Minustako lähetystyöntekijäksi?

Karkun evankelisella opistolla on syksystä lähtien kokoontunut ryhmä, jota yhdistää yksi kysymys: ”Tulisiko minusta lähetystyöntekijä?” Kyseessä on vuoden mittainen kurssi, joka valmistaa lähetystyöhön. Nyt pohditaan sitä, mikä olisi juuri minun paikkani. 

Uusi vuosi lähti käyntiin Karkun evankelisella opistolla. Lukio ja muut opintolinjat eivät ole vielä alkaneet, mutta aivan tyhjää ei opistolla silti ole. Yksi ryhmä on paikalla: kahdentoista hengen joukko on kokoontunut, koronarajoitusten puitteissa, miettimään kutsumustaan lähetyksen parissa. Kyseessä on Sleyn vuoden kestävä lähetystyöhön valmistava kurssi, joka on nyt puolivälissä. 

Joukkoon mahtuu niin pariskuntia, lapsiperheitä kuin yksinkin lähetystyöhön lähtemistä suunnittelevia. Myös ammattiosaamista löytyy monelta taholta. Muun muassa kurssilla oleva Jaakko Kanniainen on ammatiltaan fysioterapeutti ja opiskelee tällä hetkellä myös opettajaopintoja. 

– Olin miettinyt vaimoni Ulriikan kanssa, että haluaisimme ulkomaille töihin. Ei kuitenkaan tuntunut mielekkäältä lähteä ilman kunnon syytä. Minulle oli mullistavaa se, kun valkeni, että eivät kaikki lähetit olekaan teologeja. Kun keskustelin vaimoni kanssa, selvisi, että olimme molemmat omilla tahoillamme pohtineet lähetystyöhön lähtemistä, Jaakko kertoo lähetyskurssille johtaneista pohdinnoistaan. 

– Itselläni on lähetyslapsitausta, mutta ajatus lähetystyöstä omalla kohdalla tuli vasta myöhemmin. Lähetyskutsu kirkastui minulle vasta kolmisen vuotta sitten, kun ymmärsin, että voisin tehdä lähetystyötä juuri niillä taidoilla ja lahjoilla, mitä minulla on, Ulriikka jatkaa. 

Jaakko kertoo saaneensa lähetyskurssin aikana vahvistusta kutsuunsa. 

– Koen olevani valmiimpi lähetystyöhön kuin aikaisemmin. Minulla oli aluksi aika selkeä ajatus siitä, mitä omalla kohdallani lähetystyö voisi olla. Kurssin aikana olen saanut näkökulmaa siihen, millaisia erilaisia tehtäviä lähetyskentällä voisin tehdä. Vaikka kokisin omat vahvuuteni jossain, ne voivatkin todellisuudessa olla jossain muualla. Voi olla, että kutsutaan tehtävään, joka ei alustavasti kuulu omaan suunnitelmaan lainkaan. 

Lähetyskurssin ohjelmaan kuuluu paitsi eri Sleyn lähetyskenttien esittelyä, lähetystyöntekijäksi valmistamista myös luterilaisen tunnustuksen läpikäymistä. Jaakko on kokenut saavansa tästä apuja myös omaan henkilökohtaiseen uskoonsa. 

– Täällä on käyty luterilaisen uskon perusteita laajasti, ja olen saanut siitä uusia näkökulmia myös omalle uskon perustalle. Olen saanut rohkaisua tekemään lähetystyötä myöskin omassa arjessa. On myös tullut enemmän tilanteita, joissa ei-kristityt ovat alkaneet kyselemään minulta uskosta, ja olen huomannut olevani paljon valmiimpi keskustelemaan niistä kuin aikaisemin, Jaakko kuvaa.  

Erilaisista lähtökohdista 

Ulriikalla ja Jaakolla on parivuotias Felix-poika. Jos kutsu käy lähetyskurssin jälkeen, tarkoittaa tämä sitä, että myös Felixistä tulee äitinsä tavoin lähetyslapsi. 

– Lapsen kanssa lähetystyöhön lähteminen toisaalta jännittää mutta toisaalta ei. On paikkoja, joissa ei ole niin turvallista ja voisi olla jännittävää kasvattaa omaa lasta. Olemme tulleet kuitenkin siihen tulokseen, että lapsia kasvatetaan yhtä lailla joka maassa. Muutkin länsimaalaiset ovat oppineet selviytymään vaikeissakin oloissa, Jaakko avaa ajatuksiaan. 

– En tiedä vielä, koska meidät lähetettäisiin lähetystyöhön. Ajankohta vaikuttaa siihen, millaista se Felixille tulisi olemaan, pienelle lapselle se olisi erilaista kuin kouluikäiselle. Jollain tavalla hän tulisi kuitenkin kasvamaan kahden maan välissä, Ulriikka puolestaan miettii. 

Toisenlaisessa tilanteessa on puolestaan Sleyn Pohjois-Suomen piirityöntekijä Tuomas Lukkaroinen, joka on lähtenyt lähetyskurssille yksin. Hän sai lähetyskipinän alun perin ollessaan Evankelisten Opiskelijoiden aktiossa. 

