomaa: ”Tänään on pelastuksen päivä.”