Mikä on tärkeää kirkon nuorisotyön päivänä

Tänään, maanantaina 17.10. vietetään altakunnallista kirkon nuorisotyön päivää. Tämä tärkeä päivä ei saa aikaan suuria lippukulkueita eikä paraateja, mutta onneksi teemapäivä antaa syyn nostaa esiin sen tärkeimmän kysymyksen? Miten yhteys syntyy, kuinka saisimme kohdata nuoremme sillä toivolla, joka pohjautuu kirkon ihmeelliseen sanomaan. Kun tälle perustalle rakennettu yhteys syntyy, sillä on yllättävän pitkät seuraukset.

Omalla kohdalla kirkkomme nuorisotyön hyvät hedelmät ovat kantaneet jo yli 40 vuotta. Tietyt tuoksut, tunnelmat ja tapahtumat tuovat minut sekunnissa yli 40 vuoden päähän Laukaan nuoren seurakunnan leireille ja nuorteniltoihin. Viimeksi näin kävi toissa viikonloppuna Lohtajan Ohtakarissa. Vietimme tunnelmallisessa paikassa, meren saaressa nuorten myrskyleiriä. Raahauduin väsyneenä aamupalan jälkeen aamuhartauteen. Leirimme toinen vetäjä Karoliina Kauppi ehdotti, että laulaisimme tutun laulun, joka aamu on armo uus. Kolmisenkymmentä unenpopperöistä laulajaa veisasi tuota liian korkealle menevää laulua niin, että olin sekunnissa hereillä ja Laukaan seurakunnan nuorten leirillä. Siellä 16-vuotias Juha koettaa selviytyä väsyneenä itsensä kanssa. Puhevika ahdistaa, ruotsin ehdot hävettää ja hävinnyt linja-automatkakortti pelottaa. Tuon laulun tunnelma vie minut aina sekavaan nuoruuteeni ja seurakuntaan, ainoaan paikkaan, jossa olin hukassa olevan persoonani kanssa turvassa. Seurakunnasta sain myös kestävät eväät hengelliseen elämään. Raamattutunneilta ja hartauksista opin, mikä on elämässä kaikkein tärkeintä. Jumalan lahja-armo ja sen jälkeen ystävät, jotka jakavat yhteistä matkaa.

Millainen on tämän päivän nuori

Joku kysyy, että miten voisin ammentaa tämän päivän nuorisotyössä oman aikani kokemuksia, kun niistä on aikaa jo 40 vuotta. Maailma on tietysti muuttunut noista ajoista valtavasti. Kristillinen nuorisokulttuuri näyttäytyy ihan erilaiselta, kun kesällä 1982 jolloin sain ajokortin. Millainen on tämän päivän pirstaloituneessa nuorisokulttuurissa elävä nuori. Omien kokemusteni pohjalta sanoisin, että yllättävän monessa asiassa ollaan menty eteenpäin. Tämän päivän nuori on paljon fiksumpi kun 80-luvun rippikoululainen. Tämän päivän nuori on tiedostava, avoin ja rohkea, valmis esiintymään ja laittamaan itsensä likoon. Tämän päivän nuori haluaa kokeilla ja rikkoa turhia rajoja. Suomalaiseen tapaan vanhemmille ei haluta kertoa edelleenkään kaikkea. Varsinkaan silloin, kun tuntuu ettei vanhemmat halua kaikkea oikeasti tietääkään. Toisaalta pohtiessaan monia ristiriitoja, kuten kotiintuloaikoja, viikkorahaa ja muita sääntöjä tämän päivän nuori ymmärtää vanhempiaan paremmin kuin 40 vuotta sitten elänyt nuori. Tämän päivän maailman paine aiheuttaa sellaisia murheita että nuoremme ovat ahdistuneempia, kipeämpiä ja yksinäisempiä kuin koskaan ennen. Näihin haasteisiin saa onneksi myös kirkkomme nuorisotyö olla vastaamassa silloin kun nuoremme niitä kyselevät.