– Olin mukana Evankelisten Opiskelijoiden aktiossa Japanissa pari vuotta sitten. Siellä minulle heräsi kiinnostus lähetystyöhön. Kun hain Karkun lähetyskurssille, minulla ei ollut selkeää ajatusta, mihin haluaisin lähteä. Olen joskus miettinyt Venäjää, missä minun olikin aikomus vierailla, mutta koronatilanne esti sen. Tulin lähetyskurssille kiinnostuksesta lähetystyöhön, ja pohtimaan, miten lähetyskutsu voisi omaan elämään soveltua, Tuomas kertoo omasta prosessistaan. 

Tuomas kuvailee lähetyskurssia innostavaksi ajaksi, josta on saanut varustusta myös omaan hengelliseen työhön kotimaassa. 

– Lähetyskurssi on ollut hyvin innostava. Olen saanut siitä tukea myös kotimaantyöhön ja hengelliseen kutsumukseeni täällä Suomessa. Vaikka minulla ei ole vielä selkeää näkyä siitä, mikä oma paikkani lähetystyössä voisi olla, minulla on kuitenkin vahva halu viedä evankeliumia eteenpäin. 

Lähetyskurssi on sisältänyt eri lähetyskenttien lähettien vierailuja. Tuomas on kokenut henkilökohtaisten kertomusten tuoneen Sleyn tekemää lähetystyötä läheisemmäksi itselle. 

– Ennen lähetystyö oli minulle jotenkin kasvotonta ja tuntui joltain, jota tehdään hyvin kaukana. Olen kurssin aikana tutustunut enemmän lähetyskenttiin, tietoni niistä on kasvanut, ja lähettien kertomusten myötä työ on tullut konkreettisemmaksi. Olen ymmärtänyt, kuinka merkityksellistä työtä maailmalla tehdään. Toisaalta minulle on tullut ymmärrystä paitsi lähetyksen mahdollisuuksista myös haasteista, Tuomas tähdentää. 

Lähetyskutsu vahvistumassa 

Kirsi ja Rami Haaponiemi ovat lähteneet lähetyskurssille kahdestaan, kun lapsista nuorin on jo lukioiässä. Kirsi on ammatiltaan sosionomi–diakoni ja työskentelee Rauman seurakunnan diakoniatyössä, vastuualueenaan monikulttuurisuustyö. Rami on puolestaan koneasentaja ja työssä potkurilaitteita laivoihin valmistavassa firmassa. Myös yrittäjäelämä on hänelle tuttua. Pariskunta on kypsynyt lähetystyöajatukselle hieman eri aikoihin, ja lähetyskurssille lähdettiinkin varovaisin mielin tunnustelemaan. 

– Minulla on ollut jo ala-asteikäisestä lähetyskutsumus. Olen rukoillut, että Jumala ottaisi kutsun pois, jos se ei ole hänestä. Lähetyskurssille pääsy olikin itselle monen vuoden odotuksen täyttymys, Kirsi kertoo.  

– Minä olen ollut tässä suhteessa se jarru. En voi sanoa, etteikö minua olisi lähetystyö kiinnostanut, mutta olen ajatellut sen eri tavalla kuin Kirsi. Minulle se on tarkoittanut enemmän kotimaassa tehtävää lähetystä. Kuitenkin pari vuotta sitten ollessamme ensimmäisenä adventtina jumalanpalveluksessa muistan, kuinka pappi puhui saarnassa Jumalan huolenpidosta. Silloin minulle valkeni, että missä olenkin tai mitä teenkin, niin Jumala pitää minusta huolen, Rami kertoo omasta tiestään.  

Pariskunta päätti hakea Karkun lähetyskurssille, kun mahdollisuus siihen tuli. Kurssin aikana lähetyskutsu on saanut vahvistua. 

– Kurssi on valmistanut ja vahvistanut. Koko ajan on ollut esillä ajatus siitä, että Jumala pitää meistä huolen lähetyskentällä. Viimeisimmällä lähijaksolla muistan havahtuneeni ajatukseen siitä, että todella haluaisin lähteä, Rami kertoo. 

– Tuntuu, että se lähijakso oli meille käänteentekevä. Nyt, kun Ramikin on saanut kypsyä ajatukseen, lähtö on alkanut tuntua todellisemmalta ja alkanut vähän jännittääkin, Kirsi jatkaa.  

Lähetyskurssilaisilla on tällä hetkellä vielä puolet matkasta jäljellä. Ajatukset siitä, mikä olisi juuri minun paikkani, askarruttavat nyt monia.  

– Olen miettinyt sitä, mitä osaisin tehdä, kun kielitaitokin on niin huono. Mutta niin kuin kurssilla on opetettu, Jumala varustaa meidät eikä jätä meitä yksin, jos hän työhönsä kutsuu. Samalla täytyy myös muistaa, että lähetystä voi tehdä jo täällä ja myös tukea toisten tekemää lähetystyötä, Kirsi pohtii. 

– Nyt tarvitsemme erityisesti tukea ja rukousta kaikkien kurssilaisten puolesta, että Jumalan tahto saisi tapahtua, Rami täydentää.  

Juttu on julkaistu Sanansaattajassa  2/21.