Mitkä ihmeen hengelliset kesäjuhlat?

Suomen kesässä järjestettävät kymmenet kesäjuhlat kokoavat väkeä yli herätysliikerajojen. Evankelisuuden aloittama kesäjuhlaperinne elää edelleen ja välittää uskoa omalla äidinkielellä.

Hengelliset kesäjuhlat eivät ole Suomessa vähäpätöinen ilmiö. Pelkästään Suomen evankelis-luterilaisen kirkon yhteydessä toimivat järjestöt järjestävät tämän kesän aikana 18 valtakunnallista kesäjuhlaa. Näiden lisäksi kesäjuhlia järjestävät kymmenet muihin kirkkokuntiin ja hengellisiin liikkeisiin kuuluvat joukot. Eivätkä kesäjuhlat suinkaan tähän pääty – ympäri Suomen kesäjuhlia viettävät myös politiikkaan, harrastustoimintaan ja ammatteihin kytkeytyvät yhdistykset ja järjestöt.

– Kesäjuhlat ovat hyvin pitkälle järjestöllinen juttu, Helsingin yliopiston kirkkohistorian professori Jouko Talonen toteaa.

Hengellisten kesäjuhlien saapuminen Suomeen voidaan nähdä kolmen ”aallon” tapahtumasarjana.

– Hengellisten kesäjuhlien alkaminen Suomessa sijoittuu Evankeliumiyhdistyksen perustamisen jälkeiseen aikaan, kun ensimmäinen Evankeliumijuhla järjestettiin vuonna 1874. Evankeliumiyhdistys oli perustettu vasta vuotta aiemmin, Jouko Talonen kertoo.

Dosentti Seppo Suokunnas näkee kesäjuhlaperinteen synnyn luonnollisena tapahtumana evankelisuuden sisällä.

– Evankelisuus on aina ollut jostain syystä hieman organisoituneempaa kuin muut herätysliikkeet. Vuosittainen kesäjuhlaperinne oli luonnollinen seuraus paikallisseurakuntarajat ylittäneelle seuraperinteelle. Kun evankelinen puhuja saapui paikkakunnalle, lähdettiin seuroihin muidenkin seurakuntien alueilta. Tämä on tietysti nähtävissä jo siinä, että pastori Hedbergiä tultiin Pöytyälle kuulemaan kauempaakin, Suokunnas pohtii.

Samaan aaltoon ajoittuu myös Herättäjäjuhlien synty.

– Wilhelm Malmivaaran ja eräiden maallikkojen johdolla 1893 pidettiin Kustannusosakeyhtiö Herättäjän vuosikokousseurat Ylistarossa – siitä kehittyivät Herättäjäjuhlat, Talonen kertoo.

Toinen aalto muodostuu suurlakon jälkeiseen aikaan.

– Silloin suomalainen yhteiskunta alkoi mobilisoitua erityisesti maaseudulla. Vuonna 1906 pidettiin vanhoillislestadiolaisten ensimmäiset suuret seurat ja niistä kehittyi suviseurainstituutio. Tämän jälkeen muihinkin lestadiolaisryhmiin levisi vastaava juhlainstituutio. Esikoislestadiolaisten juhannusseurat alkoivat 1918 Padasjoella ja niitä alettiin 1920-luvun alusta alkaen järjestää säännöllisesti Lahdessa. Rukoilevaisten Länsi-Suomen herännäisjuhlat alkoivat 1906.

Kolmanteen aaltoon kuuluvat viidennen liikkeen kesäjuhlat, joista ensimmäisenä perustettiin Suomen Raamattuopiston Hengellisen elämän syventymispäivät vuonna 1924. Niitäkin vietetään tänä vuonna 95. kertaa.

Raja-aitoja murtamassa

Hengelliset kesäjuhlat ovat helposti lähestyttävä ”näyteikkuna” useiden eri liikkeiden toimintaan. Kirkon tutkimuskeskuksen johtaja Hanna Salomäen mukaan juhlille osallistuvat ovat usein kirkon toiminnassa mukana, mutteivät välttämättä kyseisen liikkeen piirissä.

– Sanan suvipäivillä oli iso joukko, jopa viidennes, satunnaisia kävijöitä, jotka eivät muuten liikkeen toimintaan osallistu. Herättäjäjuhlilla ja Evankeliumijuhlassa samainen lukema oli kymmenen prosentin tienoilla. Jos vaikkapa joka kymmenes vastaantulija on satunnainen kävijä, niin onhan se iso joukko. Herätysliikkeiden välisiä aitoja kesäjuhlat ainakin murtavat, Salomäki pohtii.

Kesäjuhlat tarjoavat hengellistä ravintoa omalla äidinkielellä.

– Kaikki hengelliset liikkeet eivät toimi kaikilla paikkakunnilla, joten voi olla, ettei arkitilanteessa ole mahdollisuutta osallistua itselle läheiseksi koetun liikkeen tilaisuuksiin. Kesäjuhlilla saa sitten hengellisen ravintonsa omalla kielellään, jos ajatellaan, että hengelliseen kieleen liittyvät musiikki, ja ylipäänsä kaikki tavat ilmaista omaa uskonnollisuuttaan. Sitä voi ajatella ikään kuin äidinkielenä, Salomäki kertoo.

Uskonnolliseen äidinkieleen kuuluvat laulut, sanat ja tavat siirtyvät kesäjuhlilla eteenpäin myös seuraaville sukupolville.

– Juhlalla on merkityksensä myös perinteen siirron kannalta. Kyllähän suuri joukko kesäjuhlille tulijoista käy siellä perheinä. Juhlilla ollessaan he siirtävät omaa uskonnollista perinnettään seuraaville sukupolville. Sen on todettu näinä aikoina olevan erittäin tärkeä elementti, sillä uudessa sukupolvessa on huomattavan paljon niitä, jotka elävät etäällä kirkon ja kristinuskon asioista ja sisällöistä, Salomäki jatkaa.

Evankeliumijuhlaa vietettiin Seinäjoella kesällä 1967.

Katse tulevaisuuteen

Hengellisten kesäjuhlien tulevaisuuden arvioimista haastavat luotettavien mittareiden puute.
– Missä mittakaavassa nämä juhlat edelleen kokoavat, on kysymysmerkki, josta varmasti keskustellaan joka liikkeessä. Arviot kävijöistä vaihtelevat paljon. Tuntuma on, että olisi alati vähemmän kävijöitä, mutta selkeä mittari puuttuu, Salomäki toteaa.

Kesäjuhlien kävijämäärän laskemista hankaloittavat suuret tapahtuma-alueet ja vapaa pääsy – ei ole mitään lippuja, joiden myyntiä voitaisiin seurata. Kesäjuhlien väkimäärä lasketaankin järjestöjen yhdessä sopimalla kaavalla. Perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina lasketaan suurimman tilaisuuden väkimäärä. Lauantain väkimäärä kerrotaan puolellatoista, sillä silloin väen vaihtuvuus on suurinta. Sen jälkeen määrät summataan yhteen. Suomen suurin kesäjuhla, vanhoillislestadiolaisten suviseurat, eivät seuraa tätä laskentakaavaa, vaan ilmoittavat lauantain kävijämäärän.
Tänä vuonna Evankeliumiyhdistyksen 145. Evankeliumijuhlaa vietetään Kalajoen hiekkasärkillä. Paikalle odotetaan 15 000 kävijää.

Teksti julkaistu Sanansaattajassa 13/18.