Yksinäisyyden peikko vaanii tänään isompana kuin koskaan

Ulkopuolisuuden tunne ja yksinäisyyden kokemus ovat aina olleet nuoren suurimpia pelon ja ahdistuksen aiheuttajia. Yksin jäämisen pelko saa nuoren ihmisen tekemään valtavasti asioita. Omaa kroppaa laitetaan välillä lujasti peliin, ettei pudota porukasta pois. Korona-ajan poikkeusolot tekivät yksinäisyydestä vielä isomman haasteen. Monen kohdalla poikkeusolojen jälkeen kynnys on kasvanut liian suureksi päästä mukaan sosiaaliseen elämään, kun tutut puitteet koulussa ja harrastuksissa jäivät pois. Rippikoululeirejä lähes 40 vuotta pitäneenä voin sanoa, että yhteisöllisyyden tarve kasvaa nuorten keskuudessa vuosi vuoden perään. Tänä päivänä kännykkä kädessä syntyneiden lasten ja nuorten keskuudessa yhteisöön kuuluminen ja kavereille kelpaaminen tuntuu olevan melkoinen taivaan lahja, ei mitenkään itsestäänselvyys. Vaikka nuorisokulttuuri muuttuu ja nuoret muuttuvat ulkoisesti, niin perustarpeet pysyvät ihmeellisesti samoina. Huomatuksi tulemisen tarve on valtava. Yhteys syntyy, kun nuori tajuaa että tuo kanssani hengaava aikuinen on oikeasti minusta kiinnostunut. Hektisen suorituskeskeisen maailman keskellä näitä turvallisia aikuisia tuntuu olevan aina vaan vähemmän. Nyt poikkeusolojen jälkeen resurssit eivät lisäänny, vaan tuntuu että virkoja lakkautetaan ja monet nuorisotyöntekijät joutuvat jakamaan aikaansa ja resurssiaan varhaiskasvatuksen puolelle entistä enemmän. Tällöin tapahtuu entistä vähemmän sitä, että identiteettinsä kanssa kipuileva nuori saa sanoa jollekin aikuiselle, näitkö ja huomasitko mitä tein.

Tarvitaan yhteisöllisyyttä, jolla on paras sisältö

Vähentyneet resurssit ja nuorten aina vain isommat ongelmat ja kivut ovat haastava yhtälö sille, että yhteisöllisyys saisi kasvaa ja kehittyä turvallisissa seurakunnan puitteissa. Nuorille riittää yhteisöllisyyden kaipuussa monta kertaa se, että ympärillä on ihmisiä jotka hyväksyvät heidät. Kirkolle tämä ei tietenkään voi riittää. Jeesuksen rakkauteen perustuva nuorisotyö tarvitsee sellaiset palikat, millä kirkon sanomaa viedään täysillä eteenpäin. Kirkon sanomaa pitää pystyä jakamaan kaikilla mausteilla, mutta selkeästi ja suoraan Jeesuksesta puhuen. Näin kirkko voi järjestää ja rakentaa syvempää yhteisöllisyyttä, jossa on turvallinen ja oikea sisältö. Oikea sisältö tulee Jumalan sanan opetuksesta niin, että nuoret ymmärtävät mistä apua maailman haasteisiin loppupeleissä tulee.

Reilun kuukauden päästä vietämme Maata Näkyvissä -festareita. Tämä pohjoismaiden suurin kristillinen viikonlopputapahtuma tarjoaa yhteisöllisyyttä jossa on sisältö. Sen pohja on Raamatun opetuksissa. Maata Näkyvissä -festareilla kuunnellaan gospelmusiikkia ja kohdataan toinen toistamme. Kun tuhannet nuoret tanssivat ja laulavat mukana ja välillä hiljentyvät Sanan kuuloon, niin tuhatpäisessä yleisömeressä on hienoa olla mukana. Toivottavasti poikkeusolojen jälkeen Turkuun suuntaa taas paljon nuoren seurakunnan busseja eri puolilta suomenniemeä. Turussa eletään siitä, että maata on näkyvissä. Festareilla nautitaan yhteisöllisyydestä, jossa on paras sisältö. Sanan lupauksista ja yhteyden tunnelmasta saamme ammentaa koko vuoden ja seuraavankin. Ajan haasteet näkyvät siis nuorten jaksamisessa. Osallistuminen viikkotoimintaan voi olla välillä hiljaista. Tuntuu että yhteyden syntyminen on aina vaan useamman mutkan takana, mutta ei luovuteta. Sanan lupaukset saavat aikaan sen että nuoren ihmisen elämään voi syntyä jotain, joka kantaa ja hymyilyttää vielä 40 vuoden jälkeenkin. Niin minullekin on käynyt